7.6 torstaina oli aivan järjetön tuuli, kun matkasimme Porskin kisoihin Kokonniemeen. Fay ja tytär Tuuli olivat olleet mukanani koko päivän ja teimmekin ennen kisoja pitkän lenkin ja kiipesimme laskettelurinteen huipulle. Ja siellähän tuuli :)
Tuomarina näissä 2-luokan iltamenoissa oli Marja Lahikainen. Pidin toissatalvena hänen 1-luokan radoistaan, mutta näistä pidin vielä enemmän. Tarjolla oli agi-hyppy-hyppy. Viime aikojen kisoissa on mini kakkosia ollut lähes poikkeuksetta maksimissaan viisi. Että nollalla on myös voitettava, jos mielii sen luvan saada.
Meidän edellisissä kisoissa meni kahdella radalla keinu plörinäksi, joten yhtään en tiennyt mitä Fay tällä kertaa esteellä tarjoaisi. Vaan tarjosipa ihan mallisuoritusta, ja jopa pienenä yllätyksenä itselleni, teimme nollan! Jäähkälenkillä tietty jännitin josko joku olisi nollalla nopeampi, mutta lopulta Fay voitti toiseksi tulleen yli yhdeksällä sekunnilla, oho! Tästä siis toinen luva, hienoa!
Hyppäreillä meidät erotti nollista pienen pienet virheet, niinkuin niin monesti aiemminkin. Radat olivat kuitenkin hyppäreiksi meiltä ihan loistavia, alan pikkuhiljaa oppia ohjaamaan koiraani myös niillä.
Kotiin siis onnellisena voittajafiiliksen kera. Pieni oli taas eri pätevä <3
Radoista ei ole videoita koska olin matkassa yksin.
8.6 perjantaina oli Hurtta-Areenalla jälleen ulkokisat kakkosille, tällä kertaa vain kaksi rataa. Mutta sinne olisi hyvä päättää tämä kisarupeama, sillä sieltä sen ekan 2-luokan luvan saimme vain kuukautta aiemmin. Tällä kertaa kuitenki sähläsimme vähän liikkaa, eikä merkintöjä kisakirjaan tullut yhdestä voitosta ja yhdestä 2.sijasta huolimatta.
Mutta mutta. Ratoja, niiden hyviä ja huonoja kohtia en kovasti joutanut miettimään.
Lämppä- ja jäähkälenkeillä heräsi huoli Fayn totaalisesta löysäilystä. Laamahan se on juoksujen jälkeen aina, mutta nyt juoksuista oli jo sen verran aikaa, että koiran olisi jo pitänyt laamailustaan päästä. Mutta ei. Illan päätteeksi se oli lähes perässävedettävä. Vatsakin sillä meni löysälle, ja kun tässä vaiheessa tajusin, että päivällä sisälle löysät tehnyt taisikin olla Fay eikä Tuuli, huolestuin hieman lisää.
Päätin seurata mitä tuleman pitää. Lauantaina oli tarkoitus juhlia siskoni pyöreitä vuosia, mutta toisinhan siinä sitten kävi. Niinkuin monen muunkin asian suhteen seuraavan viikon aikana...
Seuraavana yönä Fay jatkoi vatsansa tyhjäämistä mennen ihan ruikulle. Aamulla sitä ei juurikaan huvittanut kävellä. Viimeinen naula arkkuun, joka toimi lähtölaukauksena lääkäriin lähtemiseen, oli syömättömyys. Kun maailman ahnein taskuntyhjentäjä ja kaiken syötävän varastava sheltti ei koske ruokaansa, on asiat huonosti.
Tästä alkoikin sitten muutaman päivän ramppaaminen Tammiston Evidensiassa. Lauantaina odotimme Fayn kanssa päivystyksessä 2,5 tuntia. Koska märkäkohdun riksi on suurimmillaan juuri pari kuukautta juoksujen jälkeen, Fayn kohtu ultrattiin. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt niin selkeitä muutoksia kuin mitä pelkäsin ja jopa oletin. Jos olisi löytynyt, olisi Fay jäänyt leikkuriin samantien. Crp oli 72, eli selkeästi oli tulehdusta, mutta varmuudella ei voitu tietää oliko kyse suolistosta vai kohdusta, jossa siis pientä nestekertymää. Päätimme kokeilla Sulfatrim- antibioottia, joka tehoaisi niin suolen ongelmiin kuin kohtuun, sekä hormonipistosta, joka uusittaisiin seuraavana päivänä. Fay sai myös ulostetta kiinteyttävää Kaoliini-pektiiniä. Jollei tilanne näillä paranisi, Fayn kohtu poistettaisiin.
Lauantai-ilta menikin sitten koiraa kytäten, jokaista sen liikettä ja tekemistä tarkkaillen. Vaan eipä tuo paljoa liikkunut, muuta kuin tarpeilleen. Vatsa jatkoi löysällä linjalla, samoin koko koira. Sen silmistä näki että se on kipeä. Iltaruoan aikaan toiveikkaana katselin kun pieni osa ruoasta hävisi koiran kitaan. Vain tullakseen vartin päästä kaaressa takaisin ulos. Huoleni senkun kasvoi. Eihän tuossa nyt antibiootti mihinkään imeydy kun se ei pysy sisällä..
Ilta oli jo pitkällä kun otin taas yhteyttä Evidensiaan. Uskaltaisinko seurata tilannetta kun koiran tila menee koko ajan huonompaan suuntaan eikä lääkekään varmaan ole imeytynyt. Hoitsun mukaan oli parempi lähteä sinne, Fay voitaisiin ehkä ottaa sisään ja laittaa antibioottitippaan tarpeen vaatiessa.
Agiradoilla sekoilustani huolimatta olen aika looginen ihminen, joten järkeilin asian niin, että koira jää sairaalaan hoitoon ja minä joko nukun autossa tai työpaikallani, koska olen joka tapauksessa menossa sunnuntaina aamulla töihin. Ja Tammiston Evidensia on aivan työpaikkani vieressä. Matkaa kotoota tulee kuitenkin 50 km, eikä edes takas ajaminen yön tunteina tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta.
Pakkasin siis mukaan muutaman tyynyn ja viltin, sekä mukavat vaatteet. Olimme lääkärillä 00.30 sunnuntaina. Tässä välissä muutama muukin oli löytänyt paikalle, joten ei sitä Faytä noin vaan otettukaan sisään, vaan ihan samalla tavalla jonotimme 2,5 tuntia kuten aiemmin päivällä. Voi syvä huokaus.
Kolmelta pääsimme vihdoinkin lääkärin luo. Faystä otettiin laajemmat verikokeet, joista ei löytynyt mitään poikkeavaa. Kohtu ultrattiin uudestaan, mikään ei ollut muuttunut. Jonkin verran nestekertymää. Lääkärin tuumaili Fayn reagoivan enemmän nyt suolisto-ongelmaan, eikä nähnyt syytä ottaa koiraa tarkkailuun. Se sai suoneen pariakin pahoinvointilääkettä, toisen hormonipistoksen, sekä mukaan Antepsinia ja reseptin Cereniaan.
Astuimme ulos Evidensiasta klo 4.00, oli jo aivan valoisaa. Olisin ehtinyt viedä koiran kotiin, mutta edelleenkään ei kiinnostanut ajaa sataa kilometriä tuhannen väsyneenä. Menimme siis työpaikalleni, jossa Fay pääsi kevariin nukkumaan ja minä aloin hommiin, neljä tuntia normia aiemmin.
Mieheni olisi herättyään hakenut Fayn kotiin, mutta ihanat työkaverini lupasivat päästää minut lähtemään jo ennen puoltapäivää, joten Fay nukkui sitten vielä muutaman tunnin lisää. Kiitos tätäkin kautta Katri ja Kirsi, mikäli eksytte blogia lukemaan :)
Kotiin päästiin aika lailla pystyynkuolleina molemmat, valvomista oli itselläni takana 29 tuntia.
Parin tunnin päikkäreiden jälkeen oli aika taas herätä huolehtimaan. Fay ei edelleenkään syönyt mitään, mutta lääkkeet onneksi pysyivät sisällä. Maha ei enää ollut löysällä, mutta eipä siellä tainnut enää tavaraa ollakaan kun kaikki oli joko oksennettu tai ripuloitu ulos. Tuntui että Fayllä oli nälkä, mutta sille riitti ruoan haistaminen, jonka jälkeen se poistui paikalta. Huoli ei helpottanut yhtään, tunnen oman koirani. On täällä jengillä kerran aiemminkin ollut paha tarttuva ripuli, mutta yksikään eläin ei ole sapuskasta kieltäytynyt. Ahneita possuja koko lauma.
Seuraava yö nukuttiin hyvin, ei tarvinnut unta kauaa odotella. Maanantain olin ottanut vapaaksi jotta pystyin seuraamaan Fayn mahdollista toipumista. Aamulla se vaikuttikin aavistuksen pirteämmältä ja aamulöntystelyn jälkeen taas toiveikkaana tarjosin ruokaa. Mutta ei.
Pari tuntia hengailtiin ja pohdin asiaa. En vaan yksinkertaisesti antaisi itselleni anteeksi, jos Fayn kunto romahtaisi äkisti työpäiväni aikana, koska päätin kokeilla sille lievään märkäkohtuun antibioottia. On näitä ikäviä tapauksia märkäkohduista ihan lähipiirissä, joten otin puhelimen käteen ja soitin.
Kaksi tuntia myöhemmin jätin Fayn lääkäreiden huomaan, kun siitä ensin oli otettu pyynnöstäni röntgenit mahalaukusta ja suolistosta. Lähes kolmenkymmenen tunnin valvominen aiheutti sen, että olin alkanut miettiä jopa vierasesineen mahdollisuutta, Fayllä kun on paha tapa varastaa pikkupyykkiä korista. Tämä nyt oli aika hakuammuntaa, mutta tulihan sekin tarkistettua. Ainoaksi järkeväksi oireiden aiheuttajaksi jäi lievä märkäkohtu. Faylle siis tehtiin pyometra-leikkaus, kohtu ja munasarjat poistettiin. Nestekertymä kohdussa oli edelleen pieni, mutta olemassa. Lääkäri sanoi muutaman kerran tavanneensa vastaavaa, suuhteessa isommat oireet kuin mitä löydös antaisi olettaa. Kohtu ei kuitenkaan ollut normaali, joten muutos pahempaan olisi saattanut vielä tapahtua.
Sain tokkuraisen Fayn takaisin jo neljän tunnin päästä ja vihdoin pääsimme kotiin oikeasti toipumaan. Dixien vanha kuuppa päässä, Metacamit ja Tramalit kasissa, sekä määrä jatkaa sulfakuuria sovittu viikko täyteen.
Myöhään illalla, kun pieni oli pahimmasta tokkurastaan selvinnyt, se söi!! Voitte uskoa sen ilon ja helpotuksen! Edellisen sisällä pysyneen aterian sen oli syönyt perjantaina aamulla, eli neljä vuorokautta aiemmin. Oi helpotusta! Nyt vaan otettaisiin rauhassa ja paranneltaisiin leikkaushaava ja toivuttaisiin pikkuhiljaa.
Vaan eipä tämä tässä vielä ollut..
Tiistai sujui hyvin, ruokahalu parani koko ajan ja Fay söi jokaisen pienen aterian jonka sille tarjosin. Haavateippikin saatiin pois melko helposti ja iho oli vain hetken punoittava teipin jäljiltä. Enempi Faytä häiritsi tassun karvaton alue, jossa kanyyli oli ollut.
Keskiviikkona alkoivat pissaongelmat, jotka muistuttivat virtsatieinfektion oireita. Ulos piti päästä yöllä useaan otteeseen, eikä riittänyt että pissasi/yritti pissata kerran, vaan homma olisi jatkunut hamaan tappiin. Sisällekin tuli pari pientä lammikkoa, ja tässä vaiheessa pissa vaikutti vähän paksuhkolta. No eipä siinä muu auttanut kuin kiikuttaa eläinpoloinen jo neljännen kerran viikon sisällä lääkäriin. Fayn rakko ja sen ympäristö ultrattiin ja kaikki siellä näytti hyvältä rakossa lilluvia hituloita lukuunottamatta. Niitä näytti tulevan myös näytteeseen, mutta yllätys oli suuri kun pissa olikin täysin ok. Myöskään viljelyssä, jonka tulosta jouduin odottamaan peräti maanantaihin asti, ei ollut kasvua.
Oli kyllä erikoinen tilanne ja varsin mukavaa taas viikonloppua vasten elää epätietoisuudessa koiran oireillessa. Mitään emme siis tähän saaneet koska mitään ei löytynyt. Sulfaakin piti vielä jatkaa, mutta lopetin sen perjantaina koska aloin epäillä sitä oireiden aiheuttajaksi. Sulfa voi käsittääkseni aiheuttaa kiteitä, mutta luonnollisesti niiden olisi pitänyt näkyä näytteessä. Vai tulevatko kiteet kyytiin vasta virtsateistä? En tiedä. Yksi vaihtoehto tietenkin on että Fay oireili leikkauksen jälkeen kaikesta ronkkimisesta ja lääkkeistä, mutta tämä nyt jäänee arvoitukseksi. Pääasia on että se tästäkin muutamassa päivässä toipui kun sulfa lopetettiin ja kerran vuorokaudessa otettiin Metacam kipuun. Kiitos hoitajat Nadja ja Anna kun jaksoitte kommentoida epätoivoisen viesteihin :) Pus :)
En sitten päässyt edes katsomon puolelle sm-agiin, vaan tyydyin tietokoneen ruudun kautta välittyneeseen kisatunnelmaan käyttäen Faytä tarpeillaan siinä sivussa kohtuu tiheään. Vai menikö tämä toisin päin..
Nyt ollaan kuitenkin voiton puolella ja pissaaminen on normalisoitunut. Leikkausarpi on alusta asti ollut ok ja on nyt lähes kokonaan parantunut. Fay on saanut jo juosta pikkaisen vapaana, alkuun vain itsekseen, mutta miten onnellinen se onkaan ollut. Ja miten onnelliseksi se on minut tehnyt.
Nyt on kirjailtu kolme päivitystä pelkästään Faystä, mutta seuraavassa kerron muidenkin kuulumiset. Niiden elämässä ei ole (kop,kop, koputan puuta) tapahtunut näin radikaaleja juttuja, mutta jotain pientä kuitenkin.
Juhannus on lötkötelty ja tehty pieniä hommia kotona. Ihan kohtalaisen säikähdyksen aiheutti eilen tilanne, jossa parvi maa-ampiaisia hyökkäsi, kenenkäs muun kuin Fayn kimppuun. Elvie lähestulkoon istui pesän päällä, mutta ne hyökkäsivät pienen kimppuun... Onneksi sain ne äkkiä karvoista irti, vain yksi ehti pistää Faytä leukaan. Ja onneksi tuo lääkekaappi tursuaa erilaisia koirien lääkkeitä, joten kortisonilla säästyttiin pahemmilta ongelmilta. Jospa tämä nyt tästä eteenpäin taas ilman dramatiikkaa...
Fayn touko-kesäkuun saaliit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti