keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Elvie ja Elvien maksa

Viime viikolla sain vihdoinkin tietooni tulokset Elvien maksasta otetusta paksuneulanäytteestä. Lääkäri oli aivan oikeassa kun aiemmin sanoi, että olisi ihme jollei sieltä jotain löytyisi. Ihmettä ei tapahtunut ja tulos on lyhykäisyydessään tässä:


Maksassa on lieviä mutta selkeitä inflammaatiomuutoksia. Ei fibroosia eikä kuparikertymää.
Hoitona immunosuppressiivnen lääkitys. Aluksi Prednisolon.
Hoitosuunnitelmaa tarkennetaan vasteen ja koiran voinnin perusteella.
Kyseessä voi olla alkava aktiivinen idiopaattinen krooninen hepatiitti.

Nyt on vajaa viikko takana tujua kortisonikuuria. Kaksi viikkoa mennään isolla annostuksella, sitten jo hieman lasketaan. Mikäli Elvie vastaa hoitoon, edetään suunnitelman mukaan ja jatketaan lääkitystä syksyyn asti pikkuhiljaa annostusta laskien. Mikäli ei, mietitään jotain muuta. Ensimmäinen kontrolli on jo parin viikon kuluttua.
Aina niin iloinen Elvie on ollut paljon vaisumpi ja väsyneempi nyt kuurin alettua. Kortisonin sivuvaikutuksia, oletan.. Toivottavasti lääkemäärän lasku vaikuttaa aikanaan myös koiran olotilaan piristävästi.
Miksi Elvie on sairastunut tällaiseen, on täysin hämärän peitossa. Sana 'idiopaattinen' tuolla ylempänä tarkoittaakin juuri sitä että syytä ei tiedetä. Dobermanneilla sairautta esiintyy enemmänkin, muut rodut voivat toki myös sairastua, mutta puhutaan enempi yksittäisistä tapauksista. Ehkäpä jotkut koirat, kuten jotkut ihmisetkin, sattuvat saamaan elämässään enemmän paskaa niskaan kuin toiset.
Hepatiitista voi parantua, mutta se voi myös jäädä päälle. Se voi lähteä pois ja tulla takaisin. Kuinka minun elämäni sheltille käy, jää nähtäväksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti