Tuuli tuulisessa Helsingissä ja Mantakin matkustaa

Vaikka pennun kiivain sosialistumisen aika päättyykin 12 viikon ikään, ei kokemusten kartuttamisesta luonollisesti ole haittaa sen jälkeenkään. Niinpä yhdistin edellämainitun ja ystävätapaamisen ja suuntasimme Tuulin kanssa ihan ytimeen asti. Itse käyn Helsingissä ehkä kerran tai kaksi vuodessa. En viihdy ihmispaljoudessa enkä täyteen ahdetuissa julkisissa kulkuvälineissä. Ja omalla autolla ytimeen ajaminen ei sekään kuulu suosikkeihini.
Niinpä nakkasin eväillä täytetyn repun selkään ja koiran kantolaukun toiselle puolelle kroppaani, ja lähdin kantojuhtana kohti Kauklahden asemaa kera Tuulin. Tässä vaiheessa on syytä todeta, että kyllä, koirallani on myös neljä jalkaa, enkä tietenkään raahannut sitä kassissa koko matkaa, mutta en myöskaan tahtonut pienen joutuvan ihmisten tuuppimaksi täpötäysissä ahtaissa paikoissa. Laukku olikin lopulta varsin tarpeellinen, sillä koiran kantaminen sylissä käy enemmän selän päälle.

 15-viikoinen Tuuli oli junassa ensimmäistä kertaa. Voi olla ettei sen tarvitse toista kertaa moisella matkustaakaan, mutta onpahan nyt käyty sekin kokeilemassa. Kummasti saa itse juttuseuraa kun kantaa mukanaan suloista pentua. Ja tietenkin kaikilla juttelemaan tulevilla on joskus ollut samanlainen kääpiölassie ;) Niinpä niin.
Helsingin päässä löysimme nopeasti kaveriporukkamme ja jatkoimme matkaa Espan halki kohti Kauppatoria ja Kauppahallia. Koko tämä matka oli täynnä turisteja kameroineen ja meikäläistä hieman ahdisti.
Lopulta pääsimme kipuamaan eväinemme Tähtitorninmäelle ja picnic-paikka oli siinä!

Juuri Helsingin päälle luvatusta vesisateesta ei ollut tietoakaan, ja aika kului rattoisasti hyvässä seurassa upeassa kesäsäässä :)

Tästä matka jatkui vielä Kaivopuiston poikki rantaan Mattolaiturin terdelle istumaan. Ihanaa huomata miten paljon enemmän on nykyään paikkoja, joissa koiravieraita ei katsota kieroon. Meidänkin neljän ihmisen jengissä oli kolme koiraa.
Kovasti tuulisella rannalla Tuulikin sitten malttoi antaa unelle valtaa, ja torkkui kassissa tyytyväisenä.

Kotona olimme peräti yhdeksän tunnin seikkailun jälkeen, ja kuvittelin pennun kaatuvan suorilta jaloilta nukkumaan. Mutta mitä vielä, pitihän sitä siskoa vielä viihdyttää puolitoista tuntia! Uni tuli siinä vaiheessa kun erotin pennut nukkumaan omiin tiloihinsa. Yliväsymystä, sanon minä.

Sunnuntain olin vielä töissä ja sitten alkoi kesälomani toinen kahden viikon pätkä. Loma alkoikin heti maanantaina matkailulla Mantan kanssa.
Koska olin saanut pääkaupungistamme jo tarpeeksi, päätimme pysytellä Kirkkonummi-Espoo-akselilla. On kyllä kivaa käydä seikkailemassa pentujen kanssa erikseen, ihan eri tavalla niistä näkee asioita, ja sen miten reagoivat mihinkin, vai reagoivatko lainkaan.
Mantakin koki junan ensimmäistä kertaa, ja se oli siellä siskoaan rauhallisempi. Tuuli on muutenkin säpäkämpi ja huomioi kaiken. Taaskin löytyi juttuseuraa, ja kuinka ollakaan, ihmisistä joilla on joskus ollut collie :D :D

Kahvit ja jädet Sellon kauppakeskuksessa, bussilla muutama pysäkinväli, kävelyä jonkun matkaa ja kas, olimme Nooan luona! Valitettavasti kamera oli jäänyt kotiin, joten en saanut vieläkään järkeviä kuvia jätkästä. Sisaruksilla oli kuitenkin hauskaa, ja kun porukkaan liittyi vielä kummityttöni havannankoira Nata, ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita taaskaan puuttunut. Ja voi sitä Nooan riemua minut nähdessä! Se on niin iloinen pieni eläin että huh! Kovasti muistuttaa Yocua pentuna, mutta ei sitten ihan kuitenkaan. Pieni se on, tiedä sitten kuinka pieneksi jää. Tällä hetkellä kasvaa aika lailla äitinsä tahtia.

Kotimatka Mantan kanssa taittui kahdella eri autolla ja junalla. Kotona oltiin väsyneinä mutta tyytyväisinä. Toki reissut olivat tytöillä erilaista, mutta Manta oli päivän päätteeksi aivan eri tavalla väsynyt kuin Tuuli.

Mukavia juttuja meillä siis takana, ja kaikenlaista kivaa myös edessäpäin :) Ah, loma!

Varttivuotiaat dyykkarit

Tämän viikon  maanantaina kersat täyttivät jo neljännes vuoden! Olin melkein varma että Manta ehtii sitä ennen kasvaa äitinsä kiinni, mutta eipäs ehtinytkään. Eroa säkäkorkeudessa on huikeat 0,5cm Fayn hyväksi :D Ei kuitenkaan ole epäselvää kuinka tässä lopulta tulee käymään ;)

Ei se Tuulikaan mikään ruippana ole, yllä Manta ja Tuuli.

Kersojen kasvaessa on tapahtunut paljon muutakin. Elvien kanssa kävimme taas kerran Vihdissä piikitettävänä  maksa-arvojen kontrollin takia. Tuloksia sain odottaa lähes viikon, ja lääkärin kanssa keskustelua vielä toisen, koska palaapi lomalta vasta ensi maanantaiksi. Arvot ovat kuitenkin yhä nousussa, joten Seresto-panta lähti siltä seisomalta Elvien kaulasta. Ja mitä sitten tapahtuu, en tiedä.

Maksa-arvojen seilaamisesta kettuuntuneena päätin tehdä Elvien kanssa jotain hauskaa! Olin menossa tiistaina Ojankoon agilityn epiksiin, joten otin kuningattarenkin mukaan rallattelemaan supermöllirataa matalilla hypyillä. Mukaan lähti myös energiaa pursuava Fay, jonka kanssa oli tarkoitus ihan vaan katsastaa kuinka hunningolla se mammaloman jäljiltä on. Turistiksi mukaan lähti pennuista Tuuli. Myös äitini Wilson saapui paikalle kisaavien agirataa varten, minun ohjaukseeni tietenkin.
Luvassa oli siis itselleni kolme juostavaa rataa ensi kertaa piiiiiitkään aikaan. Ensi kertaa juoksuaskelia ylipäätään!

Fay oli vuorossa ensimmäisenä. Radalle ei menty oikein missään loogisessa järjestyksessä, vaan omaa vuoroaan joutui kyttäämään radan reunalla. Tästähän jo rata-alueen ulkopuolella kuplinut kalju äitikoira kuumui entisestään, eikä todellakaan ollut yllätys että suoritus radalla meni täysin perseelleen. Startista meinasi varastaa, mutta totteli sentään äkäistä käskyäni. Kolme esteen jälkeen nelijalkainen ruutitynnyri ei enää hillinnyt itseään vaan rata jatkui niin että kun räksytys ja holtiton syöksyily alkoi, komensin koiran maahan, jonka jälkeen jatkoimme matkaa. Pääsimme ontuen maaliin ja sirkushuvi loppui siihen. Kiitos ja kumarrus. Viralliset kisat eivät todellakaan ole vielä tämän vuoden juttu! Nyt laitetaan kroppa kuosiin ja aletaan reenaamaan!!

Parinkymmenen koiran jälkeen oli Elvien vuoro. Vaikka sekin on radalla innokas ja nopea, se sentään keskittyy. Puhtain paperein ei kyllä Ellunkaan kanssa selvitty, mutta syynä oli oma tahmeaakin tahmeampi liikkuminen. Kun ei jaksa niin ei vaan jaksa :( Mutta eipä tuo meitä häirinnyt. Oli siistiä nähdä taas se palo Elvien katseessa kun annoin sille luvan lähteä radalle. Oi-voi..

Viimeisenä meidän listalla oli sitten ihan täyspitkän aksaradan juokseminen Wilsonin kanssa. Rata oli tulevan agirodun open class-rata, ei mikään vaikea. Päätin kuitenkin haastaa koiran tekemään kuin olisin sen kanssa viime aikoina enemmänkin treenannut. Ja kas, sehän teki nollan! Keinulla ja A-esteellä himmaili miettien jotain, mutta otti kontaktit hienosti ja varsinkin puomilla. Wu-huu!! Eikun kisakalea katsastamaan ;)
Näillä ajoilla ei tosin kärkeen kiritä, sillä oma lyllerrykseni syö koirankin suoritusaikaa. Mutta jospa tämä tästä, ylöspäin..

Tänään olikin sitten koko lauman huoltopäivä! Piirosen Lea tuli hieromaan mustat ja pennut, Faylle oli varattuna akupunktio myöhemmin iltapäivällä. Sen kroppa on nyt eniten ollut koetuksella kevään aikana. Kössi ja Elvie nauttivat konkareina hieronnasta ja pieni Tuulikin ymmärsi nopeasti ajatuksen > maataan paikoillaan ja nautitaan ;) Manta sen sijaan laittoi alkuun hanttiin, mutta se on enempi sääntö kuin poikkeus. Kun Manta ei tahdo niin Manta ei tahdo! Viime kynsienleikkuussakin nähtiin uhmaikäinen vastaanhangoitteleva Manta, vaikka aiemmin hommassa ei ole ollut mitään kummallista. No, nää on näitä. Ei se Manta kauaa jaksanut Leallekaan kiukutella, vaan rauhoittui käsiteltäväksi. Pentuja nyt ei aikuisten lailla edes hierota, mutta kyllä niilläkin pieniä jumeja oli ja hoito teki varmasti hyvää niin psyykkisesti ja fyysisestikin. Kiitokset Lealle vielä :)