Näin maalla asuvana osaa kummasti arvostaa pientä valoisuutta keskellä vuoden pimeintä aikaa, erottuu sekä koirat että peurat hieman paremmin.
Ensinmainitut ovat luonnollisesti lumesta haltioissaan ja lenkeillä yhtä hymyä. Elvie on saanut päälle kuudennen vaihteen ja ketutkin tuntuvat nauttivan lumen pöllyttämisestä ja äidin pöllyttämisestä lumessa. Odotan sitä päivää kun mama-Fayllä palaa pinna, joka on kyllä ihan käsittämättömän pitkä! Juoksuaan se on lykännyt jo kuukauden päivät, ja naureskelenkin että ei varmaan uskalla aloittaa ettei vaan taas tule lisää kakaroita nurkkiin pyörimään ;)
Aksatreeneissä ollaan käyty sekä aallonharjalla, että sen pohjalla. Jonkinlaista asennevammaa olen löytävinäni itsestäni aika ajoin, mutta viimeisimpiin treeneihin latasin sellaisen tsempin päälle että oksat pois, ja kas, tulostakin näkyi. Asenne se on mikä ratkaisee ja jos en jonain kertana saa sitä kohdilleen, en treenaa. Piste.
Jokin aika sitten havahduin tajuamaan että ketut oikeasti ovat jo yli puolivuotiaita, pitäisiköhän niille opettaa jotain muutakin kuin oma nimi?! Nyt Manta onkin ollut muutamana kertana mukana omatoimitreeneissä ja kyllä sen kanssa on kiva touhuta. Siinä missä äitinsä huutaa kitarisat soikeana tekemistä vaatien, katselee Manta rauhallisena ympärilleen lähtien kuitenkin iloisena mukaan harjoittelemaan tokoa ja temppuja. Lienee tullut enempi isäänsä ;)
Tuulin kanssa ollaan keskitytty lähinnä ajelemaan junalla ja käymään kahvilla kauppakeskuksessa. Hälinätreenistä ei ole koskaan haittaa.
Lyhyestä virsi kaunis ja sitä rataa. Loppuun hyvin vaihtelevalaatuisia lumikuvia :)
Tuuli
Manta
Elvie tarkkana
Tuuli eestä...
Tuuli takaa...
Tuuli melkein kiven päällä makaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti