Vuosi paketissa ja narut ympärillä

Jouluaatto tuli ja meni ja vietimme sen kahdeksan ihmisen ja yhdeksän koiran voimin. Ei pöllömpi tapa eikä pöllömpää seuraa ;)
Välipäivinä käväisimme dyykkariporukalla uimassa. Olin kuullut kehuja Nurmijärven Pet Bros hyvinvointikeskuksesta, joten päätimme kokeilla sitä. Tila olikin aivan uskomattoman suuri ja valoisa ja kahdella altaalla varustettu. Mukaan pääsi Capoa (TD Lenni Lentokapteeni) lukuunottamatta koko pentue, sekä itse oikeutetusti porukan äiti Fay. Oma äitini toi paikalle Kaisla-pennun sekä ex-aksakoirani Yocun.
Olin varannut meille tunniksi koko allasalueen, ja aika riitti vallan mainiosti kun suurin osa porukasta oli ensikertalaisia ’uimakoululaisia’. Mama-Fay ui ilman liivejä koska on jo konkari, muut saivat ottaa tuntumaa veteen hieman avustettuna. Konsta ja Tuuli pulikoivat uittajan kanssa pienemmässä altaassa, enkä valitettavasti kovin hyvin ehtinyt nähdä niiden tyyliä. Konstan isäntä Leevi kuitenkin otti minulle pari kuvaa, ja niiden perusteella Tuulin tyyli näyttää aika rauhalliselta.

Isompaan altaaseen saimme toisen uittajan, joten Nooa ja Manta testailivat taitojaan siellä. Nooa olisi ehkä mieluummin tyytynyt siemailemaan lihalientä allasbaarissa, mutta muutaman räpiköintikerran jälkeen alkoi rytmi ja takajalat löytyä. Hieno pieni.

Mantan perusluonteeseen kuuluu pistää joka asiassa ensin hetki hanttiin, kunnes voi todeta että tämähän olikin ihan kiva juttu. Näin kävi myös uimisen kanssa. Isolla vaihteella matami paineli allasta päästä päähän, eikä uittajaa lopulta tarvittu kuin rampilla. Rauhallisen sunnuntaiuiskentelijaäidin se ohitti useaan otteeseen. Lopussa Manta oli jo mennä altaaseen Kaislan ja Yocun perässä ilman liivejä, joten eiköhän tuo neiti aivopeseytynyt jo ensiuinnilla :D

Käytännöllisten altaiden lisäksi Pet Brosin tiloissa oli myös eri pätevät kuivatushuoneet, joista suurimmassa mahtui kuivamaan isompaakin laumaa shelttejä.

Siisti ja toimiva paikka kaikin puolin sekä erittäin hyvä palvelu, voin suositella! Me ainakin menemme uudelleen.

Soopeleiden vielä rötköttäessä uintireissusta tyytyväisinä lähdimme seuraavana aamuna Elvien kanssa lennossa lääkäriin. Kuin nämä tämän vuoden käynnit eivät jo olisi riittäneet.. Elvie kävi yöllä kahteen otteeseen tökkimässä minut hereille ja kitisi pihalle. Oletin sillä olevan vatsan jostain syystä löysällä,  eihän tuolla säkkipimeässä näe mitä koira päpelikköön juoksee tekemään. Hieman ihmettelin kun karvoissa ei ollut mitään, mutta kun koira ulkoilun jälkeen ryömi takaisin nukkumaan, menin minäkin. Vasta aamun valjettua tajusin että Elvie yrittää pissata/pissaa ihan koko ajan. Virtsakidehistorian takia en jäänyt hetkeksikään miettimään vaan känny käteen ja lekuriaikaa varaamaan. Saimmekin ajan tyyliin ’heti’, joten saattaa olla että paitanikin oli väärinpäin päällä kun lähtö tuli niin äkkiä.  No, mitäs pienistä ;)

Alfapetissa ell Jutta tutkaili rakon taitavasti ultralla, kiviä ei löytynyt ja nestettäkin vain hyvin vähän. Kaikkea muuta sakkaa sitten senkin edestä. Rakosta saatiin neulalla ulos se vähäinen virtsamäärä, josta sitten selvisi aika paha virtsarakon tulehdus. Kiteitä, kumpiakaan, ei enää ollut, mutta tilalle oli tullut tulehdus, johon saimme antibioottikuurin. Elvie maksaongelman takia pidempää kipulääkekuuria ei uskalla antaa, mutta Jutta laittoi Elvielle yhden kipupiikin, jotta pissaaminen olisi ainakin hetken miellyttävämpää. Nyt toivotaan että antibiootti alkaa purra ja vähän vikkelään. Että tömmöinen vuoden päätös sitten..

 

Laajemmin tarkasteltuna vuosi 2016 on ollut erittäin mielenkiintoinen ja täynnä uusia kokemuksia, isoimpana tietenkin Fayn pentuprojekti aina astutuspäätöksestä ihan tähän päivään asti. Kahden pennun jättäminen kotiin ja niiden kehityksen seuraaminen on ollut erittäin mielenkiintoista. 

Oma paluu pitkän sairastelun jälkeen takaisin aksan pariin oli harrastusrintaman suurin juttu. Wilsonin saaminen 3-luokkaan täytti omat tavoitteeni sen koiran kanssa. Yhteinen matkamme kun ei ole ollut niin selkeää ja suoraviivaista kuin aikanaan Yocun kanssa, ja pitkät tauot ovat katkoneet rutiineja. Kun vihdoin saimme jonkinlaisen kisarutiinin päälle, niin eihän tuossa kauaa nokka tuhissut. 

Vuosi 2017.

Joo, kohtahan se alkaa. Monet summaavat blogeissaan mennyttä vuotta ja vertailevat saavutettuja tavoitteita aiemmin asettamiinsa, sekä asettavat jonkinlaisia tavoitteita uudelle vuodelle. Itse asetan tasan yhden tavoitteen, joka on enemmänkin toive. Toteutuessaan se mahdollistaa niitä muita asioita. Se ei ole enempää eikä vähempää kuin itseni ja koirien terveys. Se on pohja kaikelle ja ilman sitä ei ole kisoja eikä treenejä. Jokainen treeni ja jokainen kisa tai koe tai näyttely on jo itsessään saavutus ja niistä saadut tulokset pelkkää plussaa.

Ihanaa ja tervettä alkavaa vuotta kaikille lukijoille <3