sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Hullu koiranainen Evitskogista


Loma lähenee loppuaan ja mietin jotta mistähän sitä saisi vuorokauteen lisää tunteja..

Reilussa parissa viikossa on tapahtunut paljon. Kaksi pentua on itketty uusiin koteihinsa, enkä voisi näistä kodeista tyytyväisempi olla. Konsta lähti Riinan ja Leevin kaveriksi Helsinkiin ja Eicasta tuli Ojasen Jennan ensimmäinen ikioma koira :) Konsta pysyi Konstana ja Eicca muuttui Capoksi :)

Manta pyörii (kirjaimellisesti, muiden mukana) täällä edelleen. En tiedä onko kellään kasvattajalla koskaan ollut näin vaikeaa päättää jonkun koiran kohtalosta..










Erilaiset palstat ovat pullollaan shelttipentua etsivistä ihmisistä, mutta minä täällä panttaan omaani.. Manta on iiiiso tyttö, 8,5 viikon iässä säkä oli 24cm ja painoa kertynyt 3,2kg. Ihan vertailun vuoksi, äitinsä Fayn normipaino on 5,5kg.

Tuuli ja Nooa ovat kahden kilon molemmin puolin ja säkä 20cm:n molemmin puolin.

Päivät ovat aika lailla täyttyneet pentutouhuista. Ollaan juostu ties missä, yhdessä ja erikseen, kaksin ja kolmin, aikuinen ja pentu -yhdistelmällä ym ym. Picnicille pääsi mukaan ihan koko kuuden koiran poppoo. Kuvaan ne eivät toki kaikki samalla kertaa kiireiltään ehtineet ;)




























Kauppakeskus Sello Leppävaarassa on kyllä huippu paikka kun sinne voi ihan luvan kanssa lampsia kera koiran, tai useamman, kuten tässä tapauksessa. Paikalla oli myös Capo ja Jenna.

Tänään oli Nooan vuoro päästä yksin kanssani matkaan kun suuntasimme Konalaan HAUn kisoja katsomaan. Ja ylläri ylläri, paikalla oli taas Capo-veikka, ja kylläpäs pojilla oli lystiä!















Kuvat mustista pojista on ottanut Kirsi Ojanen.

Tytötkin pääsivät pariin kuvaan kotona. Useimmat otokset ovat pelkkiä häntiä tai korvia, tällä kertaa Mantan kuvaaminen oli haastavampaa.




























Tuuli muistuttaa minusta kovasti paljon isoäitiään Lizzyä.
















Manta sen sijaan on ihan itsensä näköinen ;)

Pentutouhujen lisäksi ehdimme Elvien kanssa käymään sappihappotestissä, jonka yhteydessä kontrolloitiin (taas kerran) maksa-arvot. Ensiksimainitun tulos oli normaali, mutta yllättäin maksa-arvo (ALAT) oli taas nousussa. Nyt ei sentään puhuta samoista lukemista kuin viime syksynä, mutta jokuhan siellä nyt kuitenkin kaihertaa. Lääkärin mielestä on olemassa mahdollisuus, vaikkakin hyvin pieni, että Elvie reagoi kaulassaan olevaan Seresto punkkipantaan. Kontrolli on taas kuukauden päästä, ja jos arvot yhä nousseet, hylätään panta.
Olenko jo joskus maininnut miten iloinen olen Elvien vakuutuksesta? Se on jo tähän mennessä maksanut itsensä takaisin koko voimassaoloajaltaan, ja koira täyttää viikon päästä viisi vuotta.
Elämäni sheltti, ihana luonne, niin minun koira, mutta terveytensä puolesta varsinainen maanantaikappale :(




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti