maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kersat rokotuksilla

Tuntuu että tämä 12 viikon ikä ja ekat rokotukset ei tule koskaan. Kun pennun saa kotiin luovutusiässä, menee viikot nopsaan ja kohta ollaankin jo lekurissa. Mutta kun pennut on olleet tuossa sen koko 12 viikkoa, syntymästään asti, tuntuu että ne oikeesti olisi jo paljon vanhempia vaikka ovatkin vasta alle 3 kuukautta :)

Heti aamusta suunnattiin siis rokotuksille Kauklahteen ja treffattiin siellä myös Nooa. Vastaanoton puntari kertoi kolmikolle seuraavia painolukemia: Nooa 2,6kg, Tuuli 3,4kg ja Manta 4,8kg :)  Toissapäivänä suoritettu säkämittaus taas kertoi seuraavaa: Nooa 24cm, Tuuli 26cm ja Manta...tadaaa...30,5cm :D
Manta on erilainen nuori. Ihan jokainen tämän lauman nähnyt 'ulkopuolinen' on kysynyt että onko tuo yksi vanhempi. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä että 12 viikkoa sitten Fay pungersi sen masustaan ulos, ja ihan justiinsa kohta kersa ohittaa äitinsä koossa.


Toisinaan taas tuntuu että mulla on yhä täällä kolme pentua, sillä Fay on itsekin niin kovin kakara vielä.



Juhannusta vietettiin ihan perinteisesti kotosalla. Lämmin keli innoitti meidät vesileikkeihin, ja kersat olivatkin kovin kiinnostuneita kahluualtaastaan ;)



Sen verran on pieni tuo allas, ettei siinä uida pysty, sitä varten on sitten mentävä järveen. Kuuleman mukaan Capo-veljestä  ( TD Lenni Lentokapteeni) on kehkeytymässä varsinainen uimamaisteri :D Meidän tytöt eivät ole vielä järveen päässeet, mutta ehtiihän tuota vielä. Altaassa kahlaamisen jälkeen on mukavaa kieriä hiekassa ja mullassa ja hyppiä pusikossa.


Jotain tähän piti vielä kirjoittaa, mutta ajatus katkesi tyystin. No, ensi kerralla sitten. Pari kuvaa vielä natiaisista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti