Elvie

Shetlanninlammaskoira

Snowglow’s You Make It Thunder

Elvie koiranetissä:  http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI39485%2F11&R=88

Syntymäaika: 12.6.2011

Sukupuoli: narttu (steriloitu)

Kasvattaja: Lea Piironen, kennel Snowglow’s

Omistaja: Pia Helander

Lonkat: A/A

Kyynärät: 0/0

Polvet: 0/0

Selkä: LTV3, SP0

Silmät: ok (epävir 11/19)

Hampaat: oikea purenta, kaikki hampaat

Säkä: 37,7cm

Näyttelyt: EH

Agility: medi 3, joukkuepiirimestaruuskultaa vuodelta 2014. ’Sairaseläkkeellä’ lajista.

Toko: ALO
Muuta: Sairastaa idiopaattista kroonista hepatiittia (dg 3/17)

Elämäni sheltti, katsoi asiaa ja koiraa miltä kantilta tahansa. Elvien ilmaantumista elämääni odoteltiin pitkään ja hartaasti, mutta tokihan hyvää kannatti odottaa. Loppujen lopuksi kohtalolla oli sormensa pelissä monessakin suhteessa ja sain Elvieni loppukesällä 2011.

Tämä pitkärunkoinen (ja –kuonoinen) neiti oli erittäin varhaiskypsä ja motorisesti hyvin kehittynyt jo ennen luovutusikää. Se oli kympin oppilas, lapsinero, joka oppi kaiken aivan todella nopeasti, sisäsiisti se oli 3kk:n iässä. Tähän kun lisättiin kiltteys ja kuuliaisuus, oli täydellinen paketti valmis! Olin aivan haltioissani upeasta pennustani ja sen pyyteettömästä kiintymyksestä minua kohtaan. Suhteemme kehittyi itsestään ja taisimme olla yhtä rakastuneita molemmat <3 

Elvien nuoruusiän ainoa, tosin sitäkin kiusallisempi ongelma oli autopahoinvointi. Pahimmillaan emme päässeet kuin muutaman sata metriä pihastamme koiran jo oksentaessa. Pitkän ja määrätietoisen ehdollistamiskauden jälkeen autoilu lopulta alkoi sujua, ja jo useamman vuoden Elvie on autoillut hyvin, ilman pahoinvointia ja jännitystä.

Luonteeltaan Elvie on aika perussheltti, uusia ihmisiä kohtaan hieman pidättyväinen, toisinaan jopa välinpitämätön. Uusia koirakavereita kohtaan se lämpenee hitaasti, mutta kun se jostakin tykkää, niin sen kyllä huomaa!

Elviestä piti tulla agilitykoira. Ja kyllähän siitä tulikin, pieneksi aikaa. Sinä aikana sain kokea millaista on kouluttaa ja ohjata luonnonlahjakkuutta, koiraa, joka oppi esteet ja ohjauskuviot muutamilla toistoilla. Kuinkahan monta kertaa treeneissä jäin seisomaan hämmästyneenä haavi auki; osasiko se tuonkin..? Kisaamaan lähdettiin kun kisaikä tuli täyteen, lajia oli harjoiteltu tuolloin vajaa puoli vuotta.

Mutta niin se vaan  usein on, että jos jokin asia vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei sitä ole. Elvien selästä jo lonkkakuvauksen yhteydessä löydetty rakennepoikkeama, ja siitä aiheutuneet sekundääriset ongelmat nousivat esille yhdeksän kuukauden harrastamisen jälkeen. Alkoi erilaisten lääkäreiden ja hoitajien luona ramppaaminen, lisäröntgenit, magneettikuvat, akupuktio, fysioterapia, vain osan mainitakseni. Syydin rahaa eri tahoille löytääkseni hoitomuodon, jolla koirani pysyisi kunnossa voidaksemme jatkaa lajia, joka oli vienyt meidät molemmat mennessään. Puoli vuotta meni täysin ilman agilityä, unelmieni pikkuhiljaa murentuessa. Lopulta löysin asiansa osaavan akupunktiolääkärin, jonka hoitojen jäljiltä Elvie oli kuin eri koira. Akupunktiohoidon seuraksi sopi kranio-sakraaliterapia, ja näiden kahden hoitomuodon tehokkaan yhteisvaikutuksen saavutettuamme uskaltauduimme taas varovaisesti  treenaamaan, ja lopulta jopa kisaamaan.

Kevyiden treenien ja tehokkaiden hoitojen symbioosissa jatkoimme lajin harrastamista varovasti, kisaamassa kävimme harvoin. Nousimme lopulta kolmosiin ja edustimme seuraamme Veikkolan koirakerhoa vuoden 2015 SM-kisoissa Oulussa. Tilanne oli kuitenkin hankala, koska olisin itse tarvinnut enemmän harjoitusta nopean koiran ohjaamiseen kuin mitä uskalsin Elvien kanssa treenata. Emme saaneet niissä muutamassa kolmosluokan startissa tulosten puolesta aikaiseksi juuri mitään mainitsemisen arvoista, ja olinkin jo aiemmin päättänyt että kesän 2015  jälkeen saa laji jäädä kokonaan. Alitajunnassa kummitteli koko ajan Elvien selän kunto, ja agilityn sille ja muulle kropalle mahdollisesti aiheuttamat ongelmat. On toki mahdollista, että hyvällä lihaskunnolla ja hoidoilla olisimme pystyneet jatkamaan lajia vielä pitkäänkin, mutta loppujen lopuksi Elvie itse, sen hyvinvointi nyt ja vanhempana, ovat yhtä harrastuslajia miljoona kertaa tärkeämpiä. 

Nykyään Elvien kanssa treenaillaan tokoa ja temppuja ihan omaksi iloksi. Kisakoiran ura on auttamatta ohi jatkuvien terveysongelmien takia. Mutta kisaamisesta viis, pääasia on yhteinen aika ja ihana arki. Se että Elvie on Elvie!

                            Elvien agikuvat on Sirpa Saaren käsialaa.