Kun ahdistus muuttuu helpotukseksi...

 ... mutta diagnoosi jää silti avoimeksi.

Käytiin perjantaina Fayn kanssa Porvoon Avecissa Tiiu Toijalan vastaanotolla. Aikaa oli varattu reilu tunti ja koira käytiinkin läpi erittäin huolellisesti sen lisäksi, että meidän 'oma lääkäri' oli jo pohjustanut käyntiä.

Fay reagoi tutkimuksessa samoin kuin aiemmin, polveen koski ääriasennossa ja lonkankoukistaja oikealla oli erittäin kipeä. Sitä outoa juostetta / pahkuraa etsittiin tovi ja tarkoitus oli myös se ultrata ja tarvittaessa ottaa neulanäyte.

Koska lonkankoukistajien ultraaminen saattaa olla kivuliasta, Fay laitettiin uneen. Hetken päästä lääkäri tuli koira sylissä hakemaan minut huoneeseen, koska se pahkura ei osunut hänen käsiinsä. Kyllä sitä minäkin tovin etsin, mutta löytyi se lopulta. Homma jatkui ja minä jäin odottamaan.

Lonkankoukistajista ei löytynyt mitään, ei juurikaan edes tulehdusta. Fay on siis mitä todennäköisemmin saanut ne, tai lähinnä sen oikean puolen jumiin varomalla jotain muuta. Tiiun mielestä se muu on polvi ja tästähän oli toki jo aiemminkin puhetta, että se voi olla syy. Mutta koska esim lievää ristisidevauriota ei näe kuvissa, vaan siihen tarvitaan tähystys, jäi diagnoosi vieläkin oletukseksi. 

Selän pahkura vaikutti ultratessa sidekudokselta. Luun läpi kun ultralla ei näe, ei pysty varmuudella sanomaan, jatkuuko se poikkeava kudos kuinka pitkälle ja voisiko se mahdollisesti painaa hermoon. Siihen tarvittaisiin mri-kuva.

Päätettiin lähteä hoitamaan lihasjumi pois ja sen jälkeen kuntouttamaan Faytä lihaksia vahvistaen. Ja se tie on ihan hyvä, jos tuloksia alkaa syntyä. Jos tulee takapakkia, mietitään sitten vaikka sitä mri-kuvausta.

Oi voi. Itseäni eniten ahdistaa se, kuinka kauan sitten Fay on saattanut polvensa loukata, jos se nyt on se juurisyy. Vaan menneille kun en mahda mitään, täytyy keskittyä tähän hetkeen ja koittaa saada pieni rakas kuntoon.