… joka päätyi Mantan vatsasta palasiksi patologin pöydälle.
Mantan vatsa ultrattiin ensimmäisiä kertoja kolmen ja neljän ikävuoden
kieppeillä kipukohtausten vuoksi. Tuolloin sappi oli vielä kunnossa ja syy
kipuiluun löytyi suolistotulehduksesta.
6-vuotiaana sapesta löytyi sakkaa ensimmäisen kerran ja
Mantalle aloitettiin Ursochol lääkitys. Tammikuussa -23 sapen tila oli sama ja
lääkitys ja seuranta jatkuivat. Loppukesällä -23 lisääntyneiden kipukohtausten
takia kiirehdin kontrolliultraa ja syyskuussa sappirakko olikin jo aivan täynnä ja siinä oli havaittavissa
ns kiivihedelmäkuviota, joka viittaa mucoceleen. Diagnoosina siis alkava
mucocele ja suositus sappirakon kirurgiseen poistoon.
Manta kävi hakemassa vertaistukea jo useamman vuoden sapetta eläneeltä velipojaltaan Konstalta 💙 |
Mikään hengenhätä ei meillä siis ollut, mutta ihan kauhean
pitkään ei asian kanssa uskaltanut odottaa. Varasin leikkausajan Livetiin
Espooseen, klinikalle, jossa Manta oli muutenkin tutkittu, mutta kyselin
hintoja ja käytäntöjä myös muilta lähiseudun klinikoilta ja sairaaloista.
Keskiarvohinta sappirakon poistolle oli 2000 euroa. Vihtivet
Nummelassa pääsi reiluimmin tämän alle. Käytännöt vaihtelivat aika tavalla,
sairaaloissa suositeltiin jättämään koira leikkauksen jälkeen yöksi valvontaan,
Viikin pieneläinsairaalassa se on normi käytäntö. Vantaan Aistissa ja Helsingin
Mevetissä valvontaan jääminen katsottaisiin tarpeen mukaan. Viikissä ja Aistissa
olisivat halunneet ultrata koiran vielä uudestaan, jotta leikkauksen tarve
olisi varma. Muissa paikoissa olisi riittänyt kattavat tiedot koirasta. Jopa
Vihtivetissä, vaikka siellä on sama sappirakkoja leikkaava kirurgi kuin
Aistissa.
Päädyin tuttuun paikkaan ja 11.10 aamulla kävin viemässä Mantan
Livetiin. Pari päivää aiemmin oli katsottu verestä hyytymistekijät ja sen
suhteen estettä leikkaukselle ei ollut.
Manta on ’kovan jätkän’ olemuksesta huolimatta hyvinkin pelokas ja ahdistunut eläinlääkärissä ja pikkasen teki pahaa jättää se sinne muiden armoille, mutta pakkohan se oli.
Kotona olin ajatellut tehdä pitkän lenkin kolmen muun kanssa
siinä päivän aikana, ja vaikka emme sokerista olekaan, ei jäätävä kaatosade
houkutellut normaalia pidempään ulkoiluun meistä ketään. Päivä meni kuitenkin
nopeasti ja iltapäivällä sain odotetun puhelun.
Mantan leikkaus ja nukutus olivat sujuneet kaikkinensa
erinomaisesti ja saisin hakea koiran kotiin alkuillasta. Se olisi
mahdollisimman pitkään kiputipassa ja kotiin lähtisi puudutetta varten vielä
haavakatetri, jonka käytön opastuksessa kyllä tuli pieni mokkelo, mutta muuten
olen kyllä erittäin tyytyväinen kaikkeen. Kivunhallinta oli kunnossa kyseisen
katetrin, kipulaastarin ja myöhemmin Metacamin voimin.
Kotona Manta kävi heti nukkumaan. Minua oli varoiteltu, että
pissaamisessa saattaisi olla haastetta epiduraalitilaan leikkauksen yhteydessä
laitetusta morfiinista johtuen, joten jos koira ei alkaisi pissata seuraavana
päivänä, pitäisi olla yhteydessä klinikalle. No, ei mennyt pitkään, kun Manta
alkoi liikkua hermostuneena ja ennen kuin ehdin takkia päälle saada, oli pissat
tulleet eteisen lattialle. Meillä se toimi siis näin päin. Tästä eteenpäin
pissat tulivat normaalisti ulos. Nälkä oli Mantalla myös kova, eikä se ruoasta
kieltäytynyt.
Olin pedannut itselleni nukkumapaikan olohuoneen lattialle,
koska kuvittelin Mantan olevan levoton ja kaipaavan huolenpitoa. Lattialle
siksi, koska sohva oli turvallisuussyistä sätitty kompostiaidoin pois käytöstä.
Edellinen suurempi leikkaus meidän koiralle oli tehty viisi vuotta aiemmin kun
Kaisun polvi leikattiin. Tuolloin se kitisi läpi yön ja joka kerta asentoa vaihtaessaan
hakkasi muovikaulurilla metallihäkin seinään. Siinä ei juurikaan nukuttu.
Mantan kohdalla kaikki meni toisin. Aloitin nukkumisen
lattialla, mutta erittäin huonon patjan ja Mantan rauhallisuuden takia siirryin
sänkyyn. Aamuyöllä heräsin ja Manta hieman tärisi, mutta käperryttiin yhdessä
viltin alle ja nukuttiin aamuun. Mantahan ei häkkiä tarvinnut, koska sai
liikkua sisällä normaalisti (poisluettuna se sohvalle hyppääminen).
Ensimmäisen päivän ulkoilut. Keittiöpyyhe ja pari pyykkipoikaa ja saatiin kriittiset kohdat piiloon. |
Reilu viikko leikkauksesta saimme patologin tulokset. Maksasta otetuista koepaloista ei löytynyt mitään poikkeavaa. Yleinen käytäntö on, että sappirakon poiston yhteydessä ainakin maksa tutkitaan. Joissain tapauksissa saattaa löytyä maksasairaus, joka taas vaikuttaa jatkohoitoihin. Mantalla tällaista ei onneksi löytynyt ja Ursocholkin saatiin jättää pois. Maksa-arvot kontrolloidaan vielä puolen vuoden päästä. Ennen leikkausta niissä ei ollut mitään häikkää.
Mutta se sappi. Patologin löydösten mukaan täysin sama
diagnoosi kuin mitä ultratessa saatiin, eli alkava mucocele. Pii-paa-kiirettä
leikkauspöydälle ei ollut, mutta ainakin sappi pysyi kasassa poiston ajan, eikä
levinnyt käsiin. Tai tarkemmin sanottuna koiran vatsaan. Tokihan myös
yleiskunnoltaan terveempi koira kestää leikkauksen paremmin ja toipuu
nopeammin. Vakavin tilanne tietenkin on se, jos sappi pääsee repeämään, eikä
olla lähelläkään leikkaussalia.
Sapen ongelmat, mucocele ja näiden esiintyminen shelteillä
vaatii ihan oman päivityksensä. Surulliseksi vetää mielen, että hienolla
rodulla on tänä päivänä tällainen taakka kannettavanaan.
Mantan tikit poistetaan ylihuomenna ja toivon mukaan sekin
menee hyvin. Se, loppuivatko kipukohtaukset tähän, jää nähtäväksi. Koskaan ei
pitäisi ääneen iloita, tuppaa usein lähtemään matto jalkojen alta sen jälkeen.
En siis iloitse, olen vain toiveikas.
Kyljessä näkyy kipulaastarin takia ajeltu läntti ja pepun päällä epiduraalitilaan laitetun morfiinin takia ajeltu alue. Syksyn -23 muotia Evitskogista 😁 |