Salapoliisihommia

Kesä on mennyt rennosti lötkötellen. Fay on ollut saikulla pidemmän aikaa, mutta nyt lääkitys on taas kohta purettu, eikä liikunnan rajoittamiselle ole tarvetta. Tai katsotaan nyt mitä ensi viikon kontrollikäynti lääkärillä paljastaa. Fyssarilla ollaan käyty parikin kertaa lyhyen ajan sisään ja hänen näppeihinsä kyllä luotan. Fayltä löytyi näiden hieman epäselvien polven ja selän oireiden lisäksi turvotusta lonkankoukistajasta. Muistiinpanot paljastivat, että sama kohta on oireillut tavalla tai toisella myös aiemmin, mutta liikkeessä ei ole näkynyt mitään. Nyt on Gaban ja Librelan lisäksi vetäisty myös Rimadyl-kuuri (lääkäriä konsultoiden) ja annettu jalalle kylmähoitoa. Fay liikkuu tälläkin hetkellä moitteetta, mutta käsittelyssä sen olo on epämukava.

Vanha lihasvamma, joka välillä nostaa päätään, on fyssarin päätelmä ja tätä tukevat myös muistiinpanot aiemmilta käynneiltä. Ensimmäisen kirjaus lonkankoukistajan vaivasta on loppuvuodelta 2017. Itse etsin vastauksia vanhoista blogikirjoituksista ja löysinkin tarinaa syksyltä -17. Kisattu oltiin ja marraskuussa tämä löytyi, mutta saatiin silloin hoidettua ja pidettiin myös pidempi aksatauko. Se, missä äksidentti on tapahtunut, jää hämärän peittoon. Janakkalan 1-luokan kisoissa Fay tuli keinulta etupainoisesti alas ja kävi nenällään, mutta itse en tätä nähnyt kuin vasta videolta. Tilanne ei kuitenkaan näytä siltä, että lonkankoukistaja saisi siipeensä, mutta mistäs näitä voi tietää.

                                           Nenälteen keinulta

Vuosi sitten kesällä käytiin Fayn kanssa hoopersin alkeiskurssi. Loppukesällä se oireili jotain, mutta ei ontunut eikä mitään ja fyssarilla se on aina saatu auki. Ehkei laji keveydestä huolimatta ollut hyvä valinta vanhan lihasvamman kanssa. No, eipä tuo, itse en lopulta jaksanut lajista innostua, joten se jäi.

Tällä hetkellä siis elellään kohtuu normaalia elämää ja mennään maltilla ja vältetään repiviä ja äkkinäisiä liikkeitä. Eipä Fay muutenkaan kovin usein mitään hölmöä tee, joskus lähtee tyttärien kanssa sekoilemaan ja haukkumaan jotain. En aio sitä missään pumpulissa pitää, mutta yritetään nyt kuitenkin pitää maltti matkassa rajoittamatta elämää liikaa.

Näyttelyissä onneksi ei tarvitse kuin seistä ja ravata, joten se harrastus meillä vielä on. Ja tuntuu ihan käsittämättömältä kirjoittaa noin, koska en kuuna päivänä kuvitellut meneväni Fayn kanssa näyttelykehään sen junnuluokan H:n jälkeen.

Manta pääsi myös fyssarille ruokottoman pitkän tauon jälkeen, mutta eipä siitä mitään kummallista löytynyt. Se onkin näistä aina ollut vähiten jumissa, mutta eipä tuo haittaa aika ajoin silti käsittelyssä käyttää. Tuuli on aivan kaljupylly ja arvonkin tässä kannattaako se ilmota syyskuun loppupuoliskon pariin näyttelyyn. Karva kasvaa kyllä ihan vauhdilla, mutta ehtiikö se järkevään mittaan, en tiedä. On toki tuomareita, jotka eivät painota turkin määrää, sitä tulee ja sitä menee, mutten silti kehtaisi aivan kuikelon kanssa kehään mennä.

Tosin, vanhoja kuvia luurista siivotessani törmäsin vuoden 2019 sertiturkkiin, joka ei ole kovin kaksinen, varsinkaan kun vertaa kahden vuoden takaiseen erkkariturkkiin.