Vuosi paketissa ja narut ympärillä

Jouluaatto tuli ja meni ja vietimme sen kahdeksan ihmisen ja yhdeksän koiran voimin. Ei pöllömpi tapa eikä pöllömpää seuraa ;)
Välipäivinä käväisimme dyykkariporukalla uimassa. Olin kuullut kehuja Nurmijärven Pet Bros hyvinvointikeskuksesta, joten päätimme kokeilla sitä. Tila olikin aivan uskomattoman suuri ja valoisa ja kahdella altaalla varustettu. Mukaan pääsi Capoa (TD Lenni Lentokapteeni) lukuunottamatta koko pentue, sekä itse oikeutetusti porukan äiti Fay. Oma äitini toi paikalle Kaisla-pennun sekä ex-aksakoirani Yocun.
Olin varannut meille tunniksi koko allasalueen, ja aika riitti vallan mainiosti kun suurin osa porukasta oli ensikertalaisia ’uimakoululaisia’. Mama-Fay ui ilman liivejä koska on jo konkari, muut saivat ottaa tuntumaa veteen hieman avustettuna. Konsta ja Tuuli pulikoivat uittajan kanssa pienemmässä altaassa, enkä valitettavasti kovin hyvin ehtinyt nähdä niiden tyyliä. Konstan isäntä Leevi kuitenkin otti minulle pari kuvaa, ja niiden perusteella Tuulin tyyli näyttää aika rauhalliselta.

Isompaan altaaseen saimme toisen uittajan, joten Nooa ja Manta testailivat taitojaan siellä. Nooa olisi ehkä mieluummin tyytynyt siemailemaan lihalientä allasbaarissa, mutta muutaman räpiköintikerran jälkeen alkoi rytmi ja takajalat löytyä. Hieno pieni.

Mantan perusluonteeseen kuuluu pistää joka asiassa ensin hetki hanttiin, kunnes voi todeta että tämähän olikin ihan kiva juttu. Näin kävi myös uimisen kanssa. Isolla vaihteella matami paineli allasta päästä päähän, eikä uittajaa lopulta tarvittu kuin rampilla. Rauhallisen sunnuntaiuiskentelijaäidin se ohitti useaan otteeseen. Lopussa Manta oli jo mennä altaaseen Kaislan ja Yocun perässä ilman liivejä, joten eiköhän tuo neiti aivopeseytynyt jo ensiuinnilla :D

Käytännöllisten altaiden lisäksi Pet Brosin tiloissa oli myös eri pätevät kuivatushuoneet, joista suurimmassa mahtui kuivamaan isompaakin laumaa shelttejä.

Siisti ja toimiva paikka kaikin puolin sekä erittäin hyvä palvelu, voin suositella! Me ainakin menemme uudelleen.

Soopeleiden vielä rötköttäessä uintireissusta tyytyväisinä lähdimme seuraavana aamuna Elvien kanssa lennossa lääkäriin. Kuin nämä tämän vuoden käynnit eivät jo olisi riittäneet.. Elvie kävi yöllä kahteen otteeseen tökkimässä minut hereille ja kitisi pihalle. Oletin sillä olevan vatsan jostain syystä löysällä,  eihän tuolla säkkipimeässä näe mitä koira päpelikköön juoksee tekemään. Hieman ihmettelin kun karvoissa ei ollut mitään, mutta kun koira ulkoilun jälkeen ryömi takaisin nukkumaan, menin minäkin. Vasta aamun valjettua tajusin että Elvie yrittää pissata/pissaa ihan koko ajan. Virtsakidehistorian takia en jäänyt hetkeksikään miettimään vaan känny käteen ja lekuriaikaa varaamaan. Saimmekin ajan tyyliin ’heti’, joten saattaa olla että paitanikin oli väärinpäin päällä kun lähtö tuli niin äkkiä.  No, mitäs pienistä ;)

Alfapetissa ell Jutta tutkaili rakon taitavasti ultralla, kiviä ei löytynyt ja nestettäkin vain hyvin vähän. Kaikkea muuta sakkaa sitten senkin edestä. Rakosta saatiin neulalla ulos se vähäinen virtsamäärä, josta sitten selvisi aika paha virtsarakon tulehdus. Kiteitä, kumpiakaan, ei enää ollut, mutta tilalle oli tullut tulehdus, johon saimme antibioottikuurin. Elvie maksaongelman takia pidempää kipulääkekuuria ei uskalla antaa, mutta Jutta laittoi Elvielle yhden kipupiikin, jotta pissaaminen olisi ainakin hetken miellyttävämpää. Nyt toivotaan että antibiootti alkaa purra ja vähän vikkelään. Että tömmöinen vuoden päätös sitten..

 

Laajemmin tarkasteltuna vuosi 2016 on ollut erittäin mielenkiintoinen ja täynnä uusia kokemuksia, isoimpana tietenkin Fayn pentuprojekti aina astutuspäätöksestä ihan tähän päivään asti. Kahden pennun jättäminen kotiin ja niiden kehityksen seuraaminen on ollut erittäin mielenkiintoista. 

Oma paluu pitkän sairastelun jälkeen takaisin aksan pariin oli harrastusrintaman suurin juttu. Wilsonin saaminen 3-luokkaan täytti omat tavoitteeni sen koiran kanssa. Yhteinen matkamme kun ei ole ollut niin selkeää ja suoraviivaista kuin aikanaan Yocun kanssa, ja pitkät tauot ovat katkoneet rutiineja. Kun vihdoin saimme jonkinlaisen kisarutiinin päälle, niin eihän tuossa kauaa nokka tuhissut. 

Vuosi 2017.

Joo, kohtahan se alkaa. Monet summaavat blogeissaan mennyttä vuotta ja vertailevat saavutettuja tavoitteita aiemmin asettamiinsa, sekä asettavat jonkinlaisia tavoitteita uudelle vuodelle. Itse asetan tasan yhden tavoitteen, joka on enemmänkin toive. Toteutuessaan se mahdollistaa niitä muita asioita. Se ei ole enempää eikä vähempää kuin itseni ja koirien terveys. Se on pohja kaikelle ja ilman sitä ei ole kisoja eikä treenejä. Jokainen treeni ja jokainen kisa tai koe tai näyttely on jo itsessään saavutus ja niistä saadut tulokset pelkkää plussaa.

Ihanaa ja tervettä alkavaa vuotta kaikille lukijoille <3

Joulu 2016

Messari ja mysteerimaksa

Joskus sata vuotta sitten kävin ensimmäistä kertaa messarissa. Tuolloin siellä kisailtiin myös tokossa ja olin kannustamassa Kössin kasvattajaa Katjaa, joka kisasi Kössin isänäidinisän Tristanin kanssa. Tuolloin joko vasta haaveilin omasta koirasta, tai sitten meillä oli jo Caro, en pysty muistamaan tarkemmin. Yhtä kaikki, ajattelin että olisi joskus hienoa osallistua messariin oman koiran kanssa, oli laji sitten mikä hyvänsä.
Elvien oli sitten aikanaan ensimmäinen messariin osallistunut koirani. Junnuluokasta käytiin EH hakemassa vuonna 2013. Eipä se touhu lopulta niin kovin ihmeellistä ollut, vaikka toki suurissa näyttelyissä on samalla tavalla 'suuren urheilujuhlan tuntua' kuin muidenkin lajien isoissa kisoissa.

Tänä vuonna olin kehässä ensimmäistä kertaa oman kasvattini kanssa, kun Tuuli pääsi edustamaan Taskudyykkareita isompien pentujen luokkaan. Shelttejä oli lauantaille ilmoitettu 21, joista peräti 16 oli narttuja, jotka jakaantuivat tasan isojen ja pienten pentujen luokkiin.
Ennen messukeskukseen lähtöä hieman jännitin miten Tuulin mörköikä vaikuttaisi sen käyttäytymiseen, mutta mitä vielä, se oli aivan oma itsensä! Jo junamatka Pasilaan sujui leppoisasti sylissäni nuokkuen ja itse pääkallopaikalla meni useampi tunti odotellessa rennosti häkissä nukkuen :) Sheltit arvosteltiin kehässään viimeisenä, ja koko alueella oli tuolloin jo aika paljon väljempää.
Tuulin vuoro oli vasta toiseksi viimeisenä, joten odottamista tuli kyllä koko rahan edestä.
Etukäteen jännittämäni pöytä ei tällä kertaa osoittautunut lainkaan epämiellyttäväksi koiralle, eikä Tuuli väistänyt kuten teki mätsärissä muutama viikko aiemmin. Hyvä niin. Myös tuomari oli erittäin mukava ja puhelias Kirsti Louhi, jonka mielipide Tuulista olla alla:

Hyvän tyyppinen hieman kevyessä kunnossa esitetty kaunispäinen narttu jolla oikea purenta. Tummat silmät, hyvinasettuneet korvat. Hieman lyhyt olkavarsi joka näkyy liikkeessä. Ikäisekseen hyvä turkinlaatu, rodunomaiset liikkeet.

Tämän arvostelun siivittämänä Tuuli sijoittui tässä kahdeksan koiran luokassa kolmanneksi, tällä kertaa ilman KP:a. Kolmen kärki taisi olla tuomarille selvä jo  hyvissä ajoin, koska nappasi meidät porukasta erilleen hyvin nopeasti juoksuttaen muita vielä pari kierrosta lisää.

Siinä oli sitten meidän messari. Ajatuksena oli myös hieman shoppailla, mutta jotenkin se sitten vain jäi ja kehän jälkeen lähdettiin kohti kotia. 

Heti messarin jälkeisenä maanantaina oli (taas kerran) Elvien maksa-arvojen kontrolli Vihtivetissä Nummelassa. Tatti otsassa Elvie ojensi tassunsa piikitystä varten; 'ota nyt sit'.
Epämiellyttävän käynnin jälkeen päästiin onneksi suoraan hallille ja treenejä ennen lenkille upeaan auringonpaisteeseen.
Seuraavana päivänä sähköpostiin kolahti sitten piikityksen tulokset. Kesästä asti laskussa ollut alat-arvo antoi odottaa hyviä tuloksia, mutta mitä vielä, perseelleni meinasin taas lentää. Tulos oli siis aivan päinvastainen alat-arvon ollessa yli 400. Saatekirjeessä ehdotettiin maksan ja sapen kontrolliultraa, ja mikäli arvot jatkavat nousuaan, mahdollista paksuneulanäytettä. Voi syvä huokaus.. Miksei Elvie voi vaan olla normaali ja terve :(

En ajatellut pitää ultran kanssa mitään suurempaa kiirettä, koska seilaavista arvoista huolimatta Elvie on koko tämän ruljanssin ajan ollut oireeton yksittäisiä närästyskohtauksia lukuunottamatta. Edellinen sellainenkin oli kuluvan vuoden tammikuussa, joten kovin isosta ongelmasta ei ole ollut kyse.
Ke-to yönä kuitenkin sitten valvottiin kimpassa sohvalla Elvien ollessa levoton ja kipuileva. Se oli saanut hieman vahvempaa lihaa, eikä ruokakippoon ollut neljään päivään eksynyt hapankaalia, koska olin unohtanut sitä ostaa. Hapankaalista ollaan montaa mieltä, mutta Elviellä se on auttanut mahan happo-ongelmiin. Se on saanut sitä yli puolen vuoden ajan pienen kökön joka aterialla, eikä minkäälaista närästystä ole ollut. Mutta nyt siis oli. Tiedän kokemuksesta että närästys voi olla hyvinkin paljon pahempi kipu kuin pieni korvennus ruokatorvessa.
Koska suositus maksan ultraamisesta oli saatu ja Elvie kipuili vielä aamulla, varasin jälleen ajan Vihtiin, jonne meille järkättiinkin aika vielä samalle päivälle. Parempi se olisi nyt katsoa, enhän kuitenkaan voinut närästyksestä aivan satavarma olla.
Vihtivetin ovella Elvien katseesta oli havaittavissa lievää voimakkaampaa kettuuntumista, TAAS täällä?! Kuitenkin se sitten makasi ultrattavana hyvin rentona ja näytti siltä että nukahtaa :) Mihinkään se ei reagoinut, eikä maksasta eikä sapesta löytynyt lääkärin silmään mitään poikkeavaa.

Nyt jo neljä lääkäriä on ihmetellyt Elvien mystistä maksaa ja minä tietysti siinä sivussa. Jos olen ymmärtänyt oikein, on mahdollista että jos maksassa on muutoksia, ne ovat vasta solutasolla, eikä niitä voi ultrassa havaita. Toisaalta voisi myös olla mahdollista, että jos maksa on jostain ottanut itseensä ja ärsyyntynyt toden teolla, saattaa kestää pitkään ennenkuin se on jälleen normaali. Koepalojen otosta on nyt vuosi aikaa, tuolloin ne olivat löydöksettömät. Alat-arvo laski välillä reilusti, mutta on nyt taas hieman kohonnut, eikä ilmeisesti ole ollut normaali missään vaiheessa kuluneen vuoden aikana. Ota tästä nyt sitten selvää.

Oli miten oli, Elvie elää täysin normaalia koiranelämää ja treenailee kanssani temppuja. Kaikenlainen tekeminen sen kanssa on hauskaa, eikä palo koiran silmistä ole sammunut vaikka aksa on jäänytkin jo ajat sitten. Niin pitkään kun koira on normaali, ei liene syytä suurempaan huoleen. Mahdollisia jatkotutkimuksia jään vielä miettimään.

Loppuun joulukuiset passikuvat myös soopeleista. Kössi oli jo päivän lenkkinsä tehnyt eikä ollut mukana.

Mörköikää, murkkuikää, juoksuaikaa ja luokkanousu

Joo, mama-Fay aloitti sitten viimeinkin juoksunsa. Taukoa kertyi 10kk, ja tämä olisi jatkossakin vallan mukava rytmi harrastavalle ja kisaavalle koiralle. Tärppipäiviä lukuunottamatta ei Fayn juoksua edes huomaa, se on kovin siisti. Muutamat viime päivät ovat sitten olleetkin aikamoista häsläämistä ja Elviellekin on löytynyt 'töitä' ;)
Saa nähdä millainen laamailukausi tämän juoksun jälkeen tulee, vai tuleeko sellaista lainkaan. Treenit kuitenkin jatkuvat ensi viikolla ja pikkuhiljaa alkaa olla hinku kisoihin.. Töitä on vielä tehtävä sen eteen, mutta onhan tämä syksy nyt ollut ihan hurjan opettavainen meille molemmille.

Ketut täyttivät juolukuun alussa kahdeksan kuukautta. Manta elää tällä hetkellä aikamoisessa murkkuiän myllerryksessä. Jos muistelen omaa murkkuikääni, niin aina ei ollut helppoa, ei itsellä, eikä varsinkaan muilla ;) Onneksi tila on ohimenevä.
Mantasta on kasvanut komea nuori nainen. Se ei ole sievä pieni shellie suloisen nassun kera, eihän se ollut sitä edes pikkupentuna! Silti se on minun silmääni kaunis, pitkärunkoinen ja hyvällä luustolla varustettu nuori neiti. Kokoa sillä on nyt 41cm.

Tuulin orastava murkkuikä näyttäytyy mörköikänä. Perheen ilopilleri on jopa normaalia hönömpi ja tällä hetkellä asioihin hyvinkin herkästi reagoiva. Täytyy toivoa ettei tulevan viikonlopun messukeskuksen hälinä ole nyt pienelle liikaa. Ainahan voi jättää menemättä kehään jos pahalta näyttää. Shelttipentuja on lauantaille ilmoitettu peräti 21 ja tokihan olisi mielenkiintoista nähdä mihin väliin oma koira tuossa joukossa sijoittuu. No, asiat selvinnevät sitten lauantaina.

Viime viikonloppuna oli myös tämän aksavuoden viimeiset kisat. Oikeastaan voidaan puhua puolikkaasta vuodesta lajin parissa, sillä sekä Fay että Wilson palasivat molemmat treenaamaan ja/tai kisaamaan vasta kesä-heinäkuussa. Tuolloin lähdettiin Wilsonin kanssa hakemaan vasta toista nollaa 1-luokasta. Nyt 3.12 kisoissa oli hakusessa viimeinen nolla 2-luokasta, ja sieltähän se sitten tuli heti ekalta radalta voiton kera. Onneksi tuli, olin aika kammottavassa yskässä koko viikon, enkä tiedä kuinka järkevää oli kisaamaan lähteä. Paikalla oli kuitenkin myös Wilsonin tyttären omistaja-ohjaaja Anne, joten tarpeen vaatiessa olisin voinut antaa koiran hänen ohjattavaksi. Tähän ei kuitenkaan tarvinnut turvautua, vaan taistelin meidät maaliin vaikka lopussa meinasinkin unohtaa mihin suuntaan piti puomin jälkeen kääntyä. Loppujen lopuksi Wilson kulki varsin lupsakasti omalla rauhallisella tyylillään. Nyt pidetään taukoa, tällä kertaa myös treenaamisesta. Nähtäväksi jää lähdemmekö kokeilemaan siipiämme 3-luokkaan, ja jos, niin koska. Yhtä kaikki, tavoite tämän koiran kanssa on nyt saavutettu!
Tässä rata: Wilson 2 lk serti

Vaikka Fay palaakin aksaa harjoittelemaan, jää muille koirille nyt enemmän aikaa kaiken maailman temppujen harjoitteluun. Tokihan temppuja harjoitellaan myös kotona, mutta hyvähän se on hallillakin treenata, se kun on ihan erilaista kuitenkin. Elvie on saanut oppia kiipeämään selkäni päälle tekemään 'kaukokäskyjä', Manta osaa pieniä pätkiä seuraamista molemmilla puolilla. Ja niin, onhan se putkesta jo pari kertaa läpi juossut :D

Viikonloppuna siis messariin, ja siinäpä ne tämän vuoden kinkerit sitten taisivatkin olla :)

Mukavaa joulukuuta kaikille lukijoille! Älkää stressatko joulusta, se tulee, ja myös menee, vaikka ei tekisi yhtään mitään ;)

Super

Joo, lunta saatiin etelään sitten hieman enemmän kuin se 5cm, joka olisi minulle vallan hyvin riittänyt. Onneksi koirat sentään tykkäävät hangessa kirmata. On tässä tosin ollut aamuja jolloin ollaan tarvottu jonossa polkua auki hyvinkin totisena jäätävän tuulen puskiessa vastaan. Ikävintä talvessa on pitkäkarvaisen koiran karvoihin tarttuva lumi ja sen sulatteleminen lenkin jälkeen. Toisinaan riittää pyyhkeen päällä makoilu, toisinaan on pakko käydä suihkun kautta sulattamassa paakut. Elvie on varsinainen lumimagneetti, sterkkauksen jälkeen karva on muuttunut aivan superkammottavaksi. Olen lyhentänyt sitä aika reilulla kädellä, eikä se varmaan koskaan tule enää täyttä pituuttaan saavuttamaan ;)

Hyisestä tuulesta ja lumipyrystä huolimatta päätin raahata Mantan juna-kauppakeskusreissulle. Siskonsahan on näitä reissuja tehnyt enemmänkin. Pikkasen meinasi vilu tulla laiturilla kun juna yllättäin oli myöhässä, mutta mepäs lämmitimme toisiamme ;) Matkustaminen ja kauppakeskuksen hälinä eivät mörssäriä juurikaan hetkauttaneet, vaan kotoisalla sammakkotyylillä neiti kahvilan lattialla pötkötti :) Ihan super-Manta!

Mama-Fayn kanssa väännetään yhä ja edelleen aksassa. Vääntäjänä toimin minä, koira menee aika lailla sinne minne milloinkin kykenen sen ohjaamaan, aina se ei ole se haluttu suunta. Kun persjalkainen pökkelö yrittää vääntää pakkovalssia vauhdista, tuppaa siinä olemaan suuntimat hukassa sekä ohjaajalla että ohjattavalla. Sinä päivänä kun saamme yhdessä tehtyä täyspitkän radan virheettä, voin sanoa että olemme supertaitavia! Siihen on vielä matkaa..

12-13.11 järjestettiin Helsingin messukeskuksessa Lemmikkimessut. Näiden yhteydessä Koirakoulu Kompassi järjesti Stadin Superkoira-kisan, joka koostui mätsäristä, huima hakija- sekä hajutaituri-osioista. Myös putkirallia oli tarjolla. Koska olemme Tuulin kanssa menossa joulukuussa sinne ihan oikeaan messukeskuksen koiranäyttelyyn, avautui tästä mätsäristä meille aivan loistava harjoittelumahdollisuus! Koiria oli kisaamassa yllättävän vähän, mutta kuitenkin sen verran että joka luokassa saatiin kilpailua aikaiseksi. Tässä mätsärissä painotettiin nimenomaan koiran ja ohjaajan yhteistyötä, niinkuin mätsäreissä käsittääkseni pitäisikin tehdä.

Tuulin ja minun lisäksi myös äitini oli Kaisla-pennun kanssa mukana, ja samassa luokassahan me kisailimme, eli pienissä pennuissa. Molemmat saivat sinisen nauhan, ja Tuulilla se johtui pöydällä väistämisestä. Tämä olikin ihan uusi juttu, sillä neiti on esiintynyt vallan topakasti aiemmin. No, emme tehneet ongelmasta sen suurempaa kuin mitä se oli, vaan tauon aikana treenasimme pöytää lisää, ja lisäksi pyysin useita meidän koiria ihastelemaan tulleita aikuisia ja lapsia antamaan Tuulille kädestä namin. Täytyy kyllä todeta, ihan asian vierestä, että lähes kaikki osasivat lähestyä koiria nätisti. Olin tästä oikein positiivisesti yllättynyt, toki useilla messuille tulijoilla oli itsellään jo koirakokemusta.

Tauon jälkeen pääsimmekin hieman isompaan kehään esiintymään ja kaikista sinisen nauhan saaneista pikkupennuista Tuuli veti pisimmän korren, ja nimenomaan siksi, että tsemppasi loistavasti tähän toiseen esiintymiseen, jossa koirat kopeloitiin myös pöydällä uudelleen. Aivan loistavaa harjoitusta oli tämä mätsäri, ja tietenkin koko tapahtuma ja koko pitkä päivä matkoineen kaikkineen! BIS-kehässä Tuuli ei enää pärjännyt, mutta me olimme jo ylittäneet itsemme kovaa ja korkealta :D
Alla valokuvaajan ottamia kuvia super-Tuulista kisajärjestäjän luvalla:

Loppuvuosi jatkuu yhä treenien merkeissä. Kotona kaikki opettelevat temppuja samalla kun harjoitetaan syviä lihaksia tasapainotyynyllä. Hallilla pääasiassa aksaillaan, mutta mukaan mahtuu myös muutakin aktiviteettia. Joulukuun alussa olisi tarkoitus kisata vuoden viimeiset kisat, ja radalle pääsee Wilson, sekä juoksuista riippuen Fay, se tosin pelkälle hyppärille.

Ikänsä lunta rakastanut Kössi lähettää kaikille blogin lukijoille ihan superit lumipesuterveiset. Kuva tosin on jo vuosien takaa :)

Kumpparit nurkkaan ja Kuomat jalkaan!

Talvi on saapunut Kirkkonummelle, ja jos minulta kysytään, sitä on nyt juuri riittävästi, pari astetta pakkasta ja viitisen senttiä lunta :D
Näin maalla asuvana osaa kummasti arvostaa pientä valoisuutta keskellä vuoden pimeintä aikaa, erottuu sekä koirat että peurat hieman paremmin.
Ensinmainitut ovat luonnollisesti lumesta haltioissaan ja lenkeillä yhtä hymyä. Elvie on saanut päälle kuudennen vaihteen ja ketutkin tuntuvat nauttivan lumen pöllyttämisestä ja äidin pöllyttämisestä lumessa. Odotan sitä päivää kun mama-Fayllä palaa pinna, joka on kyllä ihan käsittämättömän pitkä! Juoksuaan se on lykännyt jo kuukauden päivät, ja naureskelenkin että ei varmaan uskalla aloittaa ettei vaan taas tule lisää kakaroita nurkkiin pyörimään ;)

Aksatreeneissä ollaan käyty sekä aallonharjalla, että sen pohjalla. Jonkinlaista asennevammaa olen löytävinäni itsestäni aika ajoin, mutta viimeisimpiin treeneihin latasin sellaisen tsempin päälle että oksat pois, ja kas, tulostakin näkyi. Asenne se on mikä ratkaisee ja jos en jonain kertana saa sitä kohdilleen, en treenaa. Piste.

Jokin aika sitten havahduin tajuamaan että ketut oikeasti ovat jo yli puolivuotiaita, pitäisiköhän niille opettaa jotain muutakin kuin oma nimi?! Nyt Manta onkin ollut muutamana kertana mukana omatoimitreeneissä ja kyllä sen kanssa on kiva touhuta. Siinä missä äitinsä huutaa kitarisat soikeana tekemistä vaatien, katselee Manta rauhallisena ympärilleen lähtien kuitenkin iloisena mukaan harjoittelemaan tokoa ja temppuja. Lienee tullut enempi isäänsä ;)

Tuulin kanssa ollaan keskitytty lähinnä ajelemaan junalla ja käymään kahvilla kauppakeskuksessa. Hälinätreenistä ei ole koskaan haittaa.

Lyhyestä virsi kaunis ja sitä rataa. Loppuun hyvin vaihtelevalaatuisia lumikuvia :)

Tuuli

Manta

Elvie tarkkana

Tuuli eestä...

Tuuli takaa...

Tuuli melkein kiven päällä makaa...

Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki...

Sitähän se usein on, elämä, varsinkin koirien kanssa. Mutta mitä niiden terveyteen tulee, ottaisin oikein mieluusti tylsän, tasapaksun ja kultaisen keskitien. Mutta ei. Jos on Elvien maksa-arvot olleet laskussa, niin nyt on sitten taas pissassa kiteitä ja tällä kertaa oikeen kahta sorttia. Liian emäksisessä virtsassa kehittyviä struviittikiteitä, sekä liian happamassa kehittyviä kalsiumoksalaattikiteitä. Mielenkiintoista, varsinkin kun virtsan ph on 7. Nyt tehdään ruokintaan vain pieniä muutoksia, mutta Elvien juomista on lisättävä, sehän on koira joka ei juo, ei edes lenkin jälkeen. Se saakin ruoka-annoksensa lähinnä keittomuotoisena, jotta edes jonkin verran nestettä menisi. Mutta koska sekään ei riitä, täytyy ottaa järeämmät keinot käyttöön ja tarjota muutaman kerran päivässä makuvettä, se kyllä maistuu. Sitähän ei tietenkään voi olla koko ajan tarjolla, sillä se maistuu myös niille jotka juovat myös ihan tavallista vettä ;)
Pissa kontrolloidaan muutaman viikon päästä ja pitäisi ne maksa-arvotkin tsekata vielä tänä vuonna. Elvien pitäisi päästä hammaskiven poistoon, mutta ei sitä voi tehdä silloin jos maksa-arvot ovat pyllyllään. Tai toki voi, mutta koko toimenpide pelottaa jo muutenkin kun koiran historia on mitä on. Mutta sitä odotellessa Elvien mielipide tästä kaikesta:

Kössikin käväisi vuositarkastuksessa ja vielä otettiin reseptillinen lääkkeitä. Lääkäriin meneminen aikaistui gabapentiini-sählingin takia. On se vaan kiva mennä apteekkiin ja kuulla että ei oo, eikä ihan heti tuu. Varsinkin kun kokonaisen vuoden on tuotetta ollut Veikkolan apteekissa koko ajan varastossa. Syynä ei-oohon on YA:n raaka-ainepula, joten meidän oli pikapikaa juostava elliin hakemaan resepti ihmispuolen gabaan, koska tätä lääkettä ei saa lopettaa äkisti. Asia onneksi selvisi ja nyt mennään tällä lääkkeellä siihen asti kun sitä oikeaa liuosta taas saa. Se on helpompi annostella ja se toimii ainakin Kössillä paremmin. Mutta kyllähän se ikävä tosiasia on että luopumisen hetki pikkuhiljaa lähestyy, koiralla toimii pää mutta kroppa lahoaa alta :(  Mutta mennään päivä kerrallaan, ihan niinkuin minkä tahansa asian kanssa :) Jospa tuo vielä pääsisi lumella leikkimään:

Lokakuun alussa tuli ketuilla puoli vuotta täyteen! Ja edelleenkin mietin että vastako niin vähän, tuntuu että ovat olleet tuossa niin kovin kauan jo. Manta on jo perheen toiseksi kookkain koira, Elvie on jäänyt taakse. Testailin kerhomme uutta säkämittaa ja tulokset vaihtelivat hieman, mutta karvan alle 39cm:iin päädyin useammankin kerran, joten se olkoon 'virallinen' puolivuotismitta :) Tuulin kasvu on lähes pysähtynyt, se on sen saman karvan alle 35cm.
Lienen ennenkin toitottanut miten mielenkiintoista on seurata siskosten kehitystä, samasta puusta veistetyt mutta aivan erilaiset koirat sekä luonteen että ulkonäön puolesta.
Tuuli on villi luonnonlapsi, tytönhupakko, jolle nimi sopii kuin nyrkki silmään. Se ulvoo ja puhaltaa, ei enempää eikä vähempää kuin kuplia vesikupissa. Se mielestä elämä on ihanaa, kun hullu koira olla saa :D
Manta on siskoonsa verrattuna tosikko. Se ei viitsi lähteä kaikkiin humputuksiin mukaan, vaikka kyllä siitäkin se hullu puoli löytyy. Ulkonäöllisesti se on tällä hetkellä enemmän kettu kuin kettu itse, luonteen puolesta aivan erilainen kuin kukaan aiemmista shelteistämme. Mielenkiintoinen tapaus :)

Molemmat luonnollisestikin niin kovin kovin rakkaita <3

Lääkärikäyntien lomassa olemme ehtineet myös juosta hallilla. Mama-Fayn kontaktikurssi on nyt takanapäin ja ohjatut normitreenit alkaneet. Aiemmin syksyllä Wilsonin kanssa juoksemani supermöllirataa muistuttava 1-luokan hyppyrata innoitti minut ilmoittamaan Fayn Lohjan kisoihin hyppyradalle. Treenit olivat sujuneet ihan ok, joten ajattelin että käytäisiin tekemässä se jännittävin ensimmäinen rata nyt alta pois. Juuri ennen kisoja sitten alkoivatkin ongelmat kepeillä, joten kovin suuria odotuksia ei radalta ollut. Fay myös roiskii rimoja aika iloisesti, joten tähän täytyy nyt open kanssa paneutua seuraavaksi. Yritin tehdä Faylle radalla hyppäämisen helpoksi ja jätin tiukat käännökset pois, mutta siltikin sieltä tuli kaksi rimaa alas. Lisäksi saatiin kielto putkelta ja tokihan sitten kepeiltäkin tuli se odotettu virhe. Loppujen lopuksi tulos oli hylly, sillä Fay juoksi ihan pokkana muurista ohi! Kukaan kavereista ei tätä huomannut, enkä edes minä joka olin siellä radalla :D Hylyn syy selvisi vasta kun katsoin radan tietokoneen ruudulta. Tässä tämä ihka ensimmäinen virallinen ralli. Ja Fayhän mitattiin siis miniksi, mikä ei liene kenellekään yllätys.

Fay hyppyrata Lohja 15.10.2016

Ja koska olin ottanut kisapäivän vapaaksi, pääsi Wilsonkin kisailemaan. Sen kanssa on nyt tehty kaikenlaista takapäätreeniä ja hyppytekniikkaa, vaikkakaan en jaksa uskoa sen juurikaan vaikuttavan jätkän tapaan edetä radalla. Toki treenejä jatketaan, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että en ehkä jaksa nähdä kamalan isoa vaivaa, koska tiedän että Wilsonin vauhti ei tule riittämään 3-luokassa mihinkään. Me mennään näillä eväillä mitä meillä on. Kun 3-luokka on edessä, mietitään asioita uudelleen. Seuraavan radan ansioista se on enää yhden LUVAn päässä.

Wilson Lohja 15.10.2016

Tällä radalla irtosi voitto. Tosin kolmanneksi tullut femman vai kympin tehnyt koira oli jotain kymmenen sekuntia nopeampi..

Tämmöistä tällä erää, jatkuu ensi numerossa..

Aksaa, missikisoja ja kranio-sakraalihoitoja

Kesä on kääntynyt syksyyn ja meillä vauhti senkun kiihtyy! Mama-Fay on jatkanut treenejä aksan parissa ja kehitystä on havaittavissa. Viiden kerran kontaktikurssista on takana nyt kolme, ja ihan hyvään saumaan kyllä saatiin tämä kurssi kyhättyä. Vaikka olen kouluttanut jo useamman agilitykoiran, olen silti hyvin lahjakas sokeutumaan omille virheilleni. Ja vaikka sain aikanaan koulutettua Elvielle hyvät pysäytyskontaktit, on Fayn kouluttaminen ollut erilaista. Siksi onkin ollut hyvä kerrata asioita oikean kouluttajan (tai itse asiassa valmentajan) kanssa.
Alun alkaen olin opettamassa Faylle pysäytyskontaktia puomille ja juoksaria A:lle. Ennen mammalomaa tapahtunut itsemurhayritys A-esteellä sai minut kuitenkin toisiin ajatuksiin esteen suorittamisesta ja nyt opetan siihenkin pysäytyksen. Minulle on itse asiassa aivan sama vaikka Fay hiipisi esteen läpi, kunhan se ei tule sieltä pää edellä alas. Katsotaan sitten ajan kanssa millaiseksi esteen suoritustapa muotoutuu, mutta tällä hetkellä rauhallisuus ja kropan hallinta on sijalla yksi.

Kontaktitreeneistä ei ole videokuvaa, mutta tässä muutama 'lentävä' pätkä viikon takaisista omatoimitreeneistä. Kyllä on persjalkaisella ohjaajalla vielä tekemistä valsseissa ja käännöksissä että ehtii sopulitykin alta pois ;)

Fay treenaa 1

Fay treenaa 2

Fay treenaa 3

Treenien jälkeen jäähkälenkille lähdössä oleva tyytyväinen mammakoira <3

Äitikoiran kirmatessa aksaradoilla on Tuuli tytär harjoitellut näyttelyesiintymistä. Hieman hataralla pohjalla se vielä oli kun Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksen upealle nurmikentälle rantauduimme 18.9. kaikkien rotujen pentunäyttelyyn. Olimme paikalla peräti neljä tuntia ennen shelttikehän alkamista, koska kummityttöni havannankoira oli kehässä jo aamupäivällä. Vaan mikäpä siellä kauniissa auringonpaisteessa oli ollessa. Tuulikin sai rauhassa tottua paikkaan ja ottaa parit tirsatkin ennen omaa vuoroaan. Itseäni tietty jännitti jonkin verran. Näyttelykehät eivät ole ominta aluettani, ja nyt kun mukana oli ensimmäistä kertaa omat kasvatit niin olihan se aika huisaa!

Urospentuja oli ilmoitettu mukaan kolme, kaikki pikkupentuihin. Tuulin veli Nooa jäi näistä viimeiseksi, mikä ei kyllä ollut yllätys, poika on niin kesken ja pienikin. Pääasia kuitenkin oli Nooan hieno esiintyminen, sekä kehässä että sen ulkopuolella. Pieni on niin tormakka ja alati iloinen hurmuri! Tulevaisuuden harrastukset kyllä painottuvatkin näyttelykehien ulkopuolelle. Tästä pojasta kyllä saisi sen kaipaamani kaverikoiran :)

Narttupentuja näyttelyssä oli viisi, neljä pientä ja yksi isompi. Tuuli esiintyi omassa luokassaan viimeisenä, mikä kyllä sopi meille, ei ollut kukaan perässä 'häiritsemässä' .
Olin aika yllättynyt miten hienosti Tuuli esiintyi sen yhden mätsärin kokemuksella. Pöydällä ei ollut mitään ongelmaa vaikka siinä saikin aika kauan pönöttää. Tuomari (Nina Janger) oli mukavan rauhallinen ja käsitteli koiraa todella nätisti. Liikkeessä saatiin aikaiseksi pääasiassa kaunista ravia, mutta tokihan hyppyrotta sinne pari pomppuakin mukaan mahdutti. Nooo, pentuja...

Tuomari taisi tykätä Tuulista koskapa sijoitti sen toiseksi ja antoi vielä KP:n. Arvostelu kokonaisuudessaan tässä:
5,5kk, oikeat mittasuhteet. Kauniit ääriviivat, hyvä pään pituus. Kuono-osa voisi olla pyöristyneempi, kallossa vielä pyöreyttä. Kauniit silmät, hyväasentoiset korvat. Hyvä runko ja eturinta, riittävä luusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Kaunis ylälinja. Liikkuu hyvällä sivuaskeleella, löysästi edestä. Hyvä häntä.

Jotta semmoista näyttelykehissä :)

Ja jotta tyypit pystyisivät ja jaksaisivat ja voisivat hyvin, ovat ne päässeet tänä syksynä kranio-sakraalihoitoon. Tuuli on jumiensa takia ollut siellä jo useamman kerran. Nyt alkaa pikkuhiljaa kroppa olla parempi. Wilsonilta etsittiin eilen takaosaa ja Elvien kireydet olivat keskivartalossa. Fay hoidettiin muutama viikko sitten, ja olen nyt kahdelta taholta kuullut sen palautuneen synnytyksestä ja mammailusta varsin hyvin. Mikäpä sen parempi juttu!

Mitä tänään syötäisiin?

No jos vaikka tämmöistä:

Aamulla

Illalla

Meillä on menty raakaruoalla vuodesta 2007. Kaikki alkoi Kössin eliminaatiodieetistä. Se oli syönyt muutamaa eri merkkistä nappulaa ensimmäiset pari vuotta, kunnes vaihdoin nappulamerkkiä viimeisen kerran. Siirryimme merkkiin, jota nimen puolesta olisi voinut erehtyä luulemaan kotimaiseksi.
Siitä alkoikin Kössin pitkittynyt ripuli, jota hoidettiin Tylosinillä. Samoihin aikoihin Kössi myös alkoi raapia itseään, ja edessä oli eliminaatiodieetti. Piti keksiä proteiininlähde jota koira ei ollut vielä syönyt. Säkin kyljessä luki 'siipikarjajauho'. Minä sitten miettimään jotta mitähän lintua se mahtaa olla.. Fiksuna tyttönä kysyinkin tätä sitten maahantuojalta. Kovasti arvostin heidän lyhyttä, ytimekästä ja rehellistä vastaustaan: 'Me emme tiedä'.

Tähän loppui meidän koirien nappuloiden syönti vuosiksi eteenpäin. Myös vanhemmat koirat Caro ja Dixie siirtyivät ongelmitta raakaan, jota söivät hamaan loppuun asti.

Elvien kanssa jouduin pienen pakon edessä kokeilemaan erikoisnappulaa pitkittyneeseen struviittikidevaivaan, mutta sekin kokeilu päättyi huonosti. Tätä lukuunottamatta sekä Elvie etä Fay ovat kasvaneet luovutusiästä eteenpäin raa'alla.

Nyt keväällä, ensimmäisen oman pentueen synnyttyä jouduin miettimään ruokinta-asioita uudelleen. Kaikki eivät tahdo ruokkia koiraansa raakaruoalla, joten minun oli totutettava pennut molempiin ruokiin, sekä raakaan että nappulaan. Ensimmäiset kiinteät ateriat ja maistiaiset olivat lihaa, mutta pentujen kasvaessa tarjolla oli aika lailla 50/50 malli. Jouduin tosin tekemään hiukan galluppia ennen kuivamuonamerkin valintaa, sillä itse olin totaalisesti jo nappulaliigasta pudonnut.

Myös uusiin koteihin lähteneet pennut saivat mukaansa ruokintasuosituksen 50/50-mallista, ja pienen mietiskelyn jälkeen päätin itsekin pitää kuivamuonan osana pentujen ruokavaliota, ainakin kasvuajan. Ketut ovat syöneet koko pentuajan 75% lihaa ja 25% nappulaa ja tällä systeemillä jatketaan. Fay on päässyt testaamaan kuivamuonamerkin vastaavaa aikuisille suunnattua napua, johon ketutkin aikanaan vaihdan. Luonnollisesti jokaisen koiran kupista löytyy juuri sille yksilölle laskettu määrä vitamiineja, tärkeimpänä D. Keittiön laatikosta löytyykin varsinainen arsenaali karpalorouheesta kalkkiin ja biotiinista merilevään :)

Elvien ruokavalioon ei kuivamuona enää eksy. Sille ei käy kuin muutama eri liha ja sekä kiteiden että maksa-arvojen takia ruokavalio on aika rajoitettu.
Kössi söisi kaiken mitä sille keksisi antaa. Ei ole tullut eteen sellaista mikä sille ei kelpaisi. Mantassa tuntuu olevan hieman samaa 'vikaa' ;)

Mutta onni on omistaa ahneita koiria!

Kesäkausi paketissa, hallitreenit korkattu

Meidän ulkokisakauden viimeiset vingutukset nähtiin Hurtta-areenalla Konalassa. Tarjolla oli yksi hyppäri ja yksi agirata alemmille luokille, ja vaikka en pidä hallin omituisesta pohjasta, en voi olla liian kranttu kisapaikkojen suhteen silloin kun sattuu pyytämättä vapaa lauantai.
Täysi mysteeri oli myös Wilsonin hyppytekniikka sille uudella alustalla. No, pitäähän sitä kokeilla jotta tietää.
Agiradalla aloitettiin ja rimat olivat kolmevitosessa. Rata ei ollut vaikea, mutta päänvaivaa tuotti kevyenmallinen rengas, josta erittäin moni ykkösluokkalainen jo hyppäsi ohi. Wilson on samanlaisella renkaalla treenannut puoli vuotta takaperin, mutta sen koommin sellaista ei ole eteen tuotu.
Ja niinhän siinä sitten kävi että Wilsonkin hyppäsi renkaan ja kehikon välistä. Vauhti oli niin hyvä etten jäänyt korjailemaan vaan jatkoimme loppuun jotta Wilson voisi hypätä suoraan viimeisenä olleen okserin päälle...
Hyppyrata olikin sitten ulkokentällä. Se oli tähänastisista radoistamme haasteellisin, mutta enpä taas odottanut homman kosahtavan jo ensimmäiselle esteelle Wilsonin kiertäessä sen. Omasta mielestäni en jättänyt sitä mitenkään lähemmäs tai kauemmas hypystä kuin ensimmäiselläkään radalla, ja itselleni on täysi mysteeri miksi se teki tämän jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Loppuradasta ei ole mitään mainittavaa, oli sellaista sähläämistä että hävetti..

Nyt Wilsonilla on taukoa kisaamisesta ja yritämme selvitellä ongelmia, sillä niitä meillä on. Pitäisi ehkä ottaa muutama yksäri joltain hyppytekniikkakouluttajalta, joka voisi katsoa Wilsonin menoa ja antaa lisää juuri sille sopivia harjoituksia. Yksi kouluttaja sanoi koiraa näkemättä, että ehkä sillä on Early takeoff syndrome. No, jonkinlainen hahmotusongelma todellakin. Hyppää paremmin 40 kuin 35 korkeita, mutta varsinkin pitkillä esteväleillä hakee ponnistuspaikkaa sipsuttamalla, eikä aina siltikään onnistu. Wilsonin kanssa on tehty yksinkertaisia hyppytekniikkaharjoituksia, mutta mitä sitten jos koira ei vaan hahmota etäisyyksiä? Voiko sille tehdä mitään ja mistä se oikeasti johtuu, mikä sen aiheuttaa? Silmät on tutkittu vajaan parin vuoden välein eikä sieltä ole mitään löytynyt.
En ole törmännyt moisiin ongelmiin aiempien koirien kanssa. Allaoleva pikkumusta taisi kisaurallaan pudottaa yhden ainoa riman, ja vaikkei senkään vauhti päätä huimannut, ei tekniikassa ollut valittamista.

Kisaviikonlopun jälkeen heräsin flunssaisena, mutta se ei estänyt minua lähtemästä kohti Lohjaa ja syksyn ensimmäisiä hallitreenejä.
Mama-Fay sai taas viettää kanssani laatuaikaa ja treenit painottuivat tällä kertaa pujotteluun. Videolle olikin tallentunut Fayn oikaisu, jonka huomasin vasta jälkeenpäin. Vauhtia pikku sopulilla kuitenkin riittää, ja riippuen ihan juoksujen ajoittumisesta, korkaamme hyppyradat vielä tämän vuoden puolella. Wilson sai tehdä samaa harjoitusta ja videoista voikin päätellä kumpi menee kovempaa ;)

Fay treeni 5.9.2016

Wilson treeni 5.9.2016

Treenien ja kisojen ohessa pikkudyykkarit täyttivät jo viisi kuukautta. Omista ketuistani Manta on kehityksessä Tuulia edellä mm hampaiden vaihtumisessa, mutta Tuuli sen sijaan on kasvattanut  'oikeaa' karvaa pentupörrön tilalle Mantan ollessa edelleen sametinpehmeä kakara :D
Strategiset mitat 5kkn iässä ovat Mantalla 37cm ja 7,2kg, sekä Tuulilla 34cm ja 5,4kg. Jälkimmäisestä ei taida tulla agilitykoiraa..
Poikien osalta Nooa pitää perää 30cm:n säkäkorkeudellaan Capon ollessa hieman korkeampi. Konstan näin vajaa viikko sitten ja silmämääräisesti arvioituna se on noin 35cm, koska oli selvästi Mantaa pienempi, mutta Tuulia isompi.

Loppuun vielä hieman heilahtanut kuva Kössistä, jonka mielestä syksy taitaa olla vuoden parasta aikaa. Omena päivässä pitää lääkärin loitolla, mutta mitä tekeekään useampi omena??

Ei vähän kaikkea, vaan paljon kaikkea

Puuttuvan ykkösluokan nollan metsästys jatkui Wilsonin kanssa elokuun puolivälissä I-HAH:n kisoissa Ojangossa. Ei ollut yhtään pöllömpi päivä kisata hallissa, sillä vettä satoi aika tasaseen koko päivän. Kiitos siis Malmin lentonäytökselle, jonka takia kisat oli siirretty seuran kentältä halliin.

Halliolosuhteet eivät meitä nollan metsästyksessä kuitenkaan auttaneet, vaikka oma liikkuminen keinonurmella tuntui yllättävänkin helpolta hiekkakentällä juoksemisen jälkeen. Molemmilta agiradoilta teimme hienot hyllyt, ja vaikka hyppärille lähtiessämme menolippua kakkosiin suorastaan heiluteltiin nenän edessä, niin ei, ei sitten millään. Wilson tuli ja käveli ekan esteen ohi!! Heitolla takaakiertoon päästiin kuitenkin matkaan ja tehtiin loppurata puhtaasti, mutta Wilson kulki ihan käsittämättömän tahmeasti. Vitosella kuitenkin 2.sija.

Näillä eväillä oli hyvä lähteä edustamaan seuraa piirimestiksiin.. No, olimme jo saavuttaneet tavoitteemme sillä että saimme joukkueen kasaan! Meillä kun ei noita medikoiria mitenkään riesaksi asti ole. Kolmen koiran ja kahden ohjaajan voimin siis kohti Porvoota. Olin saanut mukaani myös lainakoira Helmin, jota ohjasin hyvällä menestyksellä myös vuoden 2015 SM-kisoissa. Tuolloin meillä oli alla parit epikset sekä 10min treenit. Nyt mentiin radalle niinkin kylmiltään, että olin nähnyt koiran edellisen kerran viime syksynä, enkä suinkaan aksan merkeissä. Nooo, Helmi on jo iäkkäämpi ja kovin kokenut kisakoira, jota on helppo ohjata. Se ei ole mikään pikakiituri, joten ihan luottavaisena lähdin sen kanssa radalle, jossa se ryökäle vielä varasti lähdössä!
Ihan omaan piikkiin voin ottaa puomin kontaktivirheen, koska suorastaan imin koiran sieltä vinoon ja alas, mutta keinun vitoselle en mahtanut mitään. Helteessä meinasi myös happi loppua elämää pidemmällä loppusuoralla, mutta taistelin meidät maaliin ja vielä aliaikaan ;)
Olin hädin tuskin saanut huohotukseni tasaantumaan, kun piti jo lähteä radalle Wilsonin kanssa. Ärsyttävää näissä kisoissa oli se, että oli vain yksi rataantutustuminen, jonka aikana jouduin miettimään ohjauksen kahdelle eri tavalla ohjattavalle koiralle. Pyörinkin siis lähes koko ajan ensimmäisen viiden esteen ympärillä, mistä johtuen loppuradan pienet kämmipaikat jäivät vähemmälle huomiolle. Tämä kostautui Wilsonin kanssa.
Selvisimme alun hankalista kohdista, mutta pakka levisi puomille käännyttäessä koska vaihdoin valssin lennossa persjättöön, joka ohjasi koiran väärälle puolelle minua. Minä idiootti! Siinä sitten paloi aikaa kun otettiin puomille meno uusiksi. Tästä vähän eteenpäin ja hosuin menemään kohti keinua, jolloin Wilson ohitti edellisen hypyn. Tässä vaiheessa tuli lannistus ja olin heittää hanskat tiskiin, mutta jostain kantautui tajuntaani kisakaveri Tainan huuto 'ota uudestaan', joten taas peliin jo tutuksi tullut heitto takaakiertoon ja radalla eteenpäin :)
Olin aivan poikki maalissa, mutta tyytyväinen taistelun voittaja :) Ankkurina startanneet Taina ja Rosa eivät hienolla nollalla pystyneet joukkuettamme kovin korkealle nostamaan, joten lopputulos oli 6/9. Olihan tämä aika pudotus kahden vuoden takaisesta piirimestaruudesta, mutta kyllä oli oikeasti taas niin mukavaa olla mukana hyvällä porukalla, ja kuulla radalle ne kaikki tsemppihuudot, päällimmäisenä: JUOKSE!!!!

Jotta elokuu ei olisi pelkkää aksaa, päätimme äitini kanssa lähteä kolmen pikkudyykkarin kanssa Marketanpuistoon Sukokan mätsäriin. Valitettavasti koko päivän satoi, eikä ajatus ympyrän juoksemisesta lits-läts-nurmikolla ihan hirveästi houkutellut. Mutta, mepäs lähdimme kuitenkin, koska olimme näin päättäneet. Ja fiksuina kuvittelimme ettei siellä varmaan monta koiraa olisi juurikin kökön sään takia. No, pieleen meni. Porukkaa oli kuin paikalla olisi jaettu ilmaisia ämpäreitä!

Kehät alkoivat sateesta ja suuresta koiramäärästä huolimatta ajallaan. Meillä oli siis pennuissa Manta, Tuuli ja Nooa. Elvie suuren tukkansa kanssa oli myös tarttunut matkaan. Se pyörähti pienten aikuisten kehässä saaden sinisen nauhan. Pentukehässä Tuuli ja Nooa olivat pari, ja tämä olikin taktinen veto, jotteivät kaikki kolme pentua saisi samanväristä nauhaa, meitä kun oli vain kaksi niitä esittämässä.  Tuulille punainen ja Nooalle sininen, vähän kuin tyttö-poika-meiningillä ;) Myös Manta sai sinisen nauhan, mutta se onkin hyvä jätkä :D
Loppujen lopuksi kukaan koiristamme ei sijoittunut, tosin vain Tuuli ja Nooa olivat kehässä sitä kokeilemassa. Oleellisinta kuitenkin oli hyvä kehäkokemus ja hauskanpito, ja Tuuli ainakin otti sateesta kaiken irti napsien kengistäni lentäneitä vesipisaroita.
Kyllä koiraihmiset on ihan hulluja kun lähtevät sateeseen koikkelehtimaan ja vielä maksavat siitä :D
Itse olin sentään fiksuna tyttönä sonnustautunut kumisaappaisiin, joten kotiin viemisinä oli sentään jotain kuivaa, sukat.

Juhannuksen jälkeen alkaneet Fayn aksatreenit ovat jatkuneet läpi elokuun. Kylläpä on ollut tervetullutta treenata valvovan silmän alla. Omatoimisesti treenaten tuppaa liikkumaan pelkästään omalla mukavuusalueella, mutta kun ope laittaa kokeilemaan erilaisia juttuja, saattaa niistä saadakin ihan toimivia ohjauksia omalle koiralleen. Täytyy sanoa että mammaloma on tehnyt Faylle hyvää. Se on saanut lisää vauhtia (jota tosin ei välttämättä olisi tarvittu), ja vaikka se onkin radalla alati räksyttävä pikkurakki, tuntuu yhteistyömme jotenkin helmpommalta kuin aiemmin. Nyt ollaan tehty treenejä ilman kontakteja, mutta syyskuussa alkaa niiden ympärille rakennettu teemakurssi, josta toivon saavani apua Fayn itsemurha-A:n muutamiseksi turvallisesti suoritettavaksi A:ksi. Vihaan nykyään kyseistä estettä, mutta vihani tuskin poistaa sitä radoilta..

Soopeleiden temmeltäessä erilaisissa tapahtumissa, on trikkien tekemiset olleet vähän kiven alla. Elvie olikin kovin iloinen päästessään sateisena aamuna mukaani palauttamaan Helmiä omaan kotiinsa, mutta ilme muuttui kun astelimme sisään Vihtivetin piikitettäväksi. Taas! Elvien punkkipannan poistosta oli kulunut useampi viikko ja nyt oli aika kontrolloida maksa-arvot. Ja kyllä, ne olivat laskeneet. Eivät vieläkään viitearvojen sisälle, mutta reilusti kuitenkin. Nyt on aika tasan vuosi pähkäilty tämän ongelman parissa. Minä ja lääkäri emme tähän hätään keksi mitään muuta diagnoosia kuin että Elvie reagoi maksallaan erilaisiin lääkeaineisiin syystä tai toisesta. Tokihan tämä on parempi vaihtoehto kuin jokin vakava sairaus, mutta kyllä tämäkin pieniä haasteita mukanaan tuo. Jo punkkitorjunnan suhteen menee sormi suuhun. Että jos minä ensi kesänä joudun ajelemaan koirani turkin, en tee sitä siksi että se kulkisi kovempaa tai että sillä olisi liian kuuma, vaan siksi että löytäisin siitä punkit ennenkuin ne putoilevat siitä itsensä pulleaksi imeneenä.. Voihan Ellun kana!

Elokuu huipentui Hiiden Haukkujen agilitykisoihin, jonne suuntasimme Wilsonin kanssa edelleen puuttuva nolla mielessämme. Osan kisamaksusta saimme kuitata vuosi takaperin voittamallamme lahjakortilla. Siitä ensimmäisestä nollasta todellakin ehti kulua vuosi!
Sää kisapäivänä oli poutainen, mutta erittäin tuulinen. Mutta olihan Tuulikin paikalla :) Fiilis oli hyvä, kisaajia vähän ja radat erittäin mukavia. Tosin emme saaneet ykkösissä startata kuin yhdellä radalla, sillä sieltä se nolla vihdoinkin napsahti, jippii!!

Kannatti nousta kakkosiin pikkukisoissa, jossa kakkosluokan starttien odotteluun ei kulunut puolta päivää. Pian olimmekin taas radalla, ekalla kakkosluokan sellaisella ja homma alkoi hyppärillä. Haastetta oli heti enemmän, kuten kuuluukin, mutta olin tästä vain innoissani. Koiran toimivuus oli kysymysmerkki, mutta sinnehän se meni mihin sohin ;)
Aivan viimeisille metreille asti hienoa hyppyrataa, kunnes hätiköin itse kepeille menoa ja ohjasin edellisen esteen huolimattomasti. Siinä sitten pyörittiin aikamme ja pudotettiin ennen maalia yksi rimakin. Tulos 20 ja voitto, koska ainoa kisakaveri hylkääntyi.
Agiradalla olikin sitten yksi aika kinkkinen paikka, mutta tiukalla ohjaamisella (ja keskittymisellä) selvitimme sen ja myös loppuradan puhtaasti. Ja koska kisakaveri hylkääntyi tälläkin radalla, Wilsonille heti ensimmäinen luva 2-luokasta ja voitto :)  Niin siistiä!

Ensi viikonloppuna päätetään kesäkisakausi HAU:n kisoissa ja Tuulille ja Nooalle on luvassa näyttelyhommia syyskuun puolivälissä. Tähän kuitenkin vielä muutama kuva ketuista.

                       Manta: 'Makaan näin, koska mä voin' :)