On mukava huomata, että joskus elämässä asiat vaan yksinkertaisesti loksahtavat paikoilleen, kuin kohtalon oikusta. Jo viime syksystä asti mietin lähes päivittäin, että Nooalle olisi hyvä löytää koti, sillä nuorison suhteet täällä kotona olivat koko ajan kiristymään päin. Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, on Nooa pienestä koostaan ja ihmisiä kohtaan lähes nöyristelevästä luonteestaan huolimatta vallan raju koirakavereitaan kohtaan. Lenkillä sen ja Mantan väliset kahakat äityivät toisinaan sellaisiin mittasuhteisiin, että pelkäsin jo veren lentävän. Näiltä kahakoilta vältyttiin kun lenkitin koirat kahdessa erässä tai pelkästään hihnassa. Tuulin ja Nooan keskinäiset leikit eivät juuri koskaan lähteneet lapasesta, mutta Manta oli Nooan silmätikkuna jo viime kesänä.
Sisällä, kun treenailin jotain pientä yhden koiran kanssa kerrallaan, oli Nooa aina laitettava erilleen muista odottamaan. Sitä irvailun määrä ei kestänyt kukaan.
Viime vuoden puolella, erään kahakkalenkin päätteeksi, olin jo aloittanut blogikirjoituksen nimellä: Pähkäilylle päätös, koira etsii kotia, mutta katsoessani pedissä kerällä nukkuvaa poikaa, poistin tekstin. Toivoin löytäväni tutun tai puolitutun, joka olisi koiraa vailla, joten jäin odottamaan 'jotain'.
Se jokin tulikin eteen silloin kun sitä vähiten odotin. Olin jo pienen pakon edessä, Nooalle olisi löydettävä ainakin pitkäaikainen hoitopaikka, jotta näkisin sen poissaolon vaikutuksen muissa koirissa. Kyräily kotona oli mennyt jo siihen pisteeseen että Manta oireili fyysisesti.
FB on ihmeellinen paikka, yksi tykkäys Nooan lumiturpakuvasta, ja siinä se oli. Aloin muistella tätä tykkääjää ja hänen ja puolisonsa koirahistoriaa muutaman vuoden takaa ja laitoin viestiä..
Huomenna Nooalla tulee täyteen jo neljä viikkoa uudessa paikassa, uusien ihmisten kanssa, ainoana koirana, ilman stressiä ja kyräilyä. Sen ei tarvitse kilpailla huomiosta muiden nelijalkaisten kanssa. Se mitä Nooa on nyt, tuntuu aivan eri koiralta kuin mitä se oli täällä!
Myös meillä kotona likkojen elämä on aivan selkeästi seesteisempää. Kukaan ei kyräile ketään, ja ainoa, jota lenkillä joutuu välillä ojentamaan, on Tuuli. Sen lempipuuhaa kun tuppaa olemaan toisten hännistä repiminen. No, tähänkin on ratkaisunsa ;)
Meillä on siis kohta kuukauden päivät tehty vain likkojen lenkkejä, ja mikäli mitään järisyttävää ei tapahdu, on tilanne pysyvä. Alun alkaenkaan ei ollut tarkoitus, että kotona asuisi kolme kakaraa samasta pentueesta, mutta elämä kun ei aina ole niin yksinkertaista, tilanteet muuttuvat. Koiralauman sisällä hiertävät välit eivät pidemmän päälle aiheuta kuin ongelmia, joissa lopputulos voi olla todella karmea. Ja vaikka tilanne ei ikinä äityisikään siihen pisteeseen, että kaverilta yritetään repiä silmät ja korvat irti, voi pitkään jatkunut kyräily ja kiusaaminen aiheuttaa stressiä koko laumalle. Ja stressihän ei tunnetusti aiheuta mitään hyvää.
Kuten kuvista näkyy, Nooa on aika lailla 'kuin kotonaan' 😊😊😊 Pötköttelyn lisäksi se saa kovasti paljon liikuntaa ja on ollut onnensa kukkuloilla kirmatessaan kantavilla maaliskuun hangilla. Ja mikäs kasvattajan enemmän onnelliseksi tekisi kuin hyvinvoiva kasvatti 💙
Nooan kuvat: Laura Tervo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti