Elvien oli sitten aikanaan ensimmäinen messariin osallistunut koirani. Junnuluokasta käytiin EH hakemassa vuonna 2013. Eipä se touhu lopulta niin kovin ihmeellistä ollut, vaikka toki suurissa näyttelyissä on samalla tavalla 'suuren urheilujuhlan tuntua' kuin muidenkin lajien isoissa kisoissa.
Tänä vuonna olin kehässä ensimmäistä kertaa oman kasvattini kanssa, kun Tuuli pääsi edustamaan Taskudyykkareita isompien pentujen luokkaan. Shelttejä oli lauantaille ilmoitettu 21, joista peräti 16 oli narttuja, jotka jakaantuivat tasan isojen ja pienten pentujen luokkiin.
Ennen messukeskukseen lähtöä hieman jännitin miten Tuulin mörköikä vaikuttaisi sen käyttäytymiseen, mutta mitä vielä, se oli aivan oma itsensä! Jo junamatka Pasilaan sujui leppoisasti sylissäni nuokkuen ja itse pääkallopaikalla meni useampi tunti odotellessa rennosti häkissä nukkuen :) Sheltit arvosteltiin kehässään viimeisenä, ja koko alueella oli tuolloin jo aika paljon väljempää.
Tuulin vuoro oli vasta toiseksi viimeisenä, joten odottamista tuli kyllä koko rahan edestä.
Etukäteen jännittämäni pöytä ei tällä kertaa osoittautunut lainkaan epämiellyttäväksi koiralle, eikä Tuuli väistänyt kuten teki mätsärissä muutama viikko aiemmin. Hyvä niin. Myös tuomari oli erittäin mukava ja puhelias Kirsti Louhi, jonka mielipide Tuulista olla alla:
Hyvän tyyppinen hieman kevyessä kunnossa esitetty kaunispäinen narttu jolla oikea purenta. Tummat silmät, hyvinasettuneet korvat. Hieman lyhyt olkavarsi joka näkyy liikkeessä. Ikäisekseen hyvä turkinlaatu, rodunomaiset liikkeet.
Tämän arvostelun siivittämänä Tuuli sijoittui tässä kahdeksan koiran luokassa kolmanneksi, tällä kertaa ilman KP:a. Kolmen kärki taisi olla tuomarille selvä jo hyvissä ajoin, koska nappasi meidät porukasta erilleen hyvin nopeasti juoksuttaen muita vielä pari kierrosta lisää.
Siinä oli sitten meidän messari. Ajatuksena oli myös hieman shoppailla, mutta jotenkin se sitten vain jäi ja kehän jälkeen lähdettiin kohti kotia.
Heti messarin jälkeisenä maanantaina oli (taas kerran) Elvien maksa-arvojen kontrolli Vihtivetissä Nummelassa. Tatti otsassa Elvie ojensi tassunsa piikitystä varten; 'ota nyt sit'.
Epämiellyttävän käynnin jälkeen päästiin onneksi suoraan hallille ja treenejä ennen lenkille upeaan auringonpaisteeseen.
Seuraavana päivänä sähköpostiin kolahti sitten piikityksen tulokset. Kesästä asti laskussa ollut alat-arvo antoi odottaa hyviä tuloksia, mutta mitä vielä, perseelleni meinasin taas lentää. Tulos oli siis aivan päinvastainen alat-arvon ollessa yli 400. Saatekirjeessä ehdotettiin maksan ja sapen kontrolliultraa, ja mikäli arvot jatkavat nousuaan, mahdollista paksuneulanäytettä. Voi syvä huokaus.. Miksei Elvie voi vaan olla normaali ja terve :(
En ajatellut pitää ultran kanssa mitään suurempaa kiirettä, koska seilaavista arvoista huolimatta Elvie on koko tämän ruljanssin ajan ollut oireeton yksittäisiä närästyskohtauksia lukuunottamatta. Edellinen sellainenkin oli kuluvan vuoden tammikuussa, joten kovin isosta ongelmasta ei ole ollut kyse.
Ke-to yönä kuitenkin sitten valvottiin kimpassa sohvalla Elvien ollessa levoton ja kipuileva. Se oli saanut hieman vahvempaa lihaa, eikä ruokakippoon ollut neljään päivään eksynyt hapankaalia, koska olin unohtanut sitä ostaa. Hapankaalista ollaan montaa mieltä, mutta Elviellä se on auttanut mahan happo-ongelmiin. Se on saanut sitä yli puolen vuoden ajan pienen kökön joka aterialla, eikä minkäälaista närästystä ole ollut. Mutta nyt siis oli. Tiedän kokemuksesta että närästys voi olla hyvinkin paljon pahempi kipu kuin pieni korvennus ruokatorvessa.
Koska suositus maksan ultraamisesta oli saatu ja Elvie kipuili vielä aamulla, varasin jälleen ajan Vihtiin, jonne meille järkättiinkin aika vielä samalle päivälle. Parempi se olisi nyt katsoa, enhän kuitenkaan voinut närästyksestä aivan satavarma olla.
Vihtivetin ovella Elvien katseesta oli havaittavissa lievää voimakkaampaa kettuuntumista, TAAS täällä?! Kuitenkin se sitten makasi ultrattavana hyvin rentona ja näytti siltä että nukahtaa :) Mihinkään se ei reagoinut, eikä maksasta eikä sapesta löytynyt lääkärin silmään mitään poikkeavaa.
Nyt jo neljä lääkäriä on ihmetellyt Elvien mystistä maksaa ja minä tietysti siinä sivussa. Jos olen ymmärtänyt oikein, on mahdollista että jos maksassa on muutoksia, ne ovat vasta solutasolla, eikä niitä voi ultrassa havaita. Toisaalta voisi myös olla mahdollista, että jos maksa on jostain ottanut itseensä ja ärsyyntynyt toden teolla, saattaa kestää pitkään ennenkuin se on jälleen normaali. Koepalojen otosta on nyt vuosi aikaa, tuolloin ne olivat löydöksettömät. Alat-arvo laski välillä reilusti, mutta on nyt taas hieman kohonnut, eikä ilmeisesti ole ollut normaali missään vaiheessa kuluneen vuoden aikana. Ota tästä nyt sitten selvää.
Oli miten oli, Elvie elää täysin normaalia koiranelämää ja treenailee kanssani temppuja. Kaikenlainen tekeminen sen kanssa on hauskaa, eikä palo koiran silmistä ole sammunut vaikka aksa on jäänytkin jo ajat sitten. Niin pitkään kun koira on normaali, ei liene syytä suurempaan huoleen. Mahdollisia jatkotutkimuksia jään vielä miettimään.
Loppuun joulukuiset passikuvat myös soopeleista. Kössi oli jo päivän lenkkinsä tehnyt eikä ollut mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti