Muistoissa

'ELVIE'




Snowglow's You Make It Thunder
12.6.2011 - 21.4.2022

Ukkostyttöni, suurin shelttirakkauteni. Elvie kirmaa nyt tuolla jossain, missä kaikilla maailman koirilla on hyvä olla. En pysty sanoin kuvaamaan, kuinka tärkeä tämä koira minulle oli, heti ensimmäisestä vastasyntyneen valokuvasta aina viimeiseen henkäykseen asti. Meidän suhde oli aivan uniikki 💜





Elämäni sheltti, katsoi asiaa ja koiraa miltä kantilta tahansa. Elvien ilmaantumista elämääni odoteltiin pitkään ja hartaasti, mutta tokihan hyvää kannatti odottaa. Loppujen lopuksi kohtalolla oli sormensa pelissä monessakin suhteessa ja sain Elvieni loppukesällä 2011.
Tämä pitkärunkoinen (ja –kuonoinen) neiti oli erittäin varhaiskypsä ja motorisesti hyvin kehittynyt jo ennen luovutusikää. Se oli kympin oppilas, lapsinero, joka oppi kaiken aivan todella nopeasti, sisäsiisti se oli 3kk:n iässä. Tähän kun lisättiin kiltteys ja kuuliaisuus, oli täydellinen paketti valmis! Olin aivan haltioissani upeasta pennustani ja sen pyyteettömästä kiintymyksestä minua kohtaan. Suhteemme kehittyi itsestään ja taisimme olla yhtä rakastuneita molemmat <3 

Luonteeltaan Elvie oli aika perussheltti, uusia ihmisiä kohtaan hieman pidättyväinen, toisinaan jopa välinpitämätön. Uusia koirakavereita kohtaan se lämpeni hitaasti, mutta kun se jostakin tykkäsi, niin sen kyllä huomasi! Se oli myös varsinainen mummin tyttö, aivan hulluna äitiini, jonka vieressä se hellästi makasi äitini ollessa viimeisiä hetkiä luonamme.

Elviestä piti tulla agilitykoira. Ja kyllähän siitä tulikin, pieneksi aikaa. Sinä aikana sain kokea millaista on kouluttaa ja ohjata luonnonlahjakkuutta, koiraa, joka oppi esteet ja ohjauskuviot muutamilla toistoilla. Kuinkahan monta kertaa treeneissä jäin seisomaan hämmästyneenä haavi auki; osasiko se tuonkin..? Kisaamaan lähdettiin kun kisaikä tuli täyteen, lajia oli harjoiteltu tuolloin vajaa puoli vuotta.
Mutta niin se vaan  usein on, että jos jokin asia vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei sitä ole. 

Elvien selästä jo lonkkakuvauksen yhteydessä löydetty rakennepoikkeama, ja siitä aiheutuneet sekundääriset ongelmat nousivat esille yhdeksän kuukauden harrastamisen jälkeen. Alkoi erilaisten lääkäreiden ja hoitajien luona ramppaaminen, lisäröntgenit, magneettikuvat, akupuktio, fysioterapia, vain osan mainitakseni. Syydin rahaa eri tahoille löytääkseni hoitomuodon, jolla koirani pysyisi kunnossa voidaksemme jatkaa lajia, joka oli vienyt meidät molemmat mennessään. Puoli vuotta meni täysin ilman agilityä, unelmieni pikkuhiljaa murentuessa. Lopulta löysin asiansa osaavan akupunktiolääkärin, jonka hoitojen jäljiltä Elvie oli kuin eri koira. Akupunktiohoidon seuraksi sopi kranio-sakraaliterapia, ja näiden kahden hoitomuodon tehokkaan yhteisvaikutuksen saavutettuamme uskaltauduimme taas varovaisesti  treenaamaan, ja lopulta jopa kisaamaan.

Kevyiden treenien ja tehokkaiden hoitojen symbioosissa jatkoimme lajin harrastamista varovasti, kisaamassa kävimme harvoin. Nousimme lopulta kolmosiin ja edustimme seuraamme Veikkolan koirakerhoa vuoden 2015 SM-kisoissa Oulussa. Tilanne oli kuitenkin hankala, koska olisin itse tarvinnut enemmän harjoitusta nopean koiran ohjaamiseen kuin mitä uskalsin Elvien kanssa treenata. Emme saaneet niissä muutamassa kolmosluokan startissa tulosten puolesta aikaiseksi juuri mitään mainitsemisen arvoista, ja olinkin jo aiemmin päättänyt että kesän 2015  jälkeen saa laji jäädä kokonaan. Alitajunnassa kummitteli koko ajan Elvien selän kunto, ja agilityn sille ja muulle kropalle mahdollisesti aiheuttamat ongelmat. On toki mahdollista, että hyvällä lihaskunnolla ja hoidoilla olisimme pystyneet jatkamaan lajia vielä pitkäänkin, mutta loppujen lopuksi Elvie itse ja sen hyvinvointi olivat yhtä harrastuslajia miljoona kertaa tärkeämpiä. 






KÖSSI (bordercollie)



FIN TVA Cabaroo Fiery Gust
17.4.2005-20.3.2017



Kössi, joka alkuun tunnettiin Robbiena, oli minun rotusyrjähyppyni vuonna 2005. Kössin kasvattaja oli ollut ystäväni jo vuosia ja olin saanut seurata Kössin sukulaisten elämää ja edesottamuksia yhtä kauan kuin ystävyytemme oli kestänyt. Kössiä hankkiessani tiesin siis mitä odottaa, mutta sain silti vielä paljon enemmän. Hieman kuppikuntaisten shelttineitien jälkeen kaikkia rakastava Kössi oli niin erilainen ja upea luonteeltaan, etten koskaan usko saavani toista moista.
Kössin myötä laajensin harrastuskenttääni tokosta agilityyn, ja omaksi iloksi treenailimme myös jälkeä. Kössi olisi ollut kaverikoirana mitä parhain, varsinainen hali-Kössi, mutta valitettavasti erinäiset sairaudet estivät meitä siihen toimintaan osallistumasta.
Kössi päästettiin loikkimaan valkoisemmille hangille aurinkoisena maaliskuisena päivänä, kun se vielä käveli klinikalle omin jaloin iloisen leikkisession päätteeksi. Se lähti juuri niinkuin olin toivonut, ja sai nukahtaa tyytyväisenä viereeni. Näin sen pitikin mennä.





CARO ja DIXIE (shetlanninlammaskoirat)





Kasvattaja: Lea Piironen, kennel Snowglow’s
Caro (so) 1997-2011
Dixie (tri) 1998-2013


Ensimmäiset koiramme, kuin paita ja peppu. Siitä se kaikki sitten lähti ja minustakin tuli  ’koiraihminen’. Uusia harrastuksia ja niiden mukanaantuomia uusia ihmisiä, uusia ystäviä. Huikeita elämyksiä, karvaita pettymyksiä, elämää..

Molempien tyttöjen kanssa kisasin tokossa. Caro jäi yhden tuloksen päähän TK2:sta (koskapa ei maanut kolmea minuuttia hyisessä kaatosateessa kuraisella kentällä), Dixie sai yhden 1-tuloksen alokasluokasta ja sijoittui sillä shelttimestaruuskisan sijalle 2.  


Caro oli  varsinainen haahuilija, omien polkujen kulkija. Loppukesäisin piti pitää huolta ettei se unohda itseään mustikkapuskaan einestämään.. Dixie sen sijaan oli varjoni, aina lähellä, yleensä iholla, sananmukaisesti. Molemmat olivat ahneita, mutta Caro veti tässä pidemmän korren.

Caron reiluun neljääntoista ja Dixien reiluun viiteentoista vuoteen mahtui niin paljon elämää, ja olen ikuisesti kiitollinen tästä parivaljakosta. Kumpikin oli oma, persoonallinen yksilönsä, mutta side typyjen välillä oli todella vahva: ’Me vastaan muu maailma’ ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti