Kolmen kuukauden kooste, osa 1

    AGIROTU 2017 JA FAYN KISAKESÄ

Kesäisin ei ihan hirmusti huvita istua koneella, joten blogin päivittäminen on tykkänään jäänyt. Nyt onkin kiva palata ajassa taaksepäin, kesään!

Heinäkuun alussa Agirotu -tapahtuma vei meidät Mikkeliin. Lähes aina aiemmin olen kesäkisareissuille pakannut mukaan koko lauman, mutta nyt oli käytännön syistä jätettävä osa jengistä kotiin. Jaoin porukan kahtia värin mukaan ja kotiin jäivät Elvie ja Nooa. Fay oli lähdössä aksaamaan, Tuuli samalla paikkakunnalla järjestettävään koiranäyttelyyn ja Manta kisaturistiksi kokemusta hakemaan. Tajusin tässä vaiheessa etten ollut aiemmin ollut Elviestä erossa vuorokautta kauempaa, ihan hullua! En juurikaan ole viime vuosina matkustellut muuta kuin koirien kanssa, ja Elvie on aina ollut  mukana.

Ihan pelkkää hiekanruskeaa ei reissussa kuitenkaan tarvinnut katsella, sillä äitini Wilson ja Kaisla lähtivät mukaan matkaan, molemmat näyttelyyn ja Wilson vielä agirodun joukkuekisaan.

Itselläni oli reissun suhteen kaksi jännityksen aihetta, Fayn mahdollinen juoksu (joka jättäisi sen pois kaikista starteista) sekä Mikkelin raviradan nurmikentän kunto. Mielestäni agility ei enää tänä päivänä kuulu perunapellolle, mutta ei tästä montaa vuotta ole kun sellaisella on kisattu, ei tosin Mikkelissä. Muhkurainen alusta ja mahdollisen sateen liukastama nurmi, enää en suostu sellaisella juoksemaan enkä koiraani sellaiselle vie. Pelkoni kisapaikan pohjan suhteen oli kuitenkin täysin turha, sillä se oli aivan loistava ja puitteet muutenkin upeat ja asialliset. Faykään ei juoksua aloittanut, joten pääsimme kisaamaan!

Perjantaina oli tarjolla sekä hyppäri että agirata. Ensimmäinen kosahti meillä keppien aloitusvirheeseen, jonka jälkeen Fay ei löytänyt renkaasta pyöreää muotoa, vaan suihki menemään useamman kerran renkaan ja kehikon välistä. Lopetettiinkin sitten siihen kun sain vihdoin koiran oikeasta reijästä läpi. Olihan rikkonainen alku meidän agirodulle.

Agirata vaikutti varsin vauhdikkaalta. Jälkiviisaana olisin voinut valita alkuun erilaisen ohjauksen, mutta enpä valinnut, ja se johti virheeseen, hieman erikoiseen putkikieltoon. Ajan kulumisesta huolimatta päästiin reilusti alle ihanneajan. Olen erittäin tyytyväinen Fayn pujotteluun, joka tälläkin radalla oli tarkkaa ja nopeaa. Ihan agiuran alussa Fayllä oli hieman vaikeuksia löytää hyvä rytmi, mutta tällä hetkellä sujuu hienosti. Illan agiradalta siis vitonen ja 6. sija. Ainoa kerta kun Fay ei ole kolmen sakissa tuloksen tehtyään.

Hassu putkikieltorata :) 

Sokos hotelli Mikkeli oli majapaikkamme reissussa. Huolimatta erinomaisesta palvelusta, koirien huomioimisesta sekä siisteistä huoneista, valitsen ehkä seuraavalle kerralle kuitenkin sen mökin sieltä pellon laidalta. Metsän keskellä asuvana häiriinnyin kaupungilta kantautuvista äänistä, jotka kuuluivat huoneeseen valitettavan hyvin. Kerran meinasin saada paskahalvauksen kun viereisen huoneen ovi paiskattiin kiinni ja meidän lauma lensi unen keskeltä pystyyn ja haukkumaan. Klo 4 luovuin toiveesta saada kunnolla unta ja lähdin viiden koiran kanssa tunnin lenkille kummasti rauhoittuneeseen keskustaan.

Lauantain tohinat alkoivat sillä että heitin äitini, hänen koiransa ja Tuulin näyttelypaikalle odottelemaan tapahtuman alkua. Itse lähdin Fayn ja Mantan kanssa raviradalle valmistautumaan päivän ainoaan agirataamme, joka toimi samalla karsintaratana iltapäivän avoimeen SM-kisaan. Jos tekisimme nollan, olisimme mitä todennäköisimmin mukana iltapäivän radalla, jonne 1-luokasta pääsisi seitsemän parasta. Mutta eipä ollut pelkoa finaaliin joutumisesta, sillä Fay teki saman tempun kuin keväällä Lägin kisoissa ja hyppäsi puomilta alas. Jotta näin. Tulos siis HYL.

No, ei muuta kuin takaisin näyttelypaikalle, joka olikin tässä ajassa täyttynyt kummasti. Shelttien arvostelu ei ollut vielä alkanut, joten ehdin mainiosti esittämään oman koirani.

Tuulille tällä kertaa NUO EH, NUK 2. Pöydällä esiintyminen ei ollut ihan parasta mahdollista, mutta tuomari Tarja Löfman oli erittäin mukava ja asiallinen, tykkäsin. Arvostelu oli seuraavanlainen:

15kk vanha oikean kokoinen narttu. Hyvät mittasuhteet. Hyvä purenta, kevyt alaleuka. Kaunis ilme, hyvä kaulan pituus. Kovin kevyt eturinta ja rintakehä. Hyvin kulmautunut takaa. Liikkuu sivulta hyvin, ahtaasti takaa. Etuosan tulee tiivistyä.

Näyttelyn jälkeen meillä ei ollutkaan enää muuta ohjelmaan kun ajaa takaisin raviradalle seuraamaan muiden suorituksia. Kun itsellä menee vähän huonommin, piristää kavereiden onnistumiset kummasti.

Toinen yö hotellissa sujui onneksi ensimmäistä paremmin, ja sekä koirat että me ihmiset olimme niin lopen uupuneita että menimme nukkumaan ennen yhdeksää! Reissaaminen on rankkaa :D

Viimeisen agirotukisapäivän suurin pulssinnostattaja olikin sitten joukkuekisa. Olimme menossa radalle kokoonpanolla  Fay ja minä, Wilsonin tytär Ansa ja ohjaajansa Anne, facen kautta joukkueeseen löytyneet Muru ja Hanna, sekä ankkurina Wilson ja minä. Lentävät lähdöt nostavat pulssia jo ennen yhtäkään juoksuaskelta, ja omalta osaltani tietty jännitti kahdella koiralla kisaaminen ja jaksaminen. Hienosti kuitenkin selvittiin vaikka virheitäkin tuli. Fay roiski ainakin kaksi rimaa ja kielsi yhden hypyn, Wilsonin ainoa virhe oli yksi ylimääräinen hyppy, joka tosin taisi tuoda eniten virhepisteitä. Lopullinen sijoitus meillä taisi olla 15. Hauskaa meillä kuitenkin oli koko rahan edestä. Kiitos joukkueelle!

Fayllä olisi vielä myöhään iltapäivällä ollut juostavana Open Class –rata, mutta jätin sen pois koska emme ennen kisaviikonloppua päässeet sitä treenaamaan. Ratahan julkaistaan kisaviikolla, ja paikanpäällä on tutustumisaikaa vain minuutti. Rata oli sen verran hankala että jätin sen suosiolla väliin ja nautin loppuajan muiden hienosta suorituksista.

                                                 Kettutytöt kevarissa päikkäreillä <3

                                                   Mama-Fayn rento ote reissaamiseen :)

Siinä oli meidän Mikkelin reissu. Ei mainetta eikä varsinkaan mammonaa, mutta niin ihanaa rentoa meininkiä ihanassa seurassa ystävien ja rakkaiden nelijalkaisten kanssa.

Reissun jälkeen Fay olisi puolestani voinut aloittaa juoksun, heinäkuussakaan kun ei ollut tarjolla lauantain kisoja meille. Mutta ei. Elo- ja syyskuu sen sijaan näkyi olevan suorastaan miinoitettu kisoilla, joten siihenhän se juoksu sitten sopivasti holahti. No, tää on tätä narttukoiran kanssa. Ennen juoksua ehdittiin kuitenkin juosta KKK:lla kolme rataa joista molemmat agiradat voitettiin, mutta ei puhtailla radoilla. Hyppäri meni ihan plörinäksi.

Juoksujen jälkeen olikin sitten luvassa joukkuepiirinmestaruuskisat, sekä kaksi normirataa. Fay oli mukana minijoukkueessa, ja Wilson oli herätelty agilityeläkeputkestaan mukaan medijoukkueeseen, muutenhan se ei enää kisaa. En muista olenko koskaan aiemmin pystynyt tekemään neljää hyllyä samana päivänä, mutta tulipahan sellainen setti nyt taituroitua. Varsin ala-arvoista suorittamista minulta, mutta teki Faykin ihan outoja virheitä. No, ei muuta kuin takaisin treenikentälle kertaamaan kontakteja ja rengasta.. 

Seuraavat kisat olikin sitten jälleen naapuriseura KKK:lla, jonne pääsin heti tuhlaamaan elokuussa voittamamme lahjakortit. Ajattelin kisoja enempi treeninä, koska aloin pikkuhiljaa vaipua epätoivoon edes yhden kokonaisen puhtaan radan suorittamisesta. Fay on siitä mielenkiintoinen koira, että sen kanssa ei ikinä tiedä mistä mahdollinen virhe radalla tulee, ei ole mitään yksittäistä asiaa joka aina menisi väärin, ja jonka voisi tehotreenata kuntoon. On tullut keppivirheitä, putkikieltoja, renkaan ohi hyppäämisiä, yksi lentokeinu, rimoja.. Jos rata muuten on täydellinen, putoaa se yksi helkutin rima. Rengaskin on jännä este, pitkään saattaa mennä todella hyvin, sitten vaan ei löydykään oikeaa reikää ja Fay menee renkaan ja kehikon välistä. Näin se teki myös KKK:n kisojen ensimmäisellä agiradalla, jonka jälkeen treenattiin sitten kontakteja.. Toinen agirata levähti tykkänään putkella sähläämiseen. Tultiin sitten keinun kautta pois radalta. Fayn kanssa mulla on keskeytettyjä ratoja enempi kuin muiden koirien kanssa yhteensä. Mutta se vaan on niin että kun se pakka leviää ja koira ei tee muuta kuin haukkuu, riekkuu ja komentaa, on parasta kävellä pois. Puuro on jo porissut hellalle ja palanut.

Viimeisenä ratana ollutta hyppäriä ennen olin pettynyt ja huonolla tuulella. Mietin jo radan jättämistä väliin, koska ei olisi reilua koiraa kohtaan vaatia siltä suoritusta kun omassa otsassa kasvoi tatti. Jotenkin sain kuitenkin ketutuksen käännettyä päättäväisyydeksi ja päätin mennä radalle. Ihan sama tulisiko rimoja alas tai kieltoja, jos saataisiin iloinen suoritus ja päästäisiin maaliin, se olisi tärkeintä.

Ja niinhän me sitten mentiin ja tehtiin iloinen suoritus ja tehtiin myös puhdas rata! Kolmas vika rima kolahti, kun Fay viime tingassa hyppäsi hypyn oikein päin. Olin itse tässä myöhässä kun jäin turaamaan valssin kanssa enkä päässyt liikkeelle riittävän nopeasti. Etenemä oli lopun takeltelusta huolimatta 4,66 ja sillä ylivoimainen voitto. Oli tosin ainoa nollakin.

Fay 1lk hyppäri nollavoitto 

Meillä on nyt takana 31 virallista kisastarttia, joista kaksi nollaa. Vitosia on viisi, kymppejä yksi ja jopa yksi 15. Hyllyjä on 22. Fay ei päästä mua helpolla, se ei juurikaan anna ohjaajan virheitä anteeksi, ainakaan vielä. Ehkä sitten kun se on katsonut könkkäämistäni ja sohimistani useamman vuoden, se alkaa tehdä rohkeampia irtoamisia ja itsenäisempi suorituksia. Parit kisat vielä käydään tähän samaan syssyyn ja sitten jäädään treenaamaan vähän pidemmäksi aikaa uusia juttuja. Meillä on ’salainen ase’, ja ihmettelen joka treeneissä miten olen aiemmin pärjännyt ilman sitä :D :D