Olipa kerran sappirakko...

 

… joka päätyi Mantan vatsasta palasiksi patologin pöydälle.

Mantan vatsa ultrattiin ensimmäisiä kertoja kolmen ja neljän ikävuoden kieppeillä kipukohtausten vuoksi. Tuolloin sappi oli vielä kunnossa ja syy kipuiluun löytyi suolistotulehduksesta.

6-vuotiaana sapesta löytyi sakkaa ensimmäisen kerran ja Mantalle aloitettiin Ursochol lääkitys. Tammikuussa -23 sapen tila oli sama ja lääkitys ja seuranta jatkuivat. Loppukesällä -23 lisääntyneiden kipukohtausten takia kiirehdin kontrolliultraa ja syyskuussa sappirakko olikin jo aivan täynnä ja siinä oli havaittavissa ns kiivihedelmäkuviota, joka viittaa mucoceleen. Diagnoosina siis alkava mucocele ja suositus sappirakon kirurgiseen poistoon.

Manta kävi hakemassa vertaistukea jo useamman vuoden sapetta eläneeltä velipojaltaan Konstalta 💙

Mikään hengenhätä ei meillä siis ollut, mutta ihan kauhean pitkään ei asian kanssa uskaltanut odottaa. Varasin leikkausajan Livetiin Espooseen, klinikalle, jossa Manta oli muutenkin tutkittu, mutta kyselin hintoja ja käytäntöjä myös muilta lähiseudun klinikoilta ja sairaaloista.

Keskiarvohinta sappirakon poistolle oli 2000 euroa. Vihtivet Nummelassa pääsi reiluimmin tämän alle. Käytännöt vaihtelivat aika tavalla, sairaaloissa suositeltiin jättämään koira leikkauksen jälkeen yöksi valvontaan, Viikin pieneläinsairaalassa se on normi käytäntö. Vantaan Aistissa ja Helsingin Mevetissä valvontaan jääminen katsottaisiin tarpeen mukaan. Viikissä ja Aistissa olisivat halunneet ultrata koiran vielä uudestaan, jotta leikkauksen tarve olisi varma. Muissa paikoissa olisi riittänyt kattavat tiedot koirasta. Jopa Vihtivetissä, vaikka siellä on sama sappirakkoja leikkaava kirurgi kuin Aistissa.

Päädyin tuttuun paikkaan ja 11.10 aamulla kävin viemässä Mantan Livetiin. Pari päivää aiemmin oli katsottu verestä hyytymistekijät ja sen suhteen estettä leikkaukselle ei ollut.

Manta on ’kovan jätkän’ olemuksesta huolimatta hyvinkin pelokas ja ahdistunut eläinlääkärissä ja pikkasen teki pahaa jättää se sinne muiden armoille, mutta pakkohan se oli.

Kotona olin ajatellut tehdä pitkän lenkin kolmen muun kanssa siinä päivän aikana, ja vaikka emme sokerista olekaan, ei jäätävä kaatosade houkutellut normaalia pidempään ulkoiluun meistä ketään. Päivä meni kuitenkin nopeasti ja iltapäivällä sain odotetun puhelun.

Mantan leikkaus ja nukutus olivat sujuneet kaikkinensa erinomaisesti ja saisin hakea koiran kotiin alkuillasta. Se olisi mahdollisimman pitkään kiputipassa ja kotiin lähtisi puudutetta varten vielä haavakatetri, jonka käytön opastuksessa kyllä tuli pieni mokkelo, mutta muuten olen kyllä erittäin tyytyväinen kaikkeen. Kivunhallinta oli kunnossa kyseisen katetrin, kipulaastarin ja myöhemmin Metacamin voimin.

Kotona Manta kävi heti nukkumaan. Minua oli varoiteltu, että pissaamisessa saattaisi olla haastetta epiduraalitilaan leikkauksen yhteydessä laitetusta morfiinista johtuen, joten jos koira ei alkaisi pissata seuraavana päivänä, pitäisi olla yhteydessä klinikalle. No, ei mennyt pitkään, kun Manta alkoi liikkua hermostuneena ja ennen kuin ehdin takkia päälle saada, oli pissat tulleet eteisen lattialle. Meillä se toimi siis näin päin. Tästä eteenpäin pissat tulivat normaalisti ulos. Nälkä oli Mantalla myös kova, eikä se ruoasta kieltäytynyt.

Olin pedannut itselleni nukkumapaikan olohuoneen lattialle, koska kuvittelin Mantan olevan levoton ja kaipaavan huolenpitoa. Lattialle siksi, koska sohva oli turvallisuussyistä sätitty kompostiaidoin pois käytöstä. Edellinen suurempi leikkaus meidän koiralle oli tehty viisi vuotta aiemmin kun Kaisun polvi leikattiin. Tuolloin se kitisi läpi yön ja joka kerta asentoa vaihtaessaan hakkasi muovikaulurilla metallihäkin seinään. Siinä ei juurikaan nukuttu.

Mantan kohdalla kaikki meni toisin. Aloitin nukkumisen lattialla, mutta erittäin huonon patjan ja Mantan rauhallisuuden takia siirryin sänkyyn. Aamuyöllä heräsin ja Manta hieman tärisi, mutta käperryttiin yhdessä viltin alle ja nukuttiin aamuun. Mantahan ei häkkiä tarvinnut, koska sai liikkua sisällä normaalisti (poisluettuna se sohvalle hyppääminen).

Olin oikeastaan eniten pelännyt sitä, että ensimmäisenä yönä kotona tulee jotain komplikaatioita, joiden takia on lähdettävä pimeässä ajamaan päivystykseen. Silti otin sen riskin valitsemalla klinikan, johon koira ei voi yöksi jäädä, ja koska halusin sen kotiin toipumaan. Meillä onneksi kaikki meni hyvin ja tuosta eteenpäinkin toipuminen on ollut nopeaa. Haavakatetri ja haavateippi poistettiin klinikalla kaksi päivää leikkauksesta ja itse poistin kipulaastarin neljän päivän päästä. Metacamia meni tästä eteenpäin vielä pari päivää, mutta sen jälkeen ei kipulääkkeitä ole tarvittu. Ensimmäisen viikon aikana Manta ulkoili vain meidän lähitiellä, mutta toisella viikolla se pääsi mukaan parin kilometrin lenkeille kerran päivässä. Ensimmäistä iltaa lukuun ottamatta en kantanut sitä rappusissa. Meillä on pitkät piharaput, mutta Manta on iso tyttö, eikä juurikaan joudu rapuissa askeltaan venyttämään. Hiljaksiin mentiin ja hihnassa tietenkin.

Ensimmäisen päivän ulkoilut. Keittiöpyyhe ja pari pyykkipoikaa ja saatiin kriittiset kohdat piiloon.

Reilu viikko leikkauksesta saimme patologin tulokset. Maksasta otetuista koepaloista ei löytynyt mitään poikkeavaa. Yleinen käytäntö on, että sappirakon poiston yhteydessä ainakin maksa tutkitaan. Joissain tapauksissa saattaa löytyä maksasairaus, joka taas vaikuttaa jatkohoitoihin. Mantalla tällaista ei onneksi löytynyt ja Ursocholkin saatiin jättää pois. Maksa-arvot kontrolloidaan vielä puolen vuoden päästä. Ennen leikkausta niissä ei ollut mitään häikkää.

Mutta se sappi. Patologin löydösten mukaan täysin sama diagnoosi kuin mitä ultratessa saatiin, eli alkava mucocele. Pii-paa-kiirettä leikkauspöydälle ei ollut, mutta ainakin sappi pysyi kasassa poiston ajan, eikä levinnyt käsiin. Tai tarkemmin sanottuna koiran vatsaan. Tokihan myös yleiskunnoltaan terveempi koira kestää leikkauksen paremmin ja toipuu nopeammin. Vakavin tilanne tietenkin on se, jos sappi pääsee repeämään, eikä olla lähelläkään leikkaussalia.

Sapen ongelmat, mucocele ja näiden esiintyminen shelteillä vaatii ihan oman päivityksensä. Surulliseksi vetää mielen, että hienolla rodulla on tänä päivänä tällainen taakka kannettavanaan.

Mantan tikit poistetaan ylihuomenna ja toivon mukaan sekin menee hyvin. Se, loppuivatko kipukohtaukset tähän, jää nähtäväksi. Koskaan ei pitäisi ääneen iloita, tuppaa usein lähtemään matto jalkojen alta sen jälkeen. En siis iloitse, olen vain toiveikas.

Kyljessä näkyy kipulaastarin takia ajeltu läntti ja pepun päällä epiduraalitilaan laitetun morfiinin takia ajeltu alue. Syksyn -23 muotia Evitskogista 😁

                                       

                                        

 

Sairastuvalta iltaa

Hupsista vaan, puolitoista kuukautta vierähti tuosta noin, ehkäpä siksi, että tapahtumia on riittänyt, noin muutenkin kuin koirien kanssa.

Fay on jatkanut saikkuiluaan ja fyssarilla ollaan käyty useamman kerran. Tilanne on parempi, vaikkei koira vielä ihan kunnossa olekaan. Nyt on menossa kuntoutus ja tehdään kroppaa tukevia jumppaliikkeitä kotosalla. Lääkkeistä menee vielä gaba ja librela. Fay voi omasta mielestään jo aivan erinomaisesti, mutta hiljaa hyvä tulee.

Kankkuun ajeltu luukkukin alkaa jo olla kohta piilossa, karva on kasvanut vauhdilla.

Syyskuun lopussa käytiin Tuulin kanssa Hyvinkään näyttelyssä. Sattui aivan mahtava aurinkoinen, mutta ei liian kuuma keli. Oli outoa olla reissussa vain yhden koiran kanssa, viimeiset kaksi kesää kun mukana ovat olleet äiti ja tytär. Kaveri sentään oli mukana nuoremman koiransa kanssa, joka oli hienosti ROP-pentu.

Tuuli oli Löfmanin Tarjalla ollut kerran aiemmin, nuorten luokassa 2016. Silloin se oli etuosastaan keskeneräinen ja liikkui ahtaasi ja sai EH:n. Nyt tietenkin kuvittelin, että kropaltaan aikuinen, lähes jo veteraani-ikäinen narttuni miellyttäisi tuomaria ERI:n verran, mutta eipä se niin mennyt. Tuuli sai taas EH:n, vaikka etuosa oli vallan erinomainen, löytyi vikaa mm liikkeestä. No pöh. Tämä oli Tuulin viimeinen avoimen luokan näyttely. 

Ja koska tämä on sairastupa, on potilaita toki enemmän kuin yksi. Laumassa on neljä koiraa, mutta enää kolme sappirakkoa. Tästä lisää ensi kerralla.