Sairastuvalta iltaa

Hupsista vaan, puolitoista kuukautta vierähti tuosta noin, ehkäpä siksi, että tapahtumia on riittänyt, noin muutenkin kuin koirien kanssa.

Fay on jatkanut saikkuiluaan ja fyssarilla ollaan käyty useamman kerran. Tilanne on parempi, vaikkei koira vielä ihan kunnossa olekaan. Nyt on menossa kuntoutus ja tehdään kroppaa tukevia jumppaliikkeitä kotosalla. Lääkkeistä menee vielä gaba ja librela. Fay voi omasta mielestään jo aivan erinomaisesti, mutta hiljaa hyvä tulee.

Kankkuun ajeltu luukkukin alkaa jo olla kohta piilossa, karva on kasvanut vauhdilla.

Syyskuun lopussa käytiin Tuulin kanssa Hyvinkään näyttelyssä. Sattui aivan mahtava aurinkoinen, mutta ei liian kuuma keli. Oli outoa olla reissussa vain yhden koiran kanssa, viimeiset kaksi kesää kun mukana ovat olleet äiti ja tytär. Kaveri sentään oli mukana nuoremman koiransa kanssa, joka oli hienosti ROP-pentu.

Tuuli oli Löfmanin Tarjalla ollut kerran aiemmin, nuorten luokassa 2016. Silloin se oli etuosastaan keskeneräinen ja liikkui ahtaasi ja sai EH:n. Nyt tietenkin kuvittelin, että kropaltaan aikuinen, lähes jo veteraani-ikäinen narttuni miellyttäisi tuomaria ERI:n verran, mutta eipä se niin mennyt. Tuuli sai taas EH:n, vaikka etuosa oli vallan erinomainen, löytyi vikaa mm liikkeestä. No pöh. Tämä oli Tuulin viimeinen avoimen luokan näyttely. 

Ja koska tämä on sairastupa, on potilaita toki enemmän kuin yksi. Laumassa on neljä koiraa, mutta enää kolme sappirakkoa. Tästä lisää ensi kerralla.