Kohti parempaa vuotta?

 

Sairauksia vuosien varrelta

 

Kulunut vuosi on ollut aikamoista sairastelua koirien osalta. Päädyinkin päivänä eräänä listaamaan sairauksia koko meidän koirallisen historian ajalta, joka on reilun 26:n vuoden mittainen.

Listalla on parin sairauden ja tapaturman tiimoilta mukana myös (alunperin äitini koirat) Yocu ja Wilson. Sairauksissa listalle pääsi lääkärikäynnin / -käyntejä vaatineet jutut, ihan perus ripaskoja en sentään muista, niitä on muutamia mukaan mahtunut, mutta tämänhetkinen jengi on aika teräsvatsaista porukkaa. 

Sairaudet:

heliko-bakteeri (Caro)

kasvain emättimessä (Caro)

rasvapatti tai -patit, jotka poistettu (Dixie, Tuuli)

nivelrikko (Caro, Kössi)

spondyloosi (Kössi)

histiosytooma (Kössi)

idiopaattinen kasvohermohalvaus (Kössi)

silmätulehdus (Caro, Dixie, Elvie, Tuuli)

korvatulehdus (Caro, Dixie, Manta)

virtsatietulehdus (Elvie, Manta)

emätintulehdus (Elvie)

kohtutulehdus (Fay)

hot spot (Elvie)

atopia (Kössi, Yocu)

struviittikiteet (Elvie)

kalsium-oksalaattikiteet (Elvie)

idiopaattinen krooninen hepatiitti (Elvie)

luomirauhasen kasvain (Elvie, Tuuli)

haimatulehdus (Elvie)

sappirakon tulehdus (Elvie)

vatsakalvon tulehdus (Elvie)

pernasyöpä (Elvie)

parodontiitti (Fay, Manta, Tuuli)

mucocele (Manta)

sappikivi (Nooa)

sydämen vajaatoiminta (Yocu)

perineaalityrä (Wilson)

haittaavat ylimääräiset ripset (Caro)

kuurous (Kössi)

aivokasvain tai joku muu aivotapahtuma (Dixie)

peitsihammas (Dixie)

ltv 3 (Elvie)

 

Tapaturmat:

ristisidevamma (Kaisu, Fay?)

murtunut kynsi (Kössi)

katkennut hammas (Kössi)

sarveiskalvon vaurio (naarmu, reikä) (Elvie, Tuuli)

puremajälki kankussa (Tuuli)

puremajälkiä päässä ja kurkussa (Kössi)

lihasvamma (Fay)

iliopsoastulehdus (Elvie, Fay, Kaisu)

vierasesine (oksennettu tai ulostettu koiran toimesta itse, oksetettu ell, kaivettu kurkusta omistajan tai ell toimesta, leikattu vatsasta kirurgisesti, mennyt suoliston läpi, mutta jäänyt peräaukkoon kiinni) (Caro, Fay, Manta, Wilson, Nooa)

kusiaisten pistoista pään turvotus (Yocu)

ruoka tms myrkytys (Kössi)

Tutkimuksia ja toimenpiteitä ihan peruskäyntien lisäksi on tehty mm seuraavia:

ultra, rtg, magneetti, verinäytteet, virtsanäytteet, ulostenäytteet, ihon raapenäytteet, vatsalaukun tähystys, koepala maksasta, paksuneulanäyte maksasta, kastraatio, sterilisaatio, sappirakon poisto, hammasputsit + poistot, koiraa häiritsevien rasvapattien poistot

Onhan noita, ehkä olisi parempi olla tekemättä moista listaa, vaikka aikahaarukka onkin iso. Mutta tämä nyt olkoon tässä, vaikkapa infona niille ensimmäistä koiraansa hankkiville. Mitä tahansa voi tulla eteen ja esim mucocele-leikkauksen hinta ylittää koiran hankintahinnan, ainakin pääkaupunkiseudulla (paikassa, jossa kunnollinen anestesia ja -valvonta, kivunlievitys ym ym)

Alla äskeisen listan 'syylliset' 💓

Caro 1997-2011

Dixie 1998-2013 ja Caro

Kössi 2005-2017

Yocu 2008-2020, Manta, Kaisu, Fay, Wilson 2011-2020, Tuuli, Elvie 2011-2022

Nooa

Kettujen kuulumiset

Mantan sappirakon poistosta on jo kohta kahdeksan viikkoa ja koira voi hyvin. Tikit käytiin poistattamassa kaksi viikkoa operaation jälkeen ja jo tuolloin hoitsun kanssa naurettiin Mantan jäätävää karvankasvua, hyvä kun tikit erottuivat vatsakarvojen joukosta! Nyt karva on jo näin pitkää: 

Kevään korvalla käydään kontrollissa, lähinnä maksa-arvoja on tarkoitus seurata. Nyt kuitenkin elellään normaalia elämää ilman että sapettaa.

Mantan leikkauksen jälkeen oli Tuulin vuoro käydä ensin ortopedillä ja sen jälkeen pienessä operaatiossa. Tuulilla oli loppukesästä saakka ollut outoa toisen etusen kaluamista, joka syksyyn mennessä vaan yltyi. Lisäksi mukaan tuli kummallisia, yksittäisiä oikean takasen heittämisiä hihnalenkeillä. 

Kuten niin usein mun koirilla, ei Tuulillakaan löytynyt täysin selkeää vastausta oireille, vaikka koira rtg-kuvattiin laajasti. 

Tuuli aristi oikean lonkan seutua, mutta kuvien mukaan molemmat lonkat olivat edelleen parasta a-luokkaa. Etuosassa kipua aiheutti oikealla puolella kyynärän alue ja vasemmalla olan alue rtg-kuvien ollessa näidenkin osalta moitteettomat. Tiedossa toki on, että alkava nivelrikko ei välttämättä röntgenissä näy. Lähdettiin siis liikkeelle Librelalla, jota saa tällä haavaa kolme neljästä koirastani. Rimadyl-kuurin Tuulille olin antanut jo ennen lääkärikäyntiä, mutta siitä ei huomattavaa apua ollut.

Takasen heittäminen jäi (oletettavasti) Librelan ansiosta pois ainakin hetkellisesti, mutta etutassun kaluaminen jatkui.

Kaksi viikkoa ortopedikäynnin jälkeen oli vuorossa selästä kahden talirauhasen ja silmästä luomirauhasen kasvaimen poisto ja samalla hammasputsi, jossa jälleen poistettiin edestä kaksi pikkuhammasta parodontiitin takia. Taas sai lääkäri päivittää hammastodistuksen.

Ortopedin kanssa sovittiin, että laitetaan vielä toinen Librela ja katsotaan onko vaikutusta tassun kaluamiseen. Jos ei, laitetaan varmaan kortisonipiikki.

Ensi viikolla siis poistetaan nuo kolme tikkiä ja samalla reissulla saavat Tuulin lisäksi Librelansa Fay ja Kaisu.

Kyllä on tylsää kun nyt useammalla koiralla on jotain häikkää. Fay ei edelleenkään ole kunnossa, mutta sen oireet ovat onneksi lieviä ja me jatkamme jumppaamista. Ja Kaisu nyt on Kaisu. Olin niin kovasti toivonut heti keväällä pääsyä Tuulin kanssa veteraanikehään, mutta nähtäväksi jää, missä kunnossa se on.

Talvikin tuli tänne Kirkkonummelle sitten kertaheitolla. Toivottavasti pakkaslukemat pysyisivät kohtuullisina ja lumimäärä maltillisena, niin ulkoilu olisi helppoa ja mukavaa.

16.11.2023

19.11.2023

Olipa kerran sappirakko...

 

… joka päätyi Mantan vatsasta palasiksi patologin pöydälle.

Mantan vatsa ultrattiin ensimmäisiä kertoja kolmen ja neljän ikävuoden kieppeillä kipukohtausten vuoksi. Tuolloin sappi oli vielä kunnossa ja syy kipuiluun löytyi suolistotulehduksesta.

6-vuotiaana sapesta löytyi sakkaa ensimmäisen kerran ja Mantalle aloitettiin Ursochol lääkitys. Tammikuussa -23 sapen tila oli sama ja lääkitys ja seuranta jatkuivat. Loppukesällä -23 lisääntyneiden kipukohtausten takia kiirehdin kontrolliultraa ja syyskuussa sappirakko olikin jo aivan täynnä ja siinä oli havaittavissa ns kiivihedelmäkuviota, joka viittaa mucoceleen. Diagnoosina siis alkava mucocele ja suositus sappirakon kirurgiseen poistoon.

Manta kävi hakemassa vertaistukea jo useamman vuoden sapetta eläneeltä velipojaltaan Konstalta 💙

Mikään hengenhätä ei meillä siis ollut, mutta ihan kauhean pitkään ei asian kanssa uskaltanut odottaa. Varasin leikkausajan Livetiin Espooseen, klinikalle, jossa Manta oli muutenkin tutkittu, mutta kyselin hintoja ja käytäntöjä myös muilta lähiseudun klinikoilta ja sairaaloista.

Keskiarvohinta sappirakon poistolle oli 2000 euroa. Vihtivet Nummelassa pääsi reiluimmin tämän alle. Käytännöt vaihtelivat aika tavalla, sairaaloissa suositeltiin jättämään koira leikkauksen jälkeen yöksi valvontaan, Viikin pieneläinsairaalassa se on normi käytäntö. Vantaan Aistissa ja Helsingin Mevetissä valvontaan jääminen katsottaisiin tarpeen mukaan. Viikissä ja Aistissa olisivat halunneet ultrata koiran vielä uudestaan, jotta leikkauksen tarve olisi varma. Muissa paikoissa olisi riittänyt kattavat tiedot koirasta. Jopa Vihtivetissä, vaikka siellä on sama sappirakkoja leikkaava kirurgi kuin Aistissa.

Päädyin tuttuun paikkaan ja 11.10 aamulla kävin viemässä Mantan Livetiin. Pari päivää aiemmin oli katsottu verestä hyytymistekijät ja sen suhteen estettä leikkaukselle ei ollut.

Manta on ’kovan jätkän’ olemuksesta huolimatta hyvinkin pelokas ja ahdistunut eläinlääkärissä ja pikkasen teki pahaa jättää se sinne muiden armoille, mutta pakkohan se oli.

Kotona olin ajatellut tehdä pitkän lenkin kolmen muun kanssa siinä päivän aikana, ja vaikka emme sokerista olekaan, ei jäätävä kaatosade houkutellut normaalia pidempään ulkoiluun meistä ketään. Päivä meni kuitenkin nopeasti ja iltapäivällä sain odotetun puhelun.

Mantan leikkaus ja nukutus olivat sujuneet kaikkinensa erinomaisesti ja saisin hakea koiran kotiin alkuillasta. Se olisi mahdollisimman pitkään kiputipassa ja kotiin lähtisi puudutetta varten vielä haavakatetri, jonka käytön opastuksessa kyllä tuli pieni mokkelo, mutta muuten olen kyllä erittäin tyytyväinen kaikkeen. Kivunhallinta oli kunnossa kyseisen katetrin, kipulaastarin ja myöhemmin Metacamin voimin.

Kotona Manta kävi heti nukkumaan. Minua oli varoiteltu, että pissaamisessa saattaisi olla haastetta epiduraalitilaan leikkauksen yhteydessä laitetusta morfiinista johtuen, joten jos koira ei alkaisi pissata seuraavana päivänä, pitäisi olla yhteydessä klinikalle. No, ei mennyt pitkään, kun Manta alkoi liikkua hermostuneena ja ennen kuin ehdin takkia päälle saada, oli pissat tulleet eteisen lattialle. Meillä se toimi siis näin päin. Tästä eteenpäin pissat tulivat normaalisti ulos. Nälkä oli Mantalla myös kova, eikä se ruoasta kieltäytynyt.

Olin pedannut itselleni nukkumapaikan olohuoneen lattialle, koska kuvittelin Mantan olevan levoton ja kaipaavan huolenpitoa. Lattialle siksi, koska sohva oli turvallisuussyistä sätitty kompostiaidoin pois käytöstä. Edellinen suurempi leikkaus meidän koiralle oli tehty viisi vuotta aiemmin kun Kaisun polvi leikattiin. Tuolloin se kitisi läpi yön ja joka kerta asentoa vaihtaessaan hakkasi muovikaulurilla metallihäkin seinään. Siinä ei juurikaan nukuttu.

Mantan kohdalla kaikki meni toisin. Aloitin nukkumisen lattialla, mutta erittäin huonon patjan ja Mantan rauhallisuuden takia siirryin sänkyyn. Aamuyöllä heräsin ja Manta hieman tärisi, mutta käperryttiin yhdessä viltin alle ja nukuttiin aamuun. Mantahan ei häkkiä tarvinnut, koska sai liikkua sisällä normaalisti (poisluettuna se sohvalle hyppääminen).

Olin oikeastaan eniten pelännyt sitä, että ensimmäisenä yönä kotona tulee jotain komplikaatioita, joiden takia on lähdettävä pimeässä ajamaan päivystykseen. Silti otin sen riskin valitsemalla klinikan, johon koira ei voi yöksi jäädä, ja koska halusin sen kotiin toipumaan. Meillä onneksi kaikki meni hyvin ja tuosta eteenpäinkin toipuminen on ollut nopeaa. Haavakatetri ja haavateippi poistettiin klinikalla kaksi päivää leikkauksesta ja itse poistin kipulaastarin neljän päivän päästä. Metacamia meni tästä eteenpäin vielä pari päivää, mutta sen jälkeen ei kipulääkkeitä ole tarvittu. Ensimmäisen viikon aikana Manta ulkoili vain meidän lähitiellä, mutta toisella viikolla se pääsi mukaan parin kilometrin lenkeille kerran päivässä. Ensimmäistä iltaa lukuun ottamatta en kantanut sitä rappusissa. Meillä on pitkät piharaput, mutta Manta on iso tyttö, eikä juurikaan joudu rapuissa askeltaan venyttämään. Hiljaksiin mentiin ja hihnassa tietenkin.

Ensimmäisen päivän ulkoilut. Keittiöpyyhe ja pari pyykkipoikaa ja saatiin kriittiset kohdat piiloon.

Reilu viikko leikkauksesta saimme patologin tulokset. Maksasta otetuista koepaloista ei löytynyt mitään poikkeavaa. Yleinen käytäntö on, että sappirakon poiston yhteydessä ainakin maksa tutkitaan. Joissain tapauksissa saattaa löytyä maksasairaus, joka taas vaikuttaa jatkohoitoihin. Mantalla tällaista ei onneksi löytynyt ja Ursocholkin saatiin jättää pois. Maksa-arvot kontrolloidaan vielä puolen vuoden päästä. Ennen leikkausta niissä ei ollut mitään häikkää.

Mutta se sappi. Patologin löydösten mukaan täysin sama diagnoosi kuin mitä ultratessa saatiin, eli alkava mucocele. Pii-paa-kiirettä leikkauspöydälle ei ollut, mutta ainakin sappi pysyi kasassa poiston ajan, eikä levinnyt käsiin. Tai tarkemmin sanottuna koiran vatsaan. Tokihan myös yleiskunnoltaan terveempi koira kestää leikkauksen paremmin ja toipuu nopeammin. Vakavin tilanne tietenkin on se, jos sappi pääsee repeämään, eikä olla lähelläkään leikkaussalia.

Sapen ongelmat, mucocele ja näiden esiintyminen shelteillä vaatii ihan oman päivityksensä. Surulliseksi vetää mielen, että hienolla rodulla on tänä päivänä tällainen taakka kannettavanaan.

Mantan tikit poistetaan ylihuomenna ja toivon mukaan sekin menee hyvin. Se, loppuivatko kipukohtaukset tähän, jää nähtäväksi. Koskaan ei pitäisi ääneen iloita, tuppaa usein lähtemään matto jalkojen alta sen jälkeen. En siis iloitse, olen vain toiveikas.

Kyljessä näkyy kipulaastarin takia ajeltu läntti ja pepun päällä epiduraalitilaan laitetun morfiinin takia ajeltu alue. Syksyn -23 muotia Evitskogista 😁

                                       

                                        

 

Sairastuvalta iltaa

Hupsista vaan, puolitoista kuukautta vierähti tuosta noin, ehkäpä siksi, että tapahtumia on riittänyt, noin muutenkin kuin koirien kanssa.

Fay on jatkanut saikkuiluaan ja fyssarilla ollaan käyty useamman kerran. Tilanne on parempi, vaikkei koira vielä ihan kunnossa olekaan. Nyt on menossa kuntoutus ja tehdään kroppaa tukevia jumppaliikkeitä kotosalla. Lääkkeistä menee vielä gaba ja librela. Fay voi omasta mielestään jo aivan erinomaisesti, mutta hiljaa hyvä tulee.

Kankkuun ajeltu luukkukin alkaa jo olla kohta piilossa, karva on kasvanut vauhdilla.

Syyskuun lopussa käytiin Tuulin kanssa Hyvinkään näyttelyssä. Sattui aivan mahtava aurinkoinen, mutta ei liian kuuma keli. Oli outoa olla reissussa vain yhden koiran kanssa, viimeiset kaksi kesää kun mukana ovat olleet äiti ja tytär. Kaveri sentään oli mukana nuoremman koiransa kanssa, joka oli hienosti ROP-pentu.

Tuuli oli Löfmanin Tarjalla ollut kerran aiemmin, nuorten luokassa 2016. Silloin se oli etuosastaan keskeneräinen ja liikkui ahtaasi ja sai EH:n. Nyt tietenkin kuvittelin, että kropaltaan aikuinen, lähes jo veteraani-ikäinen narttuni miellyttäisi tuomaria ERI:n verran, mutta eipä se niin mennyt. Tuuli sai taas EH:n, vaikka etuosa oli vallan erinomainen, löytyi vikaa mm liikkeestä. No pöh. Tämä oli Tuulin viimeinen avoimen luokan näyttely. 

Ja koska tämä on sairastupa, on potilaita toki enemmän kuin yksi. Laumassa on neljä koiraa, mutta enää kolme sappirakkoa. Tästä lisää ensi kerralla.

Kun ahdistus muuttuu helpotukseksi...

 ... mutta diagnoosi jää silti avoimeksi.

Käytiin perjantaina Fayn kanssa Porvoon Avecissa Tiiu Toijalan vastaanotolla. Aikaa oli varattu reilu tunti ja koira käytiinkin läpi erittäin huolellisesti sen lisäksi, että meidän 'oma lääkäri' oli jo pohjustanut käyntiä.

Fay reagoi tutkimuksessa samoin kuin aiemmin, polveen koski ääriasennossa ja lonkankoukistaja oikealla oli erittäin kipeä. Sitä outoa juostetta / pahkuraa etsittiin tovi ja tarkoitus oli myös se ultrata ja tarvittaessa ottaa neulanäyte.

Koska lonkankoukistajien ultraaminen saattaa olla kivuliasta, Fay laitettiin uneen. Hetken päästä lääkäri tuli koira sylissä hakemaan minut huoneeseen, koska se pahkura ei osunut hänen käsiinsä. Kyllä sitä minäkin tovin etsin, mutta löytyi se lopulta. Homma jatkui ja minä jäin odottamaan.

Lonkankoukistajista ei löytynyt mitään, ei juurikaan edes tulehdusta. Fay on siis mitä todennäköisemmin saanut ne, tai lähinnä sen oikean puolen jumiin varomalla jotain muuta. Tiiun mielestä se muu on polvi ja tästähän oli toki jo aiemminkin puhetta, että se voi olla syy. Mutta koska esim lievää ristisidevauriota ei näe kuvissa, vaan siihen tarvitaan tähystys, jäi diagnoosi vieläkin oletukseksi. 

Selän pahkura vaikutti ultratessa sidekudokselta. Luun läpi kun ultralla ei näe, ei pysty varmuudella sanomaan, jatkuuko se poikkeava kudos kuinka pitkälle ja voisiko se mahdollisesti painaa hermoon. Siihen tarvittaisiin mri-kuva.

Päätettiin lähteä hoitamaan lihasjumi pois ja sen jälkeen kuntouttamaan Faytä lihaksia vahvistaen. Ja se tie on ihan hyvä, jos tuloksia alkaa syntyä. Jos tulee takapakkia, mietitään sitten vaikka sitä mri-kuvausta.

Oi voi. Itseäni eniten ahdistaa se, kuinka kauan sitten Fay on saattanut polvensa loukata, jos se nyt on se juurisyy. Vaan menneille kun en mahda mitään, täytyy keskittyä tähän hetkeen ja koittaa saada pieni rakas kuntoon.

Takapakkia

Kuten hiljaa itsekseni pelkäsinkin. Viime viikolla Fay kävi kontrollissa Anu Saikku-Bäckströmin luona. Useista fyssaroinneista, lääkityksestä ja sairauslomasta huolimatta Fay aristaa voimakkaasti iliopsoas-aluetta. Anu kirjoitti seuraavaa:

Status: lyhyempi otj liike, istuu polvet hyvin taivutettuna, asentotunnot ok, alataivutukset takajaloissa ok.

Oikea polvi ei tänään kipeä fleksiossa, ihan pieni jännitys ääriekstensiossa, nivel kuiva eikä med buttress ole lisääntynyt aiemmasta.

Lanneranka jännittynyt. Oikean iliumin reunan mediaalipuolella tuntuu rasvakudokselta vaikuttava pitkittäinen sc juoste. Tuntuu vain kun takajalka takana, häviää kun edessä, eli onko suoliluun harjanteen alla jotenkin? Tänään ei arista sitä. Selkeä ja toistettava aristelu oikean iliopsoaksen kokeiluun, samoin vastustaa lonkan ojennuskiertoa

Erittäin mielenkiintoinen, mutta itseäni kovasti huolestuttava löydös on rasvakudokselta vaikuttava juoste/pahkura. Se on aiemmin osunut toisen eläinlääkärin näppeihin ja myös minun. Nyt sitä etsittiin, eikä ihme ettei heti tuntunut, kun koiran asento vaikuttaa. Itse olen saanut Fayn selän värisemään koskemalla tuota pahkuraa, vaikka vastaanotolla moista reaktiota ei saatukaan esiin. Rasvakudos sinällään ei ole paha juttu, mutta painaako se jotain kohtaa aiheuttaen oireita? Vai onko se vain mitätön sattumalöydös? Näihin kysymyksiin haetaan vastauksia laajalla ultralla heti syyskuun alussa.

Gaba nostettiin takaisin maksimiannokseen ja liikuntaa rajoitetaan. Ärsyttää, harmittaa ja pelottaa.

No, yksin ei Fayn tarvitse saikkuilla. Kaisu kun on mitä on, sille riittää mainiosti lyhyemmät lenkit ja nämä kaksi saavatkin tällä hetkellä oman lenkkinsä kettujen kaahotellessa keskenään. 

Ja jottei elämä Kaisunkaan kanssa kävisi tylsäksi, sai se eilen illalla jonkin omituisen kohtauksen, jossa omaan silmääni oli epileptisiä piirteitä. Koira kääntyi vinoon, takapää meni alta, enempi vasen puoli ja hetken aikaa Kaisu tuntui oleman pikkasen kuutamolla palautuen kuitenkin muutaman minuutin päästä omaksi itsekseen. Kysehän voi myös olla sen joko leikatusta tai leikkaamattomasta takajalasta, kun koskaan ei voi tietää mitä yllätyksiä tulee vastaan. Kävin tietty koiran läpi, enkä löytänyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Muutama päivä sitten se lenkillä teki pari aivan käsittämätöntä äkkiliikettä leikatulla jalallaan ja sinkautti sen kaksikin kertaa kuin sähköiskun saaneena kohti taivasta, kesken kävelyn. Liittyvätkö nämä toisiinsa, saattaa olla. Joka tapauksessa seurantalinjalla mennään. 

Tuuli on nyt ilmottu syksyn viimeiseen ulkonäyttelyyn. Parhaasta turkistaan se on kaukana, mutta näkyypähän rakenne paremmin, heh-heh.

Elokuu on ollut tylsän epävakaa sateineen, mutta onneksi aurinkoakin on vielä tarjolla.

Salapoliisihommia

Kesä on mennyt rennosti lötkötellen. Fay on ollut saikulla pidemmän aikaa, mutta nyt lääkitys on taas kohta purettu, eikä liikunnan rajoittamiselle ole tarvetta. Tai katsotaan nyt mitä ensi viikon kontrollikäynti lääkärillä paljastaa. Fyssarilla ollaan käyty parikin kertaa lyhyen ajan sisään ja hänen näppeihinsä kyllä luotan. Fayltä löytyi näiden hieman epäselvien polven ja selän oireiden lisäksi turvotusta lonkankoukistajasta. Muistiinpanot paljastivat, että sama kohta on oireillut tavalla tai toisella myös aiemmin, mutta liikkeessä ei ole näkynyt mitään. Nyt on Gaban ja Librelan lisäksi vetäisty myös Rimadyl-kuuri (lääkäriä konsultoiden) ja annettu jalalle kylmähoitoa. Fay liikkuu tälläkin hetkellä moitteetta, mutta käsittelyssä sen olo on epämukava.

Vanha lihasvamma, joka välillä nostaa päätään, on fyssarin päätelmä ja tätä tukevat myös muistiinpanot aiemmilta käynneiltä. Ensimmäisen kirjaus lonkankoukistajan vaivasta on loppuvuodelta 2017. Itse etsin vastauksia vanhoista blogikirjoituksista ja löysinkin tarinaa syksyltä -17. Kisattu oltiin ja marraskuussa tämä löytyi, mutta saatiin silloin hoidettua ja pidettiin myös pidempi aksatauko. Se, missä äksidentti on tapahtunut, jää hämärän peittoon. Janakkalan 1-luokan kisoissa Fay tuli keinulta etupainoisesti alas ja kävi nenällään, mutta itse en tätä nähnyt kuin vasta videolta. Tilanne ei kuitenkaan näytä siltä, että lonkankoukistaja saisi siipeensä, mutta mistäs näitä voi tietää.

                                           Nenälteen keinulta

Vuosi sitten kesällä käytiin Fayn kanssa hoopersin alkeiskurssi. Loppukesällä se oireili jotain, mutta ei ontunut eikä mitään ja fyssarilla se on aina saatu auki. Ehkei laji keveydestä huolimatta ollut hyvä valinta vanhan lihasvamman kanssa. No, eipä tuo, itse en lopulta jaksanut lajista innostua, joten se jäi.

Tällä hetkellä siis elellään kohtuu normaalia elämää ja mennään maltilla ja vältetään repiviä ja äkkinäisiä liikkeitä. Eipä Fay muutenkaan kovin usein mitään hölmöä tee, joskus lähtee tyttärien kanssa sekoilemaan ja haukkumaan jotain. En aio sitä missään pumpulissa pitää, mutta yritetään nyt kuitenkin pitää maltti matkassa rajoittamatta elämää liikaa.

Näyttelyissä onneksi ei tarvitse kuin seistä ja ravata, joten se harrastus meillä vielä on. Ja tuntuu ihan käsittämättömältä kirjoittaa noin, koska en kuuna päivänä kuvitellut meneväni Fayn kanssa näyttelykehään sen junnuluokan H:n jälkeen.

Manta pääsi myös fyssarille ruokottoman pitkän tauon jälkeen, mutta eipä siitä mitään kummallista löytynyt. Se onkin näistä aina ollut vähiten jumissa, mutta eipä tuo haittaa aika ajoin silti käsittelyssä käyttää. Tuuli on aivan kaljupylly ja arvonkin tässä kannattaako se ilmota syyskuun loppupuoliskon pariin näyttelyyn. Karva kasvaa kyllä ihan vauhdilla, mutta ehtiikö se järkevään mittaan, en tiedä. On toki tuomareita, jotka eivät painota turkin määrää, sitä tulee ja sitä menee, mutten silti kehtaisi aivan kuikelon kanssa kehään mennä.

Tosin, vanhoja kuvia luurista siivotessani törmäsin vuoden 2019 sertiturkkiin, joka ei ole kovin kaksinen, varsinkaan kun vertaa kahden vuoden takaiseen erkkariturkkiin.

Kumpi oli ensin, muna vai kana?

 

Tätä mietittiin eilen eläinlääkärin kanssa, kun Fay kökötti tutkimuspöydällä ja kipuili sekä selkää, että jalkaa. 

Tarina juontaa juurensa helmikuulle, jolloin kävin saman asian takia Fayn kanssa tutkimuksissa ortopedillä. Fay oli jonkun aikaa ontunut oikeaa takastaan aina levon jälkeen ja selkä sillä värisi myös aika tavalla. Myös esim tassuja trimmatessa, koiran istuessa, se ei meinannut pysyä kasassa, kun nostin toisen etusen ylös. Tuolloin helmikuussa Fay tutkittiin ja kuvattiin laajasti, mutta mitään radikaalia ongelmaa ei löytynyt. Polvi oli aavistuksen turvoksissa, eikä lievää ristisidevammaa voitu sulkea pois. Rintarangasta löytyi mahdollinen alkava spondyloosi, mutta rtg-kuvasta ei voinut tätä varmuudella sanoa. Kuitenkaan sen ei olisi pitänyt aiheuttaa  lanneselän kipua, joten spondaria pidettiin epätodennäköisenä. Yhdeksi vaihtoehdoksi jäi välilevyn pullistuma, mutta koska sellainen ei näy rtg-kuvissa, lähdettiin kokeilemaan lääkitystä. Ja siihen Fay vastasikin aivan loistavasti. Muutaman viikon Gabapentin-kuuri ja parit Librela-pistokset. Lisäksi rajoitettu liikunta ja hyppimisen estäminen ja koira oli taas entisensä. Myös kontrollissa.

Kolmisen kuukautta meni ilman huolen häivää, kunnes kesäkuun lopussa sain Fayn kiinni keventämästä oikeaa takastaan pedistä noustuaan. Voihan kökkö. Ketuille oli heinäkuun alkuun varattu rokotukset ja muuta pientä tsekkausta, joten äitikoira pääsi porukkaan mukaan.

Oireet Fayllä ovat täysin samat, jalan ontuminen muutamia hetkiä levon jälkeen ja lanneselän kipu. Välilevyn pullistumaa ei edelleenkään voi sulkea pois, mutta aiheuttaisiko se polven oireilua? Puutumista toki varmaan voisikin aiheuttaa, niin se ainakin minulla teki.

Päätettiin lähteä kokeilemaan samalla kaavalla kuin aiemmin ja Fay sai Librelan heti ja Gabaa mukaan. Listalle kuuluvat lisäksi rajoitettu liikuntaa ja hyppimisen estäminen. Toivottavasti suunta parempaan on nähtävissä yhtä nopeasti kuin edellisellä kerralla.

Vaikka oireet olivatkin selkeästi paikallisia ja yhden jalan ontumista, halusin poissulkea punkkivälitteiset sairaudet ja Faystä otettiin jo kolmannen kerran vasta-ainetestit. Ja tulos oli negatiivinen, hyvä niin. Näillä punkkimäärillä se voisi myös olla aivan toinen.

Näin sitä tipahdettiin harrastuksen parista sairauslomalle, mutta pääasia toki on saada koira kuntoon. Toivottavasti lääkitys tehoaa yhtä hyvin kuin keväällä. Hän toisti itseään…

Tuuli sai rokotukset ja lisäksi tsekattiin silmäluomessa oleva pieni näppylä, joka poistetaan syksymmällä. Samoin pari selässä olevaa rasvapattia, jotka aina uudelleen täyttyvät ja koiraa jonkin verran vaivaavat.

Mantalta kontrolloitiin veriarvoja, mutta niissä kaikki oli kuten ennen. Sehän kipuilee vatsaansa aika ajoin ja saa siihen Litalginia. Rokotukset eivät aiheuttaneet kummalekaan ketulle mitään, kuten ei aiemminkaan. Seuraavan kerran sitten vuonna 2026, kun ovat jo kymmenenvuotiaita, apua!

Kohta alkaakin mustikkametsäily ja mikäs saikkulaiselle parempaa, kevyttä liikuntaa olisi kuin ulkona syöminen 😄

Turku KV 2.7.23

 

Viime sunnuntaina oli aika kesän toisen näyttelyn, kun karautin Fayn, Tuulin ja ystäväni Katjan kanssa Metsämäen raviradalle Turkuun. Kyllä oli mukavaa olla niin väljässä näyttelyssä, kehät olivat reilun kokoisia ja kulkuväylät leveitä. Toista se oli toukokuussa Tuusulassa, ikänä ole tullut vastaan niin ahdasta ulkonäyttelyä, siellä joutui ihan raivaamaan tietä, että pääsi koiran kanssa kehään.

Olimme paikalla ajoissa ja hyvä niin, tuomari, unkarilainen Robert Kotlar, oli varsin vikkelä ja kehä eteni reippaasti. Brittityyppi oli selkeästi enemmän tuomarin mieleen.

Tuuli esiintyi tällä kertaa hiljaa, jotain oli mennyt treeneissä jakeluun. Näyttelyviikolla jäätävän karvanlähdön aloittanut neiti sai ERIn varsin mukavan arvostelun kera. Sijoitusta luokassa ei tällä kertaa tullut.

Äitinsä päätti sitten ottaa ilon irti tyttärensäkin edestä, ja päästi suustaan jo muutaman väy-väy ääneen yksilöarvostelussa ja tahti vaan kiihtyi kilpailuluokassa. Fayllekin ERI ilman sijoitusta.

Faystä ei valitettavasti ole seisotuskuvaa.

Molemmilla on nyt tämän vuoden näyttelyistä plakkarissa 2 x ERI. Olishan se joskus vielä kiva saada Tuulille SA, mutta nähtäväksi jää. Onhan siinä pieniä juttuja, mm turhan pehmeä karva, yläilmoissa kannettu häntä, kevyt alaleuka jne.

Mielenkiintoinen asia, mikä tosin myös hieman syö tuomarien uskottavuutta, on Fayn saamat arvostelut kokoon liittyen. Siitä on kirjattu sekä suomituomarin, että ulkolaisen toimesta ’oikean kokoinen’ ja koira on hikisesti 32,5. Kertaakaan sitä ei ole sanottu liian pieneksi. Huvittavinta oli erään ruotsalaistuomarin mittaukset, Faystä hän sai 34 korkean ja Tuulista 36. Minä tietty nyökyttelin.

Tuuli saa pudottaa nyt loputkin turkistaan ja katsellaan näyttelyitä syyskuun puolella, silloin vielä on ulkonäyttelyitä, joista tykkään. Fay saattaa päästä tässä välissä kerran kehään, sillähän on tukkaa vaikka lampaat söis.

Kehäkuvat: Sirpa Saari

Tytöt tolpassa: Katja Tamminen

Täällä jälleen, kesällä 2023

Taskudyykkarin blogi on herätetty henkiin pitkän hiljaiselon jälkeen!

Tarkoitus ei ollut tänne enää kirjoitella, mutta koska blogi on minun, voin tehdä sillä mitä haluan, he-hee!

Koirien sivut on laitettu ajan tasalle, niin täällä olevien kuin edesmenneidenkin. Kasvattien sivuille on myös tulossa uusia kuvia ja tekstiä.

Pysykäähän kuulolla!