Vuosi paketissa ja narut ympärillä

Jouluaatto tuli ja meni ja vietimme sen kahdeksan ihmisen ja yhdeksän koiran voimin. Ei pöllömpi tapa eikä pöllömpää seuraa ;)
Välipäivinä käväisimme dyykkariporukalla uimassa. Olin kuullut kehuja Nurmijärven Pet Bros hyvinvointikeskuksesta, joten päätimme kokeilla sitä. Tila olikin aivan uskomattoman suuri ja valoisa ja kahdella altaalla varustettu. Mukaan pääsi Capoa (TD Lenni Lentokapteeni) lukuunottamatta koko pentue, sekä itse oikeutetusti porukan äiti Fay. Oma äitini toi paikalle Kaisla-pennun sekä ex-aksakoirani Yocun.
Olin varannut meille tunniksi koko allasalueen, ja aika riitti vallan mainiosti kun suurin osa porukasta oli ensikertalaisia ’uimakoululaisia’. Mama-Fay ui ilman liivejä koska on jo konkari, muut saivat ottaa tuntumaa veteen hieman avustettuna. Konsta ja Tuuli pulikoivat uittajan kanssa pienemmässä altaassa, enkä valitettavasti kovin hyvin ehtinyt nähdä niiden tyyliä. Konstan isäntä Leevi kuitenkin otti minulle pari kuvaa, ja niiden perusteella Tuulin tyyli näyttää aika rauhalliselta.

Isompaan altaaseen saimme toisen uittajan, joten Nooa ja Manta testailivat taitojaan siellä. Nooa olisi ehkä mieluummin tyytynyt siemailemaan lihalientä allasbaarissa, mutta muutaman räpiköintikerran jälkeen alkoi rytmi ja takajalat löytyä. Hieno pieni.

Mantan perusluonteeseen kuuluu pistää joka asiassa ensin hetki hanttiin, kunnes voi todeta että tämähän olikin ihan kiva juttu. Näin kävi myös uimisen kanssa. Isolla vaihteella matami paineli allasta päästä päähän, eikä uittajaa lopulta tarvittu kuin rampilla. Rauhallisen sunnuntaiuiskentelijaäidin se ohitti useaan otteeseen. Lopussa Manta oli jo mennä altaaseen Kaislan ja Yocun perässä ilman liivejä, joten eiköhän tuo neiti aivopeseytynyt jo ensiuinnilla :D

Käytännöllisten altaiden lisäksi Pet Brosin tiloissa oli myös eri pätevät kuivatushuoneet, joista suurimmassa mahtui kuivamaan isompaakin laumaa shelttejä.

Siisti ja toimiva paikka kaikin puolin sekä erittäin hyvä palvelu, voin suositella! Me ainakin menemme uudelleen.

Soopeleiden vielä rötköttäessä uintireissusta tyytyväisinä lähdimme seuraavana aamuna Elvien kanssa lennossa lääkäriin. Kuin nämä tämän vuoden käynnit eivät jo olisi riittäneet.. Elvie kävi yöllä kahteen otteeseen tökkimässä minut hereille ja kitisi pihalle. Oletin sillä olevan vatsan jostain syystä löysällä,  eihän tuolla säkkipimeässä näe mitä koira päpelikköön juoksee tekemään. Hieman ihmettelin kun karvoissa ei ollut mitään, mutta kun koira ulkoilun jälkeen ryömi takaisin nukkumaan, menin minäkin. Vasta aamun valjettua tajusin että Elvie yrittää pissata/pissaa ihan koko ajan. Virtsakidehistorian takia en jäänyt hetkeksikään miettimään vaan känny käteen ja lekuriaikaa varaamaan. Saimmekin ajan tyyliin ’heti’, joten saattaa olla että paitanikin oli väärinpäin päällä kun lähtö tuli niin äkkiä.  No, mitäs pienistä ;)

Alfapetissa ell Jutta tutkaili rakon taitavasti ultralla, kiviä ei löytynyt ja nestettäkin vain hyvin vähän. Kaikkea muuta sakkaa sitten senkin edestä. Rakosta saatiin neulalla ulos se vähäinen virtsamäärä, josta sitten selvisi aika paha virtsarakon tulehdus. Kiteitä, kumpiakaan, ei enää ollut, mutta tilalle oli tullut tulehdus, johon saimme antibioottikuurin. Elvie maksaongelman takia pidempää kipulääkekuuria ei uskalla antaa, mutta Jutta laittoi Elvielle yhden kipupiikin, jotta pissaaminen olisi ainakin hetken miellyttävämpää. Nyt toivotaan että antibiootti alkaa purra ja vähän vikkelään. Että tömmöinen vuoden päätös sitten..

 

Laajemmin tarkasteltuna vuosi 2016 on ollut erittäin mielenkiintoinen ja täynnä uusia kokemuksia, isoimpana tietenkin Fayn pentuprojekti aina astutuspäätöksestä ihan tähän päivään asti. Kahden pennun jättäminen kotiin ja niiden kehityksen seuraaminen on ollut erittäin mielenkiintoista. 

Oma paluu pitkän sairastelun jälkeen takaisin aksan pariin oli harrastusrintaman suurin juttu. Wilsonin saaminen 3-luokkaan täytti omat tavoitteeni sen koiran kanssa. Yhteinen matkamme kun ei ole ollut niin selkeää ja suoraviivaista kuin aikanaan Yocun kanssa, ja pitkät tauot ovat katkoneet rutiineja. Kun vihdoin saimme jonkinlaisen kisarutiinin päälle, niin eihän tuossa kauaa nokka tuhissut. 

Vuosi 2017.

Joo, kohtahan se alkaa. Monet summaavat blogeissaan mennyttä vuotta ja vertailevat saavutettuja tavoitteita aiemmin asettamiinsa, sekä asettavat jonkinlaisia tavoitteita uudelle vuodelle. Itse asetan tasan yhden tavoitteen, joka on enemmänkin toive. Toteutuessaan se mahdollistaa niitä muita asioita. Se ei ole enempää eikä vähempää kuin itseni ja koirien terveys. Se on pohja kaikelle ja ilman sitä ei ole kisoja eikä treenejä. Jokainen treeni ja jokainen kisa tai koe tai näyttely on jo itsessään saavutus ja niistä saadut tulokset pelkkää plussaa.

Ihanaa ja tervettä alkavaa vuotta kaikille lukijoille <3

Joulu 2016

Messari ja mysteerimaksa

Joskus sata vuotta sitten kävin ensimmäistä kertaa messarissa. Tuolloin siellä kisailtiin myös tokossa ja olin kannustamassa Kössin kasvattajaa Katjaa, joka kisasi Kössin isänäidinisän Tristanin kanssa. Tuolloin joko vasta haaveilin omasta koirasta, tai sitten meillä oli jo Caro, en pysty muistamaan tarkemmin. Yhtä kaikki, ajattelin että olisi joskus hienoa osallistua messariin oman koiran kanssa, oli laji sitten mikä hyvänsä.
Elvien oli sitten aikanaan ensimmäinen messariin osallistunut koirani. Junnuluokasta käytiin EH hakemassa vuonna 2013. Eipä se touhu lopulta niin kovin ihmeellistä ollut, vaikka toki suurissa näyttelyissä on samalla tavalla 'suuren urheilujuhlan tuntua' kuin muidenkin lajien isoissa kisoissa.

Tänä vuonna olin kehässä ensimmäistä kertaa oman kasvattini kanssa, kun Tuuli pääsi edustamaan Taskudyykkareita isompien pentujen luokkaan. Shelttejä oli lauantaille ilmoitettu 21, joista peräti 16 oli narttuja, jotka jakaantuivat tasan isojen ja pienten pentujen luokkiin.
Ennen messukeskukseen lähtöä hieman jännitin miten Tuulin mörköikä vaikuttaisi sen käyttäytymiseen, mutta mitä vielä, se oli aivan oma itsensä! Jo junamatka Pasilaan sujui leppoisasti sylissäni nuokkuen ja itse pääkallopaikalla meni useampi tunti odotellessa rennosti häkissä nukkuen :) Sheltit arvosteltiin kehässään viimeisenä, ja koko alueella oli tuolloin jo aika paljon väljempää.
Tuulin vuoro oli vasta toiseksi viimeisenä, joten odottamista tuli kyllä koko rahan edestä.
Etukäteen jännittämäni pöytä ei tällä kertaa osoittautunut lainkaan epämiellyttäväksi koiralle, eikä Tuuli väistänyt kuten teki mätsärissä muutama viikko aiemmin. Hyvä niin. Myös tuomari oli erittäin mukava ja puhelias Kirsti Louhi, jonka mielipide Tuulista olla alla:

Hyvän tyyppinen hieman kevyessä kunnossa esitetty kaunispäinen narttu jolla oikea purenta. Tummat silmät, hyvinasettuneet korvat. Hieman lyhyt olkavarsi joka näkyy liikkeessä. Ikäisekseen hyvä turkinlaatu, rodunomaiset liikkeet.

Tämän arvostelun siivittämänä Tuuli sijoittui tässä kahdeksan koiran luokassa kolmanneksi, tällä kertaa ilman KP:a. Kolmen kärki taisi olla tuomarille selvä jo  hyvissä ajoin, koska nappasi meidät porukasta erilleen hyvin nopeasti juoksuttaen muita vielä pari kierrosta lisää.

Siinä oli sitten meidän messari. Ajatuksena oli myös hieman shoppailla, mutta jotenkin se sitten vain jäi ja kehän jälkeen lähdettiin kohti kotia. 

Heti messarin jälkeisenä maanantaina oli (taas kerran) Elvien maksa-arvojen kontrolli Vihtivetissä Nummelassa. Tatti otsassa Elvie ojensi tassunsa piikitystä varten; 'ota nyt sit'.
Epämiellyttävän käynnin jälkeen päästiin onneksi suoraan hallille ja treenejä ennen lenkille upeaan auringonpaisteeseen.
Seuraavana päivänä sähköpostiin kolahti sitten piikityksen tulokset. Kesästä asti laskussa ollut alat-arvo antoi odottaa hyviä tuloksia, mutta mitä vielä, perseelleni meinasin taas lentää. Tulos oli siis aivan päinvastainen alat-arvon ollessa yli 400. Saatekirjeessä ehdotettiin maksan ja sapen kontrolliultraa, ja mikäli arvot jatkavat nousuaan, mahdollista paksuneulanäytettä. Voi syvä huokaus.. Miksei Elvie voi vaan olla normaali ja terve :(

En ajatellut pitää ultran kanssa mitään suurempaa kiirettä, koska seilaavista arvoista huolimatta Elvie on koko tämän ruljanssin ajan ollut oireeton yksittäisiä närästyskohtauksia lukuunottamatta. Edellinen sellainenkin oli kuluvan vuoden tammikuussa, joten kovin isosta ongelmasta ei ole ollut kyse.
Ke-to yönä kuitenkin sitten valvottiin kimpassa sohvalla Elvien ollessa levoton ja kipuileva. Se oli saanut hieman vahvempaa lihaa, eikä ruokakippoon ollut neljään päivään eksynyt hapankaalia, koska olin unohtanut sitä ostaa. Hapankaalista ollaan montaa mieltä, mutta Elviellä se on auttanut mahan happo-ongelmiin. Se on saanut sitä yli puolen vuoden ajan pienen kökön joka aterialla, eikä minkäälaista närästystä ole ollut. Mutta nyt siis oli. Tiedän kokemuksesta että närästys voi olla hyvinkin paljon pahempi kipu kuin pieni korvennus ruokatorvessa.
Koska suositus maksan ultraamisesta oli saatu ja Elvie kipuili vielä aamulla, varasin jälleen ajan Vihtiin, jonne meille järkättiinkin aika vielä samalle päivälle. Parempi se olisi nyt katsoa, enhän kuitenkaan voinut närästyksestä aivan satavarma olla.
Vihtivetin ovella Elvien katseesta oli havaittavissa lievää voimakkaampaa kettuuntumista, TAAS täällä?! Kuitenkin se sitten makasi ultrattavana hyvin rentona ja näytti siltä että nukahtaa :) Mihinkään se ei reagoinut, eikä maksasta eikä sapesta löytynyt lääkärin silmään mitään poikkeavaa.

Nyt jo neljä lääkäriä on ihmetellyt Elvien mystistä maksaa ja minä tietysti siinä sivussa. Jos olen ymmärtänyt oikein, on mahdollista että jos maksassa on muutoksia, ne ovat vasta solutasolla, eikä niitä voi ultrassa havaita. Toisaalta voisi myös olla mahdollista, että jos maksa on jostain ottanut itseensä ja ärsyyntynyt toden teolla, saattaa kestää pitkään ennenkuin se on jälleen normaali. Koepalojen otosta on nyt vuosi aikaa, tuolloin ne olivat löydöksettömät. Alat-arvo laski välillä reilusti, mutta on nyt taas hieman kohonnut, eikä ilmeisesti ole ollut normaali missään vaiheessa kuluneen vuoden aikana. Ota tästä nyt sitten selvää.

Oli miten oli, Elvie elää täysin normaalia koiranelämää ja treenailee kanssani temppuja. Kaikenlainen tekeminen sen kanssa on hauskaa, eikä palo koiran silmistä ole sammunut vaikka aksa on jäänytkin jo ajat sitten. Niin pitkään kun koira on normaali, ei liene syytä suurempaan huoleen. Mahdollisia jatkotutkimuksia jään vielä miettimään.

Loppuun joulukuiset passikuvat myös soopeleista. Kössi oli jo päivän lenkkinsä tehnyt eikä ollut mukana.

Mörköikää, murkkuikää, juoksuaikaa ja luokkanousu

Joo, mama-Fay aloitti sitten viimeinkin juoksunsa. Taukoa kertyi 10kk, ja tämä olisi jatkossakin vallan mukava rytmi harrastavalle ja kisaavalle koiralle. Tärppipäiviä lukuunottamatta ei Fayn juoksua edes huomaa, se on kovin siisti. Muutamat viime päivät ovat sitten olleetkin aikamoista häsläämistä ja Elviellekin on löytynyt 'töitä' ;)
Saa nähdä millainen laamailukausi tämän juoksun jälkeen tulee, vai tuleeko sellaista lainkaan. Treenit kuitenkin jatkuvat ensi viikolla ja pikkuhiljaa alkaa olla hinku kisoihin.. Töitä on vielä tehtävä sen eteen, mutta onhan tämä syksy nyt ollut ihan hurjan opettavainen meille molemmille.

Ketut täyttivät juolukuun alussa kahdeksan kuukautta. Manta elää tällä hetkellä aikamoisessa murkkuiän myllerryksessä. Jos muistelen omaa murkkuikääni, niin aina ei ollut helppoa, ei itsellä, eikä varsinkaan muilla ;) Onneksi tila on ohimenevä.
Mantasta on kasvanut komea nuori nainen. Se ei ole sievä pieni shellie suloisen nassun kera, eihän se ollut sitä edes pikkupentuna! Silti se on minun silmääni kaunis, pitkärunkoinen ja hyvällä luustolla varustettu nuori neiti. Kokoa sillä on nyt 41cm.

Tuulin orastava murkkuikä näyttäytyy mörköikänä. Perheen ilopilleri on jopa normaalia hönömpi ja tällä hetkellä asioihin hyvinkin herkästi reagoiva. Täytyy toivoa ettei tulevan viikonlopun messukeskuksen hälinä ole nyt pienelle liikaa. Ainahan voi jättää menemättä kehään jos pahalta näyttää. Shelttipentuja on lauantaille ilmoitettu peräti 21 ja tokihan olisi mielenkiintoista nähdä mihin väliin oma koira tuossa joukossa sijoittuu. No, asiat selvinnevät sitten lauantaina.

Viime viikonloppuna oli myös tämän aksavuoden viimeiset kisat. Oikeastaan voidaan puhua puolikkaasta vuodesta lajin parissa, sillä sekä Fay että Wilson palasivat molemmat treenaamaan ja/tai kisaamaan vasta kesä-heinäkuussa. Tuolloin lähdettiin Wilsonin kanssa hakemaan vasta toista nollaa 1-luokasta. Nyt 3.12 kisoissa oli hakusessa viimeinen nolla 2-luokasta, ja sieltähän se sitten tuli heti ekalta radalta voiton kera. Onneksi tuli, olin aika kammottavassa yskässä koko viikon, enkä tiedä kuinka järkevää oli kisaamaan lähteä. Paikalla oli kuitenkin myös Wilsonin tyttären omistaja-ohjaaja Anne, joten tarpeen vaatiessa olisin voinut antaa koiran hänen ohjattavaksi. Tähän ei kuitenkaan tarvinnut turvautua, vaan taistelin meidät maaliin vaikka lopussa meinasinkin unohtaa mihin suuntaan piti puomin jälkeen kääntyä. Loppujen lopuksi Wilson kulki varsin lupsakasti omalla rauhallisella tyylillään. Nyt pidetään taukoa, tällä kertaa myös treenaamisesta. Nähtäväksi jää lähdemmekö kokeilemaan siipiämme 3-luokkaan, ja jos, niin koska. Yhtä kaikki, tavoite tämän koiran kanssa on nyt saavutettu!
Tässä rata: Wilson 2 lk serti

Vaikka Fay palaakin aksaa harjoittelemaan, jää muille koirille nyt enemmän aikaa kaiken maailman temppujen harjoitteluun. Tokihan temppuja harjoitellaan myös kotona, mutta hyvähän se on hallillakin treenata, se kun on ihan erilaista kuitenkin. Elvie on saanut oppia kiipeämään selkäni päälle tekemään 'kaukokäskyjä', Manta osaa pieniä pätkiä seuraamista molemmilla puolilla. Ja niin, onhan se putkesta jo pari kertaa läpi juossut :D

Viikonloppuna siis messariin, ja siinäpä ne tämän vuoden kinkerit sitten taisivatkin olla :)

Mukavaa joulukuuta kaikille lukijoille! Älkää stressatko joulusta, se tulee, ja myös menee, vaikka ei tekisi yhtään mitään ;)