Jo kuun alku oli yhtä juhlaa, sillä ensimmäinen (ja tähän mennessä siis vielä ainoa) kasvattamani pentue täytti vuoden! Vielä kerran onnea Capo, Konsta, Nooa ja mun ketut Manta ja Tuuli :)
Itse en koirilleni mitään poikkeavaa ohjelmaa merkkipäivän kunniaksi järjestänyt, mutta Tuuli päätti aloittaa juoksun ja tärvellä silmänsä. Yhtään en tiedä mikä silmään oli osunut, mutta sarveiskalvossa oli pinnallinen pieni haava, johon sitten kävimme hakemassa lääkettä. Oikeastaan ihme ettei vastaavaa ole aiemmin tapahtunut, kettujen ja äiteen meno on välillä niin hurjaa että heikompaa hirvittää.
Heti synttäreitä seuranneella viikolla lähdimme neljän dyykkarin voimin Vihtiin luustokuvauksiin, sekä sydän- ja polvitarkkiin. Kyllä oli kasvattajalla jännät paikat kun tietty jännitti koko hässäkkä ylipäätään, sekä luonnollisesti kaikkien tulokset. Ettei kenenkään unelmat murenisi sinne klinikan lattialle..
Alku oli hyvin lupaava, sillä kenenkään sydämestä ei kuulunut ylimääräisiä ääniä ja polvetkin olivat vallan terveet, niistä siis kaikille 0-0.
Muutamia luustokuvia nähneenä ja lääkärin kommentit kuultuani olin hyvin tyytyväinen kettujen läpivalaisun tuloksista. Perässä seuranneet pojat näyttivät yhtä hyviltä, ja lääkäri nauroikin että mietti tuliko vaihdettua kasettia ollenkaan kun tuntui että hän katseli tietokoneen ruudulta koko ajan samoja kuvia :D
Pikkasen jännitystä tuuliseen iltaan toi vartin mittainen sähkökatkos, joka aiheutti Konstan kuvauksiin pienen tauon. Onneksi kuitenkin sähköt palasivat ja saatiin loputkin kuvat otettua. Olisi ollut todella tylsää lähteä parin kuvan takia uudestaan rauhoittamaan koiraa.
Niinhän siinä sitten kävi että identtiset kuvat saivat kennelliitosta hyvin identtiset lausunnot. Kaikkien neljän kyynärät 0-0 ja lonkat A-A. Konstan selkälausunto ei ole vielä valmistunut, mutta Capo ja Tuuli LTV0, Manta LTV0, VA0. Aivan jäätävän upeeta!!!
Myös Caposta ja Tuulista on tilattu VA-lausunto, mutta nyt on vielä hieman auki voidaanko se lausua rintarangan kuvasta josta näkyy koko kaularanka, vai pitääkö siihen todellakin olla erillinen kuva kaularangasta. Itse en pysty käsittämään, että jos koira mahtuu rankansa puolesta kahteen kuvaan, miksi siitä pitäisi ottaa kolme kuvaa. Manta ja Konsta ovat sen verran isompia että kuvia tuli kolme. Fayn kohdalla kävi aikanaan samoin. Koirasta on kaksi kuvaa, ensin jäi VA-lausumatta, mutta kyseltyäni sen perään sain sen. Kuvaukset on suoritettu eri paikoissa, joten on se hieman outoa jos ellit eivät tiedä miten näissä tulee toimia jotta saadaan kaikki ne lausunnot mitä asiakas tahtoo. Ymmärrän huonolaatuiset kuvat, niistä ei voi lausuntoa antaa, mutta nyt ei ole siitä kyse.
Nyt on sitten enää yksi koira pentueesta kuvaamatta, mutta sekin epäkohta korjaantuu tulevan kesän aikana kun Nooa kuvataan samaan aikaan äitini Kaisla-neidin kanssa.
Kyllä tämä A-kirjainten ja 0-numeroiden litania on ollut niin suuri ilon aihe että huh! Tokihan odotukset olivat korkealla Devil-isän aivan huipun jälkeläisnäytön ja Fayn ja sen sisarusten terveiden tulosten perusteella, mutta kun aina on olemassa se mutta.
Lisää iloa huhtikuuhun on tuonut Elvie ja sen maksa-arvot. Heti kettujen kuvauspäivän jälkeen oli vuorossa Elvien ensimmäinen kontrolli diagnoosin ja kortisonikuurin aloittamisen jälkeen. Hämmästys oli suuri sekä lääkärillä että minulla, kun ensimmäistä kertaa yli puoleentoista vuoteen kaikki veriarvot olivat normaalin rajoissa. ALAT ei hypännyt paperilta silmille punaisella, eikä mitkään muutkaan arvot, joiden nousua kortisonin takia pidettiin hyvinkin mahdollisena.
Nyt on annos jo puolitettu kymmeneen milligrammaan ja sillä jatketaan yhteensä puolitoista kuukautta, kunnes taas tiputetaan määrää. Oleellista tässä nyt onkin se, miltä arvot näyttävät siinä vaiheessa kun Elvie on ollut viiden milligramman annostuksella pari viikkoa. Otetaanko takapakkia vai jatketaanko kevyellä annostuksella, se selviää kesäkuussa.
Tuulin silmätärviö ei jäänyt kuun ainoaksi sairasteluksi, vaan asuntomme toimi sairastupana läpi koko pääsiäisen ja muutaman päivän vielä sen jälkeen, kun vuosikymmenen riupulitauti laskeutui luoksemme. Tuuli aloitti sinappikoneena kiirastorstaina Elvien seuratessa perässä lauantaina. Manta pääsi vähimmällä ruibaillen vain yhden aamupäivän ja mama-Fay taisteli pisiten vastaan aloittaen pääsiäisen jälkeisenä tiistaina. Ruibarallia kesti siis kokonaisuudessaan reilun viikon, eikä mukana ollut yhtään ehjää yötä unien suhteen. Tuulin viisi päivää kestäneen taudin ja Elvien maksasairauden takia olin lähtökuopissa lääkäriin hetkenä minä hyvänsä, mutta tästä kuitenkin selvittiin kotikonstein ja tukihoidoin. Ja mattopyykein, tietenkin ;)
Fayn kanssa palataan testailemaan aksaa, koiralle erilaista alustaa ja uutta hallia, sekä ylipäätään yhdessä tekemistä turhankin pitkän paussin jälkeen kuun lopussa, jolloin starttaamme kisoissa yhden hyppyradan verran.
Jospa tämä elämä tästä taas normalisoituisi, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti