Tyhjänpäiväinen päivitys

Kovin on torsoksi jäänyt yritys pitää blogi ajan tasalla. Aikaa on kyllä ollut, mutta huvitusta ei sitten lainkaan. Nytkään ei ole tarkoitus enempiä kirjoitella, katsotaan jos jonain päivänä iskisi ihan oikea inspiraatio. 

Tällä porukalla yhä mennään 😊

Kesä!

Ja yhtäkkiä onkin vierähtänyt kuukausikaupalla aikaa edellisestä kirjoituksesta. Vaan eipä täällä mitään järisyttävää ole tapahtunut. Talvi oli liian pitkä ja tiet liukkaat, joten kevät oli enemmän kuin tervetullut. Kaikki kolme kohdullista likkaa juoksivat samaan syssyyn huhti-toukokuussa ja meno oli sen mukaista.

Ketut ja sitä myöten ensimmäinen ja ainoa pentueeni täytti huhtikuun alussa kahdeksan vuotta. Voi herran tähden miten aika on juossut, vastahan ne syntyivät!!

Mantan maksa-arvoja kontrolloitiin sapen poiston jälkeen ensimmäisen kerran maaliskuussa ja alat-arvo oli hieman koholla. Muutettiin hieman ruokintaa ja otettiin maksan toiminnan tueksi Liveron-tuote. Kesäkuun alussa oli seuraava kontrolli, ei juuri muutoksia arvoissa suuntaan tai toiseen. Pyynnöstäni tsekattiin myös kilppariarvot, vaikkei Mantalla väsymystä lukuun ottamatta muita klassisia oireita olekaan. Ja kappas, näiden ja seuraavaan viikkoon menneiden lisätestien perusteella Mantalla on ihan selkeä kilpirauhasen vajaatoiminta. Tämä voi eläinlääkärin mukaan myös selittää koholla olevat maksa-arvot, mutta se selviää sitten myöhemmin. Tähän siis aloitetaan lääkitys ja ensimmäinen kontrolli on jo kuukauden päästä.

Tuuli käväisi toukokuun lopulla kesän ensimmäisessä näyttelyssä Riihimäellä. Nyt on veteraaniluokka korkattu tuloksella EH, mutta varsin kivan arvostelun kera. Älytön kuumuus piti koiran hännän alhaalla ja ensimmäistä kertaa se taisi liikkua sekä hiljaa että erittäin kauniisti. Tuomari jäi kaipaamaan lisää eleganssia. Seuraavan kerran mennään kehään kesäkuun lopulla ja nyt mukaan lähtee myös Fay ja kaverini esittämään toista näistä vetskuluokan tytöistä.

Myös Kaisu täyttää kahdeksan ihan näillä näppäimillä ja se on porukan nuorin. Se saa neljän viikon välein Librela-pistoksensa ja sen mielestä on niin siistiä päästä moikkaamaan Livetin hoitajia. Pöhkö eläin 😄

Kohti parempaa vuotta?

 

Sairauksia vuosien varrelta

 

Kulunut vuosi on ollut aikamoista sairastelua koirien osalta. Päädyinkin päivänä eräänä listaamaan sairauksia koko meidän koirallisen historian ajalta, joka on reilun 26:n vuoden mittainen.

Listalla on parin sairauden ja tapaturman tiimoilta mukana myös (alunperin äitini koirat) Yocu ja Wilson. Sairauksissa listalle pääsi lääkärikäynnin / -käyntejä vaatineet jutut, ihan perus ripaskoja en sentään muista, niitä on muutamia mukaan mahtunut, mutta tämänhetkinen jengi on aika teräsvatsaista porukkaa. 

Sairaudet:

heliko-bakteeri (Caro)

kasvain emättimessä (Caro)

rasvapatti tai -patit, jotka poistettu (Dixie, Tuuli)

nivelrikko (Caro, Kössi)

spondyloosi (Kössi)

histiosytooma (Kössi)

idiopaattinen kasvohermohalvaus (Kössi)

silmätulehdus (Caro, Dixie, Elvie, Tuuli)

korvatulehdus (Caro, Dixie, Manta)

virtsatietulehdus (Elvie, Manta)

emätintulehdus (Elvie)

kohtutulehdus (Fay)

hot spot (Elvie)

atopia (Kössi, Yocu)

struviittikiteet (Elvie)

kalsium-oksalaattikiteet (Elvie)

idiopaattinen krooninen hepatiitti (Elvie)

luomirauhasen kasvain (Elvie, Tuuli)

haimatulehdus (Elvie)

sappirakon tulehdus (Elvie)

vatsakalvon tulehdus (Elvie)

pernasyöpä (Elvie)

parodontiitti (Fay, Manta, Tuuli)

mucocele (Manta)

sappikivi (Nooa)

sydämen vajaatoiminta (Yocu)

perineaalityrä (Wilson)

haittaavat ylimääräiset ripset (Caro)

kuurous (Kössi)

aivokasvain tai joku muu aivotapahtuma (Dixie)

peitsihammas (Dixie)

ltv 3 (Elvie)

 

Tapaturmat:

ristisidevamma (Kaisu, Fay?)

murtunut kynsi (Kössi)

katkennut hammas (Kössi)

sarveiskalvon vaurio (naarmu, reikä) (Elvie, Tuuli)

puremajälki kankussa (Tuuli)

puremajälkiä päässä ja kurkussa (Kössi)

lihasvamma (Fay)

iliopsoastulehdus (Elvie, Fay, Kaisu)

vierasesine (oksennettu tai ulostettu koiran toimesta itse, oksetettu ell, kaivettu kurkusta omistajan tai ell toimesta, leikattu vatsasta kirurgisesti, mennyt suoliston läpi, mutta jäänyt peräaukkoon kiinni) (Caro, Fay, Manta, Wilson, Nooa)

kusiaisten pistoista pään turvotus (Yocu)

ruoka tms myrkytys (Kössi)

Tutkimuksia ja toimenpiteitä ihan peruskäyntien lisäksi on tehty mm seuraavia:

ultra, rtg, magneetti, verinäytteet, virtsanäytteet, ulostenäytteet, ihon raapenäytteet, vatsalaukun tähystys, koepala maksasta, paksuneulanäyte maksasta, kastraatio, sterilisaatio, sappirakon poisto, hammasputsit + poistot, koiraa häiritsevien rasvapattien poistot

Onhan noita, ehkä olisi parempi olla tekemättä moista listaa, vaikka aikahaarukka onkin iso. Mutta tämä nyt olkoon tässä, vaikkapa infona niille ensimmäistä koiraansa hankkiville. Mitä tahansa voi tulla eteen ja esim mucocele-leikkauksen hinta ylittää koiran hankintahinnan, ainakin pääkaupunkiseudulla (paikassa, jossa kunnollinen anestesia ja -valvonta, kivunlievitys ym ym)

Alla äskeisen listan 'syylliset' 💓

Caro 1997-2011

Dixie 1998-2013 ja Caro

Kössi 2005-2017

Yocu 2008-2020, Manta, Kaisu, Fay, Wilson 2011-2020, Tuuli, Elvie 2011-2022

Nooa

Kettujen kuulumiset

Mantan sappirakon poistosta on jo kohta kahdeksan viikkoa ja koira voi hyvin. Tikit käytiin poistattamassa kaksi viikkoa operaation jälkeen ja jo tuolloin hoitsun kanssa naurettiin Mantan jäätävää karvankasvua, hyvä kun tikit erottuivat vatsakarvojen joukosta! Nyt karva on jo näin pitkää: 

Kevään korvalla käydään kontrollissa, lähinnä maksa-arvoja on tarkoitus seurata. Nyt kuitenkin elellään normaalia elämää ilman että sapettaa.

Mantan leikkauksen jälkeen oli Tuulin vuoro käydä ensin ortopedillä ja sen jälkeen pienessä operaatiossa. Tuulilla oli loppukesästä saakka ollut outoa toisen etusen kaluamista, joka syksyyn mennessä vaan yltyi. Lisäksi mukaan tuli kummallisia, yksittäisiä oikean takasen heittämisiä hihnalenkeillä. 

Kuten niin usein mun koirilla, ei Tuulillakaan löytynyt täysin selkeää vastausta oireille, vaikka koira rtg-kuvattiin laajasti. 

Tuuli aristi oikean lonkan seutua, mutta kuvien mukaan molemmat lonkat olivat edelleen parasta a-luokkaa. Etuosassa kipua aiheutti oikealla puolella kyynärän alue ja vasemmalla olan alue rtg-kuvien ollessa näidenkin osalta moitteettomat. Tiedossa toki on, että alkava nivelrikko ei välttämättä röntgenissä näy. Lähdettiin siis liikkeelle Librelalla, jota saa tällä haavaa kolme neljästä koirastani. Rimadyl-kuurin Tuulille olin antanut jo ennen lääkärikäyntiä, mutta siitä ei huomattavaa apua ollut.

Takasen heittäminen jäi (oletettavasti) Librelan ansiosta pois ainakin hetkellisesti, mutta etutassun kaluaminen jatkui.

Kaksi viikkoa ortopedikäynnin jälkeen oli vuorossa selästä kahden talirauhasen ja silmästä luomirauhasen kasvaimen poisto ja samalla hammasputsi, jossa jälleen poistettiin edestä kaksi pikkuhammasta parodontiitin takia. Taas sai lääkäri päivittää hammastodistuksen.

Ortopedin kanssa sovittiin, että laitetaan vielä toinen Librela ja katsotaan onko vaikutusta tassun kaluamiseen. Jos ei, laitetaan varmaan kortisonipiikki.

Ensi viikolla siis poistetaan nuo kolme tikkiä ja samalla reissulla saavat Tuulin lisäksi Librelansa Fay ja Kaisu.

Kyllä on tylsää kun nyt useammalla koiralla on jotain häikkää. Fay ei edelleenkään ole kunnossa, mutta sen oireet ovat onneksi lieviä ja me jatkamme jumppaamista. Ja Kaisu nyt on Kaisu. Olin niin kovasti toivonut heti keväällä pääsyä Tuulin kanssa veteraanikehään, mutta nähtäväksi jää, missä kunnossa se on.

Talvikin tuli tänne Kirkkonummelle sitten kertaheitolla. Toivottavasti pakkaslukemat pysyisivät kohtuullisina ja lumimäärä maltillisena, niin ulkoilu olisi helppoa ja mukavaa.

16.11.2023

19.11.2023

Olipa kerran sappirakko...

 

… joka päätyi Mantan vatsasta palasiksi patologin pöydälle.

Mantan vatsa ultrattiin ensimmäisiä kertoja kolmen ja neljän ikävuoden kieppeillä kipukohtausten vuoksi. Tuolloin sappi oli vielä kunnossa ja syy kipuiluun löytyi suolistotulehduksesta.

6-vuotiaana sapesta löytyi sakkaa ensimmäisen kerran ja Mantalle aloitettiin Ursochol lääkitys. Tammikuussa -23 sapen tila oli sama ja lääkitys ja seuranta jatkuivat. Loppukesällä -23 lisääntyneiden kipukohtausten takia kiirehdin kontrolliultraa ja syyskuussa sappirakko olikin jo aivan täynnä ja siinä oli havaittavissa ns kiivihedelmäkuviota, joka viittaa mucoceleen. Diagnoosina siis alkava mucocele ja suositus sappirakon kirurgiseen poistoon.

Manta kävi hakemassa vertaistukea jo useamman vuoden sapetta eläneeltä velipojaltaan Konstalta 💙

Mikään hengenhätä ei meillä siis ollut, mutta ihan kauhean pitkään ei asian kanssa uskaltanut odottaa. Varasin leikkausajan Livetiin Espooseen, klinikalle, jossa Manta oli muutenkin tutkittu, mutta kyselin hintoja ja käytäntöjä myös muilta lähiseudun klinikoilta ja sairaaloista.

Keskiarvohinta sappirakon poistolle oli 2000 euroa. Vihtivet Nummelassa pääsi reiluimmin tämän alle. Käytännöt vaihtelivat aika tavalla, sairaaloissa suositeltiin jättämään koira leikkauksen jälkeen yöksi valvontaan, Viikin pieneläinsairaalassa se on normi käytäntö. Vantaan Aistissa ja Helsingin Mevetissä valvontaan jääminen katsottaisiin tarpeen mukaan. Viikissä ja Aistissa olisivat halunneet ultrata koiran vielä uudestaan, jotta leikkauksen tarve olisi varma. Muissa paikoissa olisi riittänyt kattavat tiedot koirasta. Jopa Vihtivetissä, vaikka siellä on sama sappirakkoja leikkaava kirurgi kuin Aistissa.

Päädyin tuttuun paikkaan ja 11.10 aamulla kävin viemässä Mantan Livetiin. Pari päivää aiemmin oli katsottu verestä hyytymistekijät ja sen suhteen estettä leikkaukselle ei ollut.

Manta on ’kovan jätkän’ olemuksesta huolimatta hyvinkin pelokas ja ahdistunut eläinlääkärissä ja pikkasen teki pahaa jättää se sinne muiden armoille, mutta pakkohan se oli.

Kotona olin ajatellut tehdä pitkän lenkin kolmen muun kanssa siinä päivän aikana, ja vaikka emme sokerista olekaan, ei jäätävä kaatosade houkutellut normaalia pidempään ulkoiluun meistä ketään. Päivä meni kuitenkin nopeasti ja iltapäivällä sain odotetun puhelun.

Mantan leikkaus ja nukutus olivat sujuneet kaikkinensa erinomaisesti ja saisin hakea koiran kotiin alkuillasta. Se olisi mahdollisimman pitkään kiputipassa ja kotiin lähtisi puudutetta varten vielä haavakatetri, jonka käytön opastuksessa kyllä tuli pieni mokkelo, mutta muuten olen kyllä erittäin tyytyväinen kaikkeen. Kivunhallinta oli kunnossa kyseisen katetrin, kipulaastarin ja myöhemmin Metacamin voimin.

Kotona Manta kävi heti nukkumaan. Minua oli varoiteltu, että pissaamisessa saattaisi olla haastetta epiduraalitilaan leikkauksen yhteydessä laitetusta morfiinista johtuen, joten jos koira ei alkaisi pissata seuraavana päivänä, pitäisi olla yhteydessä klinikalle. No, ei mennyt pitkään, kun Manta alkoi liikkua hermostuneena ja ennen kuin ehdin takkia päälle saada, oli pissat tulleet eteisen lattialle. Meillä se toimi siis näin päin. Tästä eteenpäin pissat tulivat normaalisti ulos. Nälkä oli Mantalla myös kova, eikä se ruoasta kieltäytynyt.

Olin pedannut itselleni nukkumapaikan olohuoneen lattialle, koska kuvittelin Mantan olevan levoton ja kaipaavan huolenpitoa. Lattialle siksi, koska sohva oli turvallisuussyistä sätitty kompostiaidoin pois käytöstä. Edellinen suurempi leikkaus meidän koiralle oli tehty viisi vuotta aiemmin kun Kaisun polvi leikattiin. Tuolloin se kitisi läpi yön ja joka kerta asentoa vaihtaessaan hakkasi muovikaulurilla metallihäkin seinään. Siinä ei juurikaan nukuttu.

Mantan kohdalla kaikki meni toisin. Aloitin nukkumisen lattialla, mutta erittäin huonon patjan ja Mantan rauhallisuuden takia siirryin sänkyyn. Aamuyöllä heräsin ja Manta hieman tärisi, mutta käperryttiin yhdessä viltin alle ja nukuttiin aamuun. Mantahan ei häkkiä tarvinnut, koska sai liikkua sisällä normaalisti (poisluettuna se sohvalle hyppääminen).

Olin oikeastaan eniten pelännyt sitä, että ensimmäisenä yönä kotona tulee jotain komplikaatioita, joiden takia on lähdettävä pimeässä ajamaan päivystykseen. Silti otin sen riskin valitsemalla klinikan, johon koira ei voi yöksi jäädä, ja koska halusin sen kotiin toipumaan. Meillä onneksi kaikki meni hyvin ja tuosta eteenpäinkin toipuminen on ollut nopeaa. Haavakatetri ja haavateippi poistettiin klinikalla kaksi päivää leikkauksesta ja itse poistin kipulaastarin neljän päivän päästä. Metacamia meni tästä eteenpäin vielä pari päivää, mutta sen jälkeen ei kipulääkkeitä ole tarvittu. Ensimmäisen viikon aikana Manta ulkoili vain meidän lähitiellä, mutta toisella viikolla se pääsi mukaan parin kilometrin lenkeille kerran päivässä. Ensimmäistä iltaa lukuun ottamatta en kantanut sitä rappusissa. Meillä on pitkät piharaput, mutta Manta on iso tyttö, eikä juurikaan joudu rapuissa askeltaan venyttämään. Hiljaksiin mentiin ja hihnassa tietenkin.

Ensimmäisen päivän ulkoilut. Keittiöpyyhe ja pari pyykkipoikaa ja saatiin kriittiset kohdat piiloon.

Reilu viikko leikkauksesta saimme patologin tulokset. Maksasta otetuista koepaloista ei löytynyt mitään poikkeavaa. Yleinen käytäntö on, että sappirakon poiston yhteydessä ainakin maksa tutkitaan. Joissain tapauksissa saattaa löytyä maksasairaus, joka taas vaikuttaa jatkohoitoihin. Mantalla tällaista ei onneksi löytynyt ja Ursocholkin saatiin jättää pois. Maksa-arvot kontrolloidaan vielä puolen vuoden päästä. Ennen leikkausta niissä ei ollut mitään häikkää.

Mutta se sappi. Patologin löydösten mukaan täysin sama diagnoosi kuin mitä ultratessa saatiin, eli alkava mucocele. Pii-paa-kiirettä leikkauspöydälle ei ollut, mutta ainakin sappi pysyi kasassa poiston ajan, eikä levinnyt käsiin. Tai tarkemmin sanottuna koiran vatsaan. Tokihan myös yleiskunnoltaan terveempi koira kestää leikkauksen paremmin ja toipuu nopeammin. Vakavin tilanne tietenkin on se, jos sappi pääsee repeämään, eikä olla lähelläkään leikkaussalia.

Sapen ongelmat, mucocele ja näiden esiintyminen shelteillä vaatii ihan oman päivityksensä. Surulliseksi vetää mielen, että hienolla rodulla on tänä päivänä tällainen taakka kannettavanaan.

Mantan tikit poistetaan ylihuomenna ja toivon mukaan sekin menee hyvin. Se, loppuivatko kipukohtaukset tähän, jää nähtäväksi. Koskaan ei pitäisi ääneen iloita, tuppaa usein lähtemään matto jalkojen alta sen jälkeen. En siis iloitse, olen vain toiveikas.

Kyljessä näkyy kipulaastarin takia ajeltu läntti ja pepun päällä epiduraalitilaan laitetun morfiinin takia ajeltu alue. Syksyn -23 muotia Evitskogista 😁

                                       

                                        

 

Sairastuvalta iltaa

Hupsista vaan, puolitoista kuukautta vierähti tuosta noin, ehkäpä siksi, että tapahtumia on riittänyt, noin muutenkin kuin koirien kanssa.

Fay on jatkanut saikkuiluaan ja fyssarilla ollaan käyty useamman kerran. Tilanne on parempi, vaikkei koira vielä ihan kunnossa olekaan. Nyt on menossa kuntoutus ja tehdään kroppaa tukevia jumppaliikkeitä kotosalla. Lääkkeistä menee vielä gaba ja librela. Fay voi omasta mielestään jo aivan erinomaisesti, mutta hiljaa hyvä tulee.

Kankkuun ajeltu luukkukin alkaa jo olla kohta piilossa, karva on kasvanut vauhdilla.

Syyskuun lopussa käytiin Tuulin kanssa Hyvinkään näyttelyssä. Sattui aivan mahtava aurinkoinen, mutta ei liian kuuma keli. Oli outoa olla reissussa vain yhden koiran kanssa, viimeiset kaksi kesää kun mukana ovat olleet äiti ja tytär. Kaveri sentään oli mukana nuoremman koiransa kanssa, joka oli hienosti ROP-pentu.

Tuuli oli Löfmanin Tarjalla ollut kerran aiemmin, nuorten luokassa 2016. Silloin se oli etuosastaan keskeneräinen ja liikkui ahtaasi ja sai EH:n. Nyt tietenkin kuvittelin, että kropaltaan aikuinen, lähes jo veteraani-ikäinen narttuni miellyttäisi tuomaria ERI:n verran, mutta eipä se niin mennyt. Tuuli sai taas EH:n, vaikka etuosa oli vallan erinomainen, löytyi vikaa mm liikkeestä. No pöh. Tämä oli Tuulin viimeinen avoimen luokan näyttely. 

Ja koska tämä on sairastupa, on potilaita toki enemmän kuin yksi. Laumassa on neljä koiraa, mutta enää kolme sappirakkoa. Tästä lisää ensi kerralla.