Meillä ei koirat kerjää, koska emme ikinä ole lähteneet sille tielle että kerjäämällä jotain saisi. Fayn mielestä kerjääminen olisikin ihan turhaa, sillä helpompaa on mennä ihan vaan härskisti pentujen ruokakipoille. Ja pennuthan ovat syöneet aidan takana, mutta eihän aita meidän apinaa ole ennenkään estänyt toteuttamasti suunnitelmiaan. Se ei ole este, se on pelkkä hidaste.
Fay on myös esittänyt Taskudyykkaria parhaimmillaan, tai ehkä pahimmillaan. Minulla on kaikissa taskuissa nameja jotta aina on mistä ottaa kun pentujen kanssa käydään pihalla ja tehdään tarpeita ja tullaan luokse, ym. No, jos tasku jää Fayn ulottuville, niin tyhjähän se hetken päästä on.
Olohuoneen pöydältä tyhjeni kokonainen namikippo. Eipä tullut edes mieleen moinen, sillä koskaan aiemmin kukaan koiristamme ei ole pöydältä syötävää varastanut. Fay teki tässä poikkeuksen, sillä olinhan toki jättänyt sille rahin mihin oli helppo kiivetä..
Suurimman hämmästyksen koin pari yötä sitten, kun heräsin koiran köhimiseen. Nousin katsomaan kuka köhisijä oli, ja hämmästys oli suuri, kun löysin pääosan esittäjän keittöstä RUOKAPÖYDÄLTÄ!!!
Tsiisus... Syvässä muovipurkissa oli avaamattomissa paketeissa naminäytteitä, ja niitähän Fay oli yrittänyt kalastaa alkaen köhiä kun purkin reuna painoi kurkkua.
Huh-huh! Ahneuden lisäksi Fay on varsin kuriton ja kadottaa korvansa aika ajoin. Jos haluaa käydä vain pikaisesti pentujen kanssa pihalla, on äitiä turha ottaa mukaan. Mikä onkaan sen mielestä mukavampaa kuin juosta sata lasissa ympäri pihaa: 'Ette saa kiinni, ette saa kiinni!!'
Onneksi pääsemme juhannuksen jälkeen pikkuhiljaa aloittamaan aksatreenejä ja heinäkuussa on myös akupunktio. Ehkä energia saadaan pikkuhiljaa kanavoitua hullutuksista järkevämpiin asioihin.
Joku on ehkä jo huomannut että Mantan nimi on päässyt valikkoon. Niinhän siinä sitten kävi, että en mörssäristä halunnut luopua. Alusta asti pentu kiehtoi, sillä se oli joukkion minäminäminä, joka tarpoi kaikkien muiden yli matkallaan nisälle, tai ylipäätään mihin vaan. Se luikerteli synnyttyään eteenpäin jo ennenkuin sain sen kalvoista kokonaan pois. Se on iso, mutta justiinsa nyt ei voisi vähempää kiinnostaa. Tykkään siitä koko ajan enemmän, joten mitäpä tässä selittelemään ;) Se on mun!
Jonkinlaisia järjestelyjä pentujen suhteen kyllä tapahtuu. Jo kahden pennun pitäminen samaan aikaan aiheuttaa haasteita, saatikka kolmen. Ja kolmen pitäminen ei tietenkään ollut edes tarkoitus. Niinpä Nooa lähtee vanhempieni luo kasvamaan ja oppimaan lähiöelämää poikajengissä. Katsotaan sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Ja tasapuolisuuden nimissä pari kuvaa myös Tuulista. Se on vallan syötävän söötti.
Huomenna matkaamme SM-agilityyn, pitkästä aikaa pelkästään yleisön joukkoon. Voi kun ensi vuonna saisimme taas olla mukana, vaikkapa Wilsonin kanssa :)
Tsemppiä radoille kaikille tutuille ja tuntemattomille. Ja ennen kaikkea, nauttikaa!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti