Talven riemua!

Mikä voikaan synkeän syksyn ja vesisateisen alkutalven jälkeen lohduttaa enemmän kuin lumi, pakkanen ja aurinko! Itse en lähtökohtaisesti kaipaa kovia pakkasia enkä metrikaupalla lunta, mutta jos vaihtoehdot ovat tässä, niin kyllä tämä helmikuun keli vie heittämällä voiton!
Tuntuu että koiratkin ovat yhtä hymyä :)

Olen heittäytynyt vallan rohkeaksi ja uskaltautunut vihdoinkin jäälle ;) Olen aina ollut kovin arka sinne menemään ja ihmetellyt miten jotkut pilkkijät ja retkiluistelijat sekä alkutalvesta että keväisin kokeilevat onneaan henkensä kaupalla. Nyt on kuitenkin ollut niin pitkään kovia pakkasia että tämäkin tantta on uskaltautunut nauttimaan upeasta auringonpaisteesta koirien kirmatessa onnellisina.

Helmikuu oli toki muutakin kuin jäällä juoksemista. Neljän viikon ajan meillä oli tunnin treenin sijaan kaksi tuntia aikaa ja tämä mahdollisti aika lailla monipuolisemmat treenit ja useamman koiran kanssa hääräämisen. Äidin Kaisla on oppinut kepit jo aika hienosti, omista nuoristani Manta on hommassa pisimmällä. Tuuli tuli mukaan treenihin vakituisemmin oikeastaan vasta tämän vuoden puolella ja teki alkuun erilaisia temppuja. Kaikki temput se on saanut itse tarjota ja on kyllä ollut hauskaa seurata sen touhuja! Varsinkin namikoneen edessä esitetty metrin loikka suoraan ylöspäin on vallan koominen :) Käskystä se ei tätä osaa (vielä) toteuttaa. Agihallilla kun kerran treenaillaan niin päätin aloittaa esteiden opettamisen Tuulille. Pitkälti samalla kaavalla mennään kuin temppujen kanssa, eli se saa itse tarjota. Ei nyt tietenkään heti mitään A-esteitä ja keinua, sentäs, mutta putkea, hyppyjä, rengasta, keppejä ja puomin alastuloa.

Kepeissä meillä on ollut sekä verkot että ohjurit. Kolme viikkoa sitten Tuuli teki ensimmäisen kerran kepit niin että päissä oli verkot kahdessa välissä ja keskiosassa ohjurit joita se ei ollut koskaan aiemmin edes nähnyt. Päätin antaa sen tarjota jotain ja se menikin reippaasti verkko-osuuden, jäi miettimään ohjureiden kohdalle, jatkoi kävellen pienen matkaa ja loppuverkoilla taas kiihdytti vauhtia. WAU! Suorastaan kuulin kun se AJATTELI. Seuraavalla treenikerralla oli samanlainen setti, jonka Tuuli suoritti nyt koko matkalta vauhdilla :)
Tämän viikon treeneihin äidin Kaisla oli edistynyt jo sen verran että kepeillä oli kaksi ohjuria molemmissa päissä, ei muuta. Annoin Tuulin kokeilla sitten tätä versiota, ja meillä ihmisillä loksahti kyllä leuat lattiaan kun Tuuli teki saman tempun kuin aiemmin, meni pari väliä, mietti hetken, jatkoi kävellen mutta pujotellen täysin oikein ohjurittoman pätkän ja loppumatkan! Jep jep, hulluuden ja nerouden raja on varsin häilyvä, koirani on nero kilipää 😜😜
Nyt täytyy vähän hidastaa tahtia ja opetella erilaisia lähestymisiä kepeille. Ihan alkumetreillähän tässä muutenkin ollaan, eikä Tuuli osaa tulla mihinkään ohjauksiin. Mutta kovin on mielenkiintoista kouluttaa tuttua lajia aivan eri tavalla.

Mantan kohdalla juoksupuomitreenit junnaavat aika lailla paikoillaan. Pitäisi päästä tekemään niin paljon enemmän ja useammin, että nyt alkaa melkein harmittaa että lähdin tälle tielle, joka tuntuu olevan vähän turhan pitkä meille.

Fayn kanssa kuvittelin vielä pari viikkoa taaksepäin lähteväni nyt tulevana viikonloppuna Tampereelle kisaamaan. Oltiin käyty fyssarilla tsekkaamassa pikkurouvan kondis ja majoituskin oli jo varattu. Mutta kuinka ollakkaan, edellisen viikon ohjatuissa treeneissä en sitten kyennytkään antamaan itsestäni kaikkea selkäni oireilun takia, ja Fay hyppäsi päin muurin tolppaa, jonka onneksi sentään sain kiinni ennenkuin se ehti rysähtää koirapoloisen päälle. Samoissa treeneissä 'hintelää rengasta' osana rataa treenetessa koira pamautti päin renkaan alaosaa. Muutenkaan sillä ei tuntunut olevan mitään käsitystä siitä, mistä kohtaa este pitää suorittaa, ainoana kriteerinä koiralla itsellään tuntui olevan vauhti. Onneksi noista ei jäänyt koiralle mitään pahempaa, otimme toki (taas kerran) muutaman päivän rauhallisemmin. Loppujen lopuksi oman selkäni kunto oli se jonka takia päätin jättää reissun väliin. Ei ole järkeä lähteä kauas kisaamaan kun ikinä en voi näemmä tietää minä päivänä pystyn juoksemaan ja minä päivänä en. Fay vaatii minulta 100% suorituksen ja jollen pysty sitä antamaan, on turvallisempaa jättää tekemättä.

Parin tunnin treeneissä ollaan ehditty harjoitella myös pöytää ja joskus tulevaisuudessa edessä olevaa mittausta. On se vielä Faylläkin edessä, mutta sen tukka oli kuvassa niin homssuisen näköinen että jätetään se julkaisematta. Fayhän on ihan selvä mini ja mittaustaikaa sillä vielä yli vuosi, joten en ole pitänyt kiirettä. Tuuli tulee olemaan yhtä selkeä medi reilun 37cm korkeudellaan. Mantan kanssa saakin sitten tehdä ne vesikampausjakaukset 💇

Kettujen kuvat ottanut Gunnel Helander.

Helmikuu on ollut sen verran kylmä että Elvie ei ole hallille mukaan päässyt. Odottamista on niin paljon etten halua sen siellä palelevan, se kun on nykyään viluisempi kuin ennen. Niinpä Nooa on saanut jäädä kotiin Elvien kanssa, koska ketäänhän ei voi, eikä yleensä tarvitsekaan jättää yksin. Nooasta on lisääkin kerrotavaa, mutta jätetään se ensi kertaan ;)