Muistoissa

Kössi (bordercollie)



FIN TVA Cabaroo Fiery Gust
17.4.2005-20.3.2017


Sukupuoli: uros (kastroitu)
Kasvattaja: Katja Tamminen, kennel Cabaroo
Omistaja: Pia Helander
Lonkat: C/C
Kyynärät: 0/0
Polvet: 0/0
Selkä: spondyloosi
Silmät: ok
Säkä: 56,5
Näyttelyt: EH
Agility: maksi 3
Toko: FIN TVA

Kössi, joka alkuun tunnettiin Robbiena, oli minun rotusyrjähyppyni vuonna 2005. Kössin kasvattaja oli ollut ystäväni jo vuosia ja olin saanut seurata Kössin sukulaisten elämää ja edesottamuksia yhtä kauan kuin ystävyytemme oli kestänyt. Kössiä hankkiessani tiesin siis mitä odottaa, mutta sain silti vielä paljon enemmän. Hieman kuppikuntaisten shelttineitien jälkeen kaikkia rakastava Kössi oli niin erilainen ja upea luonteeltaan, etten koskaan usko saavani toista moista.
Kössin myötä laajensin harrastuskenttääni tokosta agilityyn, ja omaksi iloksi treenailimme myös jälkeä. Kössi olisi ollut kaverikoirana mitä parhain, varsinainen hali-Kössi, mutta valitettavasti erinäiset sairaudet estivät meitä siihen toimintaan osallistumasta.
Kössi päästettiin loikkimaan valkoisemmille hangille aurinkoisena maaliskuisena päivänä, kun se vielä käveli klinikalle omin jaloin iloisen leikkisession päätteeksi. Se lähti juuri niinkuin olin toivonut, ja sai nukahtaa tyytyväisenä viereeni. Näin sen pitikin mennä.


















XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX



Caro ja Dixie (shetlanninlammaskoirat)

















Kasvattaja: Lea Piironen, kennel Snowglow’s
Caro (so) 1997-2011
Dixie (tri) 1998-2013


Ensimmäiset koiramme, kuin paita ja peppu. Siitä se kaikki sitten lähti ja minustakin tuli  ’koiraihminen’. Uusia harrastuksia ja niiden mukanaantuomia uusia ihmisiä, uusia ystäviä. Huikeita elämyksiä, karvaita pettymyksiä, elämää..

Molempien tyttöjen kanssa kisasin tokossa. Caro jäi yhden tuloksen päähän TK2:sta (koskapa ei maanut kolmea minuuttia hyisessä kaatosateessa kuraisella kentällä), Dixie sai yhden 1-tuloksen alokasluokasta ja sijoittui sillä shelttimestaruuskisan sijalle 2.  


Caro oli  varsinainen haahuilija, omien polkujen kulkija. Loppukesäisin piti pitää huolta ettei se unohda itseään mustikkapuskaan einestämään.. Dixie sen sijaan oli varjoni, aina lähellä, yleensä iholla, sananmukaisesti. Molemmat olivat ahneita, mutta Caro veti tässä pidemmän korren.

Caron reiluun neljääntoista ja Dixien reiluun viiteentoista vuoteen mahtui niin paljon elämää, ja olen ikuisesti kiitollinen tästä parivaljakosta. Kumpikin oli oma, persoonallinen yksilönsä, mutta side typyjen välillä oli todella vahva: ’Me vastaan muu maailma’ ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti