Halliolosuhteet eivät meitä nollan metsästyksessä kuitenkaan auttaneet, vaikka oma liikkuminen keinonurmella tuntui yllättävänkin helpolta hiekkakentällä juoksemisen jälkeen. Molemmilta agiradoilta teimme hienot hyllyt, ja vaikka hyppärille lähtiessämme menolippua kakkosiin suorastaan heiluteltiin nenän edessä, niin ei, ei sitten millään. Wilson tuli ja käveli ekan esteen ohi!! Heitolla takaakiertoon päästiin kuitenkin matkaan ja tehtiin loppurata puhtaasti, mutta Wilson kulki ihan käsittämättömän tahmeasti. Vitosella kuitenkin 2.sija.
Näillä eväillä oli hyvä lähteä edustamaan seuraa piirimestiksiin.. No, olimme jo saavuttaneet tavoitteemme sillä että saimme joukkueen kasaan! Meillä kun ei noita medikoiria mitenkään riesaksi asti ole. Kolmen koiran ja kahden ohjaajan voimin siis kohti Porvoota. Olin saanut mukaani myös lainakoira Helmin, jota ohjasin hyvällä menestyksellä myös vuoden 2015 SM-kisoissa. Tuolloin meillä oli alla parit epikset sekä 10min treenit. Nyt mentiin radalle niinkin kylmiltään, että olin nähnyt koiran edellisen kerran viime syksynä, enkä suinkaan aksan merkeissä. Nooo, Helmi on jo iäkkäämpi ja kovin kokenut kisakoira, jota on helppo ohjata. Se ei ole mikään pikakiituri, joten ihan luottavaisena lähdin sen kanssa radalle, jossa se ryökäle vielä varasti lähdössä!
Ihan omaan piikkiin voin ottaa puomin kontaktivirheen, koska suorastaan imin koiran sieltä vinoon ja alas, mutta keinun vitoselle en mahtanut mitään. Helteessä meinasi myös happi loppua elämää pidemmällä loppusuoralla, mutta taistelin meidät maaliin ja vielä aliaikaan ;)
Olin hädin tuskin saanut huohotukseni tasaantumaan, kun piti jo lähteä radalle Wilsonin kanssa. Ärsyttävää näissä kisoissa oli se, että oli vain yksi rataantutustuminen, jonka aikana jouduin miettimään ohjauksen kahdelle eri tavalla ohjattavalle koiralle. Pyörinkin siis lähes koko ajan ensimmäisen viiden esteen ympärillä, mistä johtuen loppuradan pienet kämmipaikat jäivät vähemmälle huomiolle. Tämä kostautui Wilsonin kanssa.
Selvisimme alun hankalista kohdista, mutta pakka levisi puomille käännyttäessä koska vaihdoin valssin lennossa persjättöön, joka ohjasi koiran väärälle puolelle minua. Minä idiootti! Siinä sitten paloi aikaa kun otettiin puomille meno uusiksi. Tästä vähän eteenpäin ja hosuin menemään kohti keinua, jolloin Wilson ohitti edellisen hypyn. Tässä vaiheessa tuli lannistus ja olin heittää hanskat tiskiin, mutta jostain kantautui tajuntaani kisakaveri Tainan huuto 'ota uudestaan', joten taas peliin jo tutuksi tullut heitto takaakiertoon ja radalla eteenpäin :)
Olin aivan poikki maalissa, mutta tyytyväinen taistelun voittaja :) Ankkurina startanneet Taina ja Rosa eivät hienolla nollalla pystyneet joukkuettamme kovin korkealle nostamaan, joten lopputulos oli 6/9. Olihan tämä aika pudotus kahden vuoden takaisesta piirimestaruudesta, mutta kyllä oli oikeasti taas niin mukavaa olla mukana hyvällä porukalla, ja kuulla radalle ne kaikki tsemppihuudot, päällimmäisenä: JUOKSE!!!!
Jotta elokuu ei olisi pelkkää aksaa, päätimme äitini kanssa lähteä kolmen pikkudyykkarin kanssa Marketanpuistoon Sukokan mätsäriin. Valitettavasti koko päivän satoi, eikä ajatus ympyrän juoksemisesta lits-läts-nurmikolla ihan hirveästi houkutellut. Mutta, mepäs lähdimme kuitenkin, koska olimme näin päättäneet. Ja fiksuina kuvittelimme ettei siellä varmaan monta koiraa olisi juurikin kökön sään takia. No, pieleen meni. Porukkaa oli kuin paikalla olisi jaettu ilmaisia ämpäreitä!
Kehät alkoivat sateesta ja suuresta koiramäärästä huolimatta ajallaan. Meillä oli siis pennuissa Manta, Tuuli ja Nooa. Elvie suuren tukkansa kanssa oli myös tarttunut matkaan. Se pyörähti pienten aikuisten kehässä saaden sinisen nauhan. Pentukehässä Tuuli ja Nooa olivat pari, ja tämä olikin taktinen veto, jotteivät kaikki kolme pentua saisi samanväristä nauhaa, meitä kun oli vain kaksi niitä esittämässä. Tuulille punainen ja Nooalle sininen, vähän kuin tyttö-poika-meiningillä ;) Myös Manta sai sinisen nauhan, mutta se onkin hyvä jätkä :D
Loppujen lopuksi kukaan koiristamme ei sijoittunut, tosin vain Tuuli ja Nooa olivat kehässä sitä kokeilemassa. Oleellisinta kuitenkin oli hyvä kehäkokemus ja hauskanpito, ja Tuuli ainakin otti sateesta kaiken irti napsien kengistäni lentäneitä vesipisaroita.
Kyllä koiraihmiset on ihan hulluja kun lähtevät sateeseen koikkelehtimaan ja vielä maksavat siitä :D
Itse olin sentään fiksuna tyttönä sonnustautunut kumisaappaisiin, joten kotiin viemisinä oli sentään jotain kuivaa, sukat.
Juhannuksen jälkeen alkaneet Fayn aksatreenit ovat jatkuneet läpi elokuun. Kylläpä on ollut tervetullutta treenata valvovan silmän alla. Omatoimisesti treenaten tuppaa liikkumaan pelkästään omalla mukavuusalueella, mutta kun ope laittaa kokeilemaan erilaisia juttuja, saattaa niistä saadakin ihan toimivia ohjauksia omalle koiralleen. Täytyy sanoa että mammaloma on tehnyt Faylle hyvää. Se on saanut lisää vauhtia (jota tosin ei välttämättä olisi tarvittu), ja vaikka se onkin radalla alati räksyttävä pikkurakki, tuntuu yhteistyömme jotenkin helmpommalta kuin aiemmin. Nyt ollaan tehty treenejä ilman kontakteja, mutta syyskuussa alkaa niiden ympärille rakennettu teemakurssi, josta toivon saavani apua Fayn itsemurha-A:n muutamiseksi turvallisesti suoritettavaksi A:ksi. Vihaan nykyään kyseistä estettä, mutta vihani tuskin poistaa sitä radoilta..
Soopeleiden temmeltäessä erilaisissa tapahtumissa, on trikkien tekemiset olleet vähän kiven alla. Elvie olikin kovin iloinen päästessään sateisena aamuna mukaani palauttamaan Helmiä omaan kotiinsa, mutta ilme muuttui kun astelimme sisään Vihtivetin piikitettäväksi. Taas! Elvien punkkipannan poistosta oli kulunut useampi viikko ja nyt oli aika kontrolloida maksa-arvot. Ja kyllä, ne olivat laskeneet. Eivät vieläkään viitearvojen sisälle, mutta reilusti kuitenkin. Nyt on aika tasan vuosi pähkäilty tämän ongelman parissa. Minä ja lääkäri emme tähän hätään keksi mitään muuta diagnoosia kuin että Elvie reagoi maksallaan erilaisiin lääkeaineisiin syystä tai toisesta. Tokihan tämä on parempi vaihtoehto kuin jokin vakava sairaus, mutta kyllä tämäkin pieniä haasteita mukanaan tuo. Jo punkkitorjunnan suhteen menee sormi suuhun. Että jos minä ensi kesänä joudun ajelemaan koirani turkin, en tee sitä siksi että se kulkisi kovempaa tai että sillä olisi liian kuuma, vaan siksi että löytäisin siitä punkit ennenkuin ne putoilevat siitä itsensä pulleaksi imeneenä.. Voihan Ellun kana!
Elokuu huipentui Hiiden Haukkujen agilitykisoihin, jonne suuntasimme Wilsonin kanssa edelleen puuttuva nolla mielessämme. Osan kisamaksusta saimme kuitata vuosi takaperin voittamallamme lahjakortilla. Siitä ensimmäisestä nollasta todellakin ehti kulua vuosi!
Sää kisapäivänä oli poutainen, mutta erittäin tuulinen. Mutta olihan Tuulikin paikalla :) Fiilis oli hyvä, kisaajia vähän ja radat erittäin mukavia. Tosin emme saaneet ykkösissä startata kuin yhdellä radalla, sillä sieltä se nolla vihdoinkin napsahti, jippii!!
Kannatti nousta kakkosiin pikkukisoissa, jossa kakkosluokan starttien odotteluun ei kulunut puolta päivää. Pian olimmekin taas radalla, ekalla kakkosluokan sellaisella ja homma alkoi hyppärillä. Haastetta oli heti enemmän, kuten kuuluukin, mutta olin tästä vain innoissani. Koiran toimivuus oli kysymysmerkki, mutta sinnehän se meni mihin sohin ;)
Aivan viimeisille metreille asti hienoa hyppyrataa, kunnes hätiköin itse kepeille menoa ja ohjasin edellisen esteen huolimattomasti. Siinä sitten pyörittiin aikamme ja pudotettiin ennen maalia yksi rimakin. Tulos 20 ja voitto, koska ainoa kisakaveri hylkääntyi.
Agiradalla olikin sitten yksi aika kinkkinen paikka, mutta tiukalla ohjaamisella (ja keskittymisellä) selvitimme sen ja myös loppuradan puhtaasti. Ja koska kisakaveri hylkääntyi tälläkin radalla, Wilsonille heti ensimmäinen luva 2-luokasta ja voitto :) Niin siistiä!
Ensi viikonloppuna päätetään kesäkisakausi HAU:n kisoissa ja Tuulille ja Nooalle on luvassa näyttelyhommia syyskuun puolivälissä. Tähän kuitenkin vielä muutama kuva ketuista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti