Varttivuotiaat dyykkarit

Tämän viikon  maanantaina kersat täyttivät jo neljännes vuoden! Olin melkein varma että Manta ehtii sitä ennen kasvaa äitinsä kiinni, mutta eipäs ehtinytkään. Eroa säkäkorkeudessa on huikeat 0,5cm Fayn hyväksi :D Ei kuitenkaan ole epäselvää kuinka tässä lopulta tulee käymään ;)

Ei se Tuulikaan mikään ruippana ole, yllä Manta ja Tuuli.

Kersojen kasvaessa on tapahtunut paljon muutakin. Elvien kanssa kävimme taas kerran Vihdissä piikitettävänä  maksa-arvojen kontrollin takia. Tuloksia sain odottaa lähes viikon, ja lääkärin kanssa keskustelua vielä toisen, koska palaapi lomalta vasta ensi maanantaiksi. Arvot ovat kuitenkin yhä nousussa, joten Seresto-panta lähti siltä seisomalta Elvien kaulasta. Ja mitä sitten tapahtuu, en tiedä.

Maksa-arvojen seilaamisesta kettuuntuneena päätin tehdä Elvien kanssa jotain hauskaa! Olin menossa tiistaina Ojankoon agilityn epiksiin, joten otin kuningattarenkin mukaan rallattelemaan supermöllirataa matalilla hypyillä. Mukaan lähti myös energiaa pursuava Fay, jonka kanssa oli tarkoitus ihan vaan katsastaa kuinka hunningolla se mammaloman jäljiltä on. Turistiksi mukaan lähti pennuista Tuuli. Myös äitini Wilson saapui paikalle kisaavien agirataa varten, minun ohjaukseeni tietenkin.
Luvassa oli siis itselleni kolme juostavaa rataa ensi kertaa piiiiiitkään aikaan. Ensi kertaa juoksuaskelia ylipäätään!

Fay oli vuorossa ensimmäisenä. Radalle ei menty oikein missään loogisessa järjestyksessä, vaan omaa vuoroaan joutui kyttäämään radan reunalla. Tästähän jo rata-alueen ulkopuolella kuplinut kalju äitikoira kuumui entisestään, eikä todellakaan ollut yllätys että suoritus radalla meni täysin perseelleen. Startista meinasi varastaa, mutta totteli sentään äkäistä käskyäni. Kolme esteen jälkeen nelijalkainen ruutitynnyri ei enää hillinnyt itseään vaan rata jatkui niin että kun räksytys ja holtiton syöksyily alkoi, komensin koiran maahan, jonka jälkeen jatkoimme matkaa. Pääsimme ontuen maaliin ja sirkushuvi loppui siihen. Kiitos ja kumarrus. Viralliset kisat eivät todellakaan ole vielä tämän vuoden juttu! Nyt laitetaan kroppa kuosiin ja aletaan reenaamaan!!

Parinkymmenen koiran jälkeen oli Elvien vuoro. Vaikka sekin on radalla innokas ja nopea, se sentään keskittyy. Puhtain paperein ei kyllä Ellunkaan kanssa selvitty, mutta syynä oli oma tahmeaakin tahmeampi liikkuminen. Kun ei jaksa niin ei vaan jaksa :( Mutta eipä tuo meitä häirinnyt. Oli siistiä nähdä taas se palo Elvien katseessa kun annoin sille luvan lähteä radalle. Oi-voi..

Viimeisenä meidän listalla oli sitten ihan täyspitkän aksaradan juokseminen Wilsonin kanssa. Rata oli tulevan agirodun open class-rata, ei mikään vaikea. Päätin kuitenkin haastaa koiran tekemään kuin olisin sen kanssa viime aikoina enemmänkin treenannut. Ja kas, sehän teki nollan! Keinulla ja A-esteellä himmaili miettien jotain, mutta otti kontaktit hienosti ja varsinkin puomilla. Wu-huu!! Eikun kisakalea katsastamaan ;)
Näillä ajoilla ei tosin kärkeen kiritä, sillä oma lyllerrykseni syö koirankin suoritusaikaa. Mutta jospa tämä tästä, ylöspäin..

Tänään olikin sitten koko lauman huoltopäivä! Piirosen Lea tuli hieromaan mustat ja pennut, Faylle oli varattuna akupunktio myöhemmin iltapäivällä. Sen kroppa on nyt eniten ollut koetuksella kevään aikana. Kössi ja Elvie nauttivat konkareina hieronnasta ja pieni Tuulikin ymmärsi nopeasti ajatuksen > maataan paikoillaan ja nautitaan ;) Manta sen sijaan laittoi alkuun hanttiin, mutta se on enempi sääntö kuin poikkeus. Kun Manta ei tahdo niin Manta ei tahdo! Viime kynsienleikkuussakin nähtiin uhmaikäinen vastaanhangoitteleva Manta, vaikka aiemmin hommassa ei ole ollut mitään kummallista. No, nää on näitä. Ei se Manta kauaa jaksanut Leallekaan kiukutella, vaan rauhoittui käsiteltäväksi. Pentuja nyt ei aikuisten lailla edes hierota, mutta kyllä niilläkin pieniä jumeja oli ja hoito teki varmasti hyvää niin psyykkisesti ja fyysisestikin. Kiitokset Lealle vielä :)