Kolmen kuukauden kooste, osa 3

KAKSI KETTUA JA PIENI MUSTA MIES

Kolmen kuukauden kooste on yllämainittujen osalta melkein neljän kuukauden mittainen, koska en vaan ole saanut aikaiseksi istua kirjailemaan aiemmin.

Kesäkuun lopulla luustokuvatun Nooan toisen kyynärän kohtalo mietitytti koko heinäkuun, koska sekä kuvannut lääkäri, että kennelliiton lääkäri olivat lomalla. Vasta elokuun puolella sain selventävää tietoa lausuneelta lääkäriltä. Ykkösen syy oli hänen mukaansa alkava nivelrikko. En voinut olla kysymättä asiaa uudestaan vielä kuvanneelta lääkäriltä, jonka mukaan kyynärässä ei edelleenkään ollut mitään vikaa. Mietin kuvien näyttämistä ortopedille, mutta en pitänyt asian kanssa mitään kiirettä, eihän se koira siitä miksikään muuttuisi. Kyselin kennelliitosta aivan muita asioita ja päädyin lopulta toisen lääkärin kanssa keskustelemaan Nooan kyynärästä. Hän katsoi kuvat ja selvensi minulle missä on vika. Tai no, ei vielä varsinaisesti mikään vika. Kyse on siis uudisluumuodostumasta, joka usein on merkki alkavasta nivelrikosta. MUTTA.... Se voi myös olla kasvun aikainen muutos, joka on jo pysähtynyt, eikä siis välttämättä vaivaa koiraa ikinä. TAI.... joskus kuulemma myös normaalirakenne voi näyttäytyä sen näköisenä mitä Nooan kyynär kuvassa. Olihan se kiva saada vaihtoehto alkavalle nivelrikolle, mutta asian selvittämiseksi ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin CT-kuvaus. Ja jos lauantailoton numerot osuvat jatkossakin aina siihen viereen, jää koira kyllä kuvaamatta. Kyynärän tila vaikuttaa tässä vaiheessa ainoastaan siihen harrastetaanko Nooan kanssa agia vai ei. Normielämää, riehumista ja leikkimistä en siltä aio kieltää.

Kaikki on siis Nooan kohdalla aivan auki. Myös se, jääkö se tänne asumaan vai etsitäänkö sille koti muualta. Tässä huushollissa asuu kaksi samanikäistä kilipäätä, jotka eivät ikinä kasva aikuisiksi, Nooa ja Tuuli. Ne ruokkivat toistensa hulluutta, vaikka toisaalta niiden telmimistä on kiva katsella. Mantan hermoille Nooa välillä käy, sillä se on hyvin raju leikeissään, eikä Manta anna kenenkään hyppiä silmilleen montaa kertaa.. Yhtä kaikki, jos Nooa vaihtaa kotia, se ei tee sitä heppoisin perustein, eikä missään tapauksessa sen takia etten voi harrastaa sen kanssa agia. Meillä koirat ovat ensisijaisesti osa perhettä, harrastaminen ja kisaaminen niiden kanssa on kuorrute kakun päällä. Mutta myös toimiva arki ja koirien väliset suhteet ovat tärkeät. Jos yksi terrorisoi toista ja kolmas väistelee ettei tulisi jyrätyksi, täytyy miettiä mahdollisia uudelleenjärjestelyitä.

Tuulin näkyviin  harrastuksiin kuluneen kesän aikana ei ole kuulunut muuta kuin Mikkelin näyttely. Kaikenlainen temppujen harjoittelu on kuitenkin kuulunut lähes päivittäisiin rutiineihin, on kivaa aktivoida koiria aamulla ennen töihinlähtöä ja jättää ne sen jälkeen tyytyväisinä nukkumaan. Vaikka Tuuli on aika epävarma uusissa ja oudoissa tilanteissa, se on osoittautunut varsin nopeaksi oppimaan. Namikone on sillekin jo tuttu ja klikkeriä meillä käytetään paljon. Voi sitä intoa millä neiti tarjoaa asioita, ja voi miten tyydyttävää on katsella koiran kehittymistä, ja sitä että se oikeasti ajattelee. Hyväksi vastapainoksi veljen kanssa leikkiessä ei aivoja juuri tarvitsekaan ;)

Videoklipissä Tuuli keilaa pulloja. Mukaan hallille oli tosin tarttunut vain kaksi.
Tuuli keilaa

Mantan kanssa oli tarkoitus opetella pujottelukepit omalla pihalla kuluneen kesän aikana, mutta jotenkin en vaan saanut treenattua tarpeeksi. Koira osaa hienosti hakea kepeille, mutta verkkoja en ole vielä päässyt juurikaan poistamaan. Nyt ollaan siirrytty halliin, jossa toki on sekä verkot että ohjurit, mutta kerta viikossa harjoittelulla ei ihan kamalan nopeasti taida tulla valmista. No, Mantan kanssa tekeminen on muutenkin hyvin erilaista kuin minkään aikaisemman koirani. Se ei ole ainakaan tässä vaiheessa vielä kamalan nopea, mutta uskon vauhdin kyllä kasvavan ajan kanssa. Elokuussa aloitimme juoksukontaktiprojektin kerhomme kurssilla Senni Huotarin opissa. Innostuin ihan hirmusti heti ensimmäistä kerrasta alkaen, ja kun Manta esitti hikarin tavoin hienoja suorituksia, pääsimme etenemään hyvällä vauhdilla. Nyt on työn alla käännökset 90cm korkealla puomilla.

Odotan mielenkiinnolla mitä tästä lopulta tulee. Juoksarit ovat itselleni uusi juttu, ja saattaa olla että kaivan vaan syvempää kuoppaa omaan etenemiseeni radalla, mutta näillä nyt mennään ja katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. Tämähän on agia, ei mitään vakavaa ;)

Kolmen kuukauden kooste, osa 2

PÄÄOSASSA ELVIE, VIERAILIJANA FAY

Elvien maaliskuussa alkanut kortisonikuuri kroonisen hepatiitin hoitoon jatkui läpi kesän. Ensimmäinen kontrolli huhtikuussa antoi odottaa hyviä tuloksia myös myöhemmistä kontrolleista. Kun vielä kesäkuun alussakin maksa-arvot olivat siellä missä pitääkin, alkoi lääkityksessä loppusuora, eli annostuksen laskeminen pikkuhiljaa kohti nollaa. Viimeisen kontrollin oli tarkoitus olla  elokuun loppupuolella. Ilman ongelmia emme kuitenkaan sinne asti päässeet.

Jossain kohtaa annostuksen ollessa 2,5mg / joka toinen päivä, alkoi Elvie kutista. Tassujen kaluamista ja naaman raapimista alkoi esiintyä enenevässä määrin. Elviellä on aiemminkin ollut atooppisia iho-oireita, tullut herkästi hiivaa ja muita ihotulehduksia, mm hotspot keskellä talvea. En siis ihan heti tästä hätkähtänyt, vaan jäin seuraamaan tilannetta. Mutta siinä vaiheessa kun ensimmäinen kipukohtaus tuli, soitin Elvietä hoitaneelle Anders Erikssonille. Aiemmin pahana närästyksenä pitämäni kohtaukset saivat nyt ihan uuden merkityksen. Lääkityksen aikana kipukohtauksia ei tullut kertaakaan, joten aloin pelätä niiden kuitenkin johtuvan maksasta. Viimeiseen kontrolliin oli vielä reilu pari viikkoa aikaa, mutta saimme ajan heti seuraavalle päivälle veriarvojen tsekkaukseen. Maksa-arvot olivat kuitenkin täysin normaalit. Tunsin samaan aikaan helpotusta ja huolta, jos ei tämä kerran johtunut maksasta, niin mikä ihme Elvietä vaivasi.

Kortisonikuuri päästiin loppuun ja Elviellä jatkui kutina ja kipuilu. Konsultoin Andersia, jonka jälkeen lähdin lähieläinlääkärille hakemaan apua. Jos koira kerran oli ok kortisonilla, se saisi sitä jatkossakin syödä. Samaan syssyyn vein mukana Elvien pissanäytteen, virtsakiteiden tolaa ei oltu pitkään aikaan tutkittu.

Alfapetin lääkärin mielestä kortisonia parempi vaihtoehto olisi Atopica, varsinkin pitkäaikaisessa käytössä. No, kyllähän ne kortisonin sivuvaikutukset on mulla tiedossa. Lääkäri halusi vielä kuitenkin kysyä Andersin mielipidettä Atopican käyttöön, joten hoito aloitettiin kortisonilla, 2,5mg vuorokausiannoksella. Ja kas kummaa, kipukohtaukset jäivät siihen. Lääkäri myös heitti ilmoille mahdollisuuden haiman sairaudesta, jonka itse kyllä allekirjoitan täysin. Kun tämä ruljanssi syyskuussa 2015 alkoi, haima-arvoissa ei ollut häikkää. Siitä eteenpäin huomio kiinnittyi kuitenkin hurjan korkeisiin maksa-arvoihin, eikä haimasta sen koommin ollut puhetta. Syytä korkeisiin maksa-arvoihin ja sitä myöten krooniseen hepatiittiin ei löytynyt, mutta mistäs tuon tietää jos syynä onkin alun alkaen ollut haima…? Tai kenties joku muu sairaus, joka aiheuttaisi kaikki nämä oireet.

Tämän kaiken lisäksi Elvien pissasta löytyi tulehdussoluja, sekä kiteitä jollaisia lääkäri ei ollut ennen nähnyt. Ei kuitenkaan mitään antibioottikuuria kaipaavaa, joten tätä jäätiin sitten seuraamaan. Olen aina lisännyt Elvien ruoan joukkoon vettä, mutta tällä hetkellä ateria on lähinnä kulhollinen keittoa. Elvie vaan ei juo tarpeeksi ja pissa on sen takia aivan liian vahvaa.

Kun Anders näytti Atopicalle vihreää valoa, aloitin sen antamisen Elvielle. Siitäkin huolimatta että lääkkeestä lisätietoa etsiessäni kuukkeli tarjosi lääkkeen nimen perään lausetta ’killed my dog’ ja vaikka lääke pitää antaa suojahanskat kädessä. Mahtaa olla myrkyt kohdillaan.. Mutta ei auta, Elvie ei nyt selvästikään pärjää ilma lääkitystä, ja mikäli tämä ajaa saman asian kuin kortisoni ja vielä vähemmillä sivuvaikutuksilla, olen valmis kokeilemaan.

Nyt on kortisoni saatu pois ja jatkossa mennään nyt pelkällä Atopicalla., sikäli mikäli tilanne pysyy hyvänä. Seuraavalla käynnillä tsekataan maksa-arvot ja varmaan myös ne haima-arvot. Sekä se pissa.

Tällä hetkellä Elvie on myös kevennetyllä liikunnalla lonkankoukistajan ongelmien takia. Mitään selkeää äksidenttiä ei ole sattunut, missä lihas olisi siipeensä saanut, mutta oireileva se kuitenkin on. Fyssarilta saadaan tähän sarja laserhoitoa ja toivon todellakin että se auttaa.

Jottei tämä päivitys olisi pelkkää sairautta pullollaan, voin ilokseni kertoa että Fay nousi reilu viikko takaperin Janakkalan agikisoissa 2-luokkaan! Jippii! Ne kaksi nollaa tulikin sitten viikon välein.

Tykkäsin kovasti tuomariharjoittelija Marko Mäkelän radoista. Olimme Fayn kanssa päivän ensimmäinen koirakko, mutta sen piikkiin en voi kyllä ekan radan sähläystä laittaa. Itselleni tuli joku käsittämätön aivopieru startissa. En koskaan kanna Faytä lähtöön (vaikka joskus olen tainnut kokeilla), vaan se saa sinne ihan itse kävellä. Hihnan poistan siinä mistä koira radalle lähtee.  Janakkalassa oli kohteliaasti laitettu myös starttiin ämpäri/vati hihnoja varten, mutta se oli aivan liian kaukana siitä mihin koira piti jättää. Jotenkin menin  aivan sekaisin heitettyäni hihnan ämpäriin. Aivan kuin en olisi voinut ottaa sitä koiralta pois vasta myöhemmin ja viskata sitä maahan kuten yleensä teen. Ongelmansa kullakin :D En sitten uskaltanut päästää Faytä omin jaloin eteenpäin ettei se vaan karkaa radalle, joten nappasin sen syliin ja istutin lähtöön. No eka rima tuli sitten alas. Tästä  hieman säätämällä hylyn kanssa eteenpäin.  Sain kuitenkin hyvän rengas- ja puomitreenin, jonka jälkeen poistuin radalta palkkaamaan koiran.

Toka radalta se nolla sitten tuli, vaikka kauniiksi ei suoritusta kyllä voi kutsua. Jos olisin nähnyt mitä Fay keinulta poistuessaan teki, olisin tsekannut sen kunnon ja rata oli loppunut siihen. En kuitenkaan nähnyt. Lopussa tuli vielä pieni mennäkö-vai-eikö-mennä-putkeen-säätö, mutta kieltoa siitä ei saatu, joten ykkösluokka oli sitten siinä.

Fayn nollavoitto 1lk >Serti 

Tarjolla oli vielä kakkosen hyppäri, johon jäimme, koska kisaajia oli vähän ja odotusta ei juuri nimeksikään. Kivaa oli tehdä vähän kimurantimpaa, mutta kuitenkin ihan kakkosluokkaan sopivaa rataa. Ei se nolla tässäkään kaukana ollut, homma kaatui ihan omaan arviointivirheeseeni ja sohin koiran hypystä ohi. Mutta tulipahan kokeiltua. Fyssarilta Fay sai terveen paperit heti seuraavana päivänä; rämäpäiseksi agilitykoiraksi se oli käsittämättömän hyvässä kunnossa!

Tarkoitus oli kisata vielä kuun vaihteessa, mutta selkäni oli toista mieltä, joten se sitten jäi. Toivon mukaan viimeistään vuoden vaihteessa päästäisiin kunnolla kakkosluokan kimppuun. Sitä ennen pitäisi vähän treenata.