No, eihän se homma sitten ihan niin mennyt..
Ensimmäinen Atopica-viikko sujui ongelmitta, olihan kortisoni siinä vielä mukana. Toisella viikolla, kun kortisonin määrä laski, alkoi Elvie käyttäytyä oudosti. Sillä ei ollut selkeitä kipukohtauksia, mutta se makasi erikoisissa asennoissa, nuoli huuliaan ja oli outo. Koska Atopica saattaa alussa aiheuttaa kaikenlaisia outoja oireita, jäin seuraamaan tilannetta.
Kolmannella viikolla meni Elvien vatsa löysälle. Se ei ollut varsinaisella ripaskalla, mutta uloste oli limaista ja löysää. Tämäkin oli mahdollista Atopican alkumetreillä. Kortisoni oli tässä vaiheessa kokonaan pois. Olin kuitenkin sen verta huolissani koiran käytöksestä, että päätin taas kerran tutkituttaa sen ja aloitin viemällä lääkäriin pissanäytteen neljännen Atopica-viikon alussa. Edellisestä näytteestä oli nyt reilu kuukausi ja Elvie oli sen ajan syönyt ruokansa entistäkin 'vetisempänä'. Vaan eipä siitä juuri hyötyä kuitenkaan ollut, kiteitä oli yhä. Lääkärin mielestä oli syytä ultrata sekä rakko että munuaiset, virtsakivien poissulkemiseksi. Samalla käynnillä otettiin myös laajat verinäytteet, joista katsottiin myös haima-arvot.
Kiviä ei onneksi löytynyt sen enempää rakosta kuin munuaisistakaan, mutta munuaisten kuoriosat olivat lääkärin mukaan hieman paksuuntuneet. Mitä tämä sitten tarkoittaisi, ei vielä tässä vaiheessa ainakaan minulle auennut. Koska osa verinäytteistä lähti ulkoiseen laboratorioon, oli tarkoitus että lääkäri soittaisi myöhemmin kaikista tuloksista, jotta saataisiin jonkinlainen kokonaiskuva Elvien tilanteesta.
Lähdimme siis kotiin pesemään Elvien jälleen kerran parturoidusta mahasta 'ultrageelin' rippeitä. Päivä eteni normaalisti ja koirat saivat ruokansa alkuillasta. Siitä pari tuntia myöhemmin alkoi Elvien oireilu. Se oli alkuun vain hieman levoton, tunki viereen, lähti pois, vaihtoi asentoa, nuoli huuliaan. Välillä olo helpotti, mutta iltaa kohti tilanne muuttui pahemmaksi. Istuin sohvalla koira vieressä ja toivoin tilanteen rauhoittuvan, mutta ei. Mitä pidemmälle ilta eteni, sen varmempi olin että jotain apua oli saatava. Jos lähtisin Viikkiin, Elviestä mitä todennäköisimmin otettaisiin samat kokeet kuin aamulla ja se saisi jotain kipulääkettä. Tässä vaiheessa muistin että kotootahan löytyy Tramalia, jota Elvie sai kun maksasta otettiin koepala. Tällä kertaa siis riitti öinen soitto Viikkiin, josta varmistin Tramalin ja Atopican yhteensopivuuden. Lääkkeen annon jälkeen ei kestänyt kovin pitkään kun Elvie rauhoittui ja sai nukuttua. Huh!
Seuraavana aamuna soitin Elvien tutkineelle lääkärille ja kerroin lopettavani Atopican ja ottavani kortisonin takaisin, piste. Tarinan kuultuaan oli lääkäri täysin samaa mieltä. Tästä meni vain pari päivää niin Elvie oli taas parempi, eikä kipuilua enää ollut.
Myöhemmin samalla viikolla sain verinäytteiden tulokset. Maksa-arvot olivat edelleen normaalit, eikä munuaisarvoissakaan ollut häikkää. Haiman suhteen olikin erikoinen tulos, sillä TLI oli 42,7, eli reilusti viitearvojen yläpuolella. Haimatulehduksessa tämä arvo siis käsittääkseni on hyvin matala.
Eli, koirallani on siis joku sairaus, jonka oireet pysyvät kurissa kortisonilla. Kukaan ei vaan nyt osaa kertoa että mikä sairaus on kyseessä. Tämän lääkärin mukaan Elvien oireet eivät vaikuta haimaperäisiltä, eikä kortisonin kuulemma pitäisi haimaoireisiin auttaa. Eri asia lienee sitten mahdolliset kasvaimet, mutta keväällä missään sisäelimissä ei näkynyt mitään poikkeavaa.
Pääasia tietenkin on että on olemassa lääke joka pitää koiran ainakin toistaiseksi kivutta ja toimivana, mutta kyllähän tämä nyt uteliasta ihmistä pikkasen riepoo!
Tylsien juttujen vastapainoksi kävin ostamassa sekä itselleni että Elvielle kirkkaan pinkit takit :D
Elvie-asioiden ulkopuolella syksy on ollut yhtä juoksua. Fay ja Manta juoksivat elo-syyskuussa, sen jälkeen aloitti äitini sheltti Kaisla, jonka johdosta Wilson oli meillä viikon verran hoidossa. Herra olikin kovin kiinnostunut Tuulista, joka sitten aloittikin oman juoksunsa aika pian Wilsonin kotiuduttua. Fayllä ja Mantalla olisi nyt pennut, joten hormonit hyrrää vielä niilläkin. Meininki on täällä toisinaan kuin latteasta aikuisviihde-elokuvasta. Sheltit... :D
Tuulin juoksu on ollut vallan hyvä aika Nooalle kokeilla elämää kaupunkiolosuhteissa ja kerrostalossa. Onnea on omistaa ystävä joka auttaa :) Vajaan viikon Nooa vielä majailee Kössin kasvattajan luona. Kaikki on mennyt pääosin hyvin, mitä nyt Nooa on vähän turhan raju leikeissään ja sen lisäksi varsinainen häslä, 5-kiloinen väkkärä, jolle ei ole syntymälahjaksi annettu malttia. Saa nähdä miten arki täällä sujuu kun Nooa palaa takaisin. Onko maailmanmatkaajalle noussut pissi päähän vai alkaako leikkisä pystypaini Tuulin kanssa heti.
Juoksujen lomassa ollaan juostu myös fyssarilla. Elvie useamman kerran, muu jengi on käyty kerran läpi. Nuorisolta ei pahempia jumeja löytynyt, ja olihan äitikoirakin aika hyvässä kuosissa. Sen kanssa kuitenkin taas vuodenvaihteen jälkeen mennään, koska agility nyt vaan on rankkaa.
Myös harrastusrintamalla on juoksemisella ollut sijansa. Mantan juoksariprojekti etenee, hitaasti mutta ehkäpä varmemmin. A-esteeseen ei olla vielä kosketukaan, keinua ollaan vain tassulla paukuteltu. Verkoilla varustetut kepit sujuvat jo aika kivasti myös hallilla, täytyy joku kerta virittää kamera ja vähän videoida treenejä. Fayn kanssa ollaan saatu aikaiseksi useita onnistuneita treenejä. Tämä ei meidän tapauksessa tarkoita pitkiä puhtaita ratoja, vaan enempi könkkäohjaajan taipumista haastavampii ohjauksiin. Fay on teknisesti hyvin taitava, itse en ole samalla tasolla. Viikonloppuna päästään korkkaamaan kakkosluokka ihan toden teolla kun Ojanko kutsuu. Kivaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti