Kolmen kuukauden kooste, osa 1

    AGIROTU 2017 JA FAYN KISAKESÄ

Kesäisin ei ihan hirmusti huvita istua koneella, joten blogin päivittäminen on tykkänään jäänyt. Nyt onkin kiva palata ajassa taaksepäin, kesään!

Heinäkuun alussa Agirotu -tapahtuma vei meidät Mikkeliin. Lähes aina aiemmin olen kesäkisareissuille pakannut mukaan koko lauman, mutta nyt oli käytännön syistä jätettävä osa jengistä kotiin. Jaoin porukan kahtia värin mukaan ja kotiin jäivät Elvie ja Nooa. Fay oli lähdössä aksaamaan, Tuuli samalla paikkakunnalla järjestettävään koiranäyttelyyn ja Manta kisaturistiksi kokemusta hakemaan. Tajusin tässä vaiheessa etten ollut aiemmin ollut Elviestä erossa vuorokautta kauempaa, ihan hullua! En juurikaan ole viime vuosina matkustellut muuta kuin koirien kanssa, ja Elvie on aina ollut  mukana.

Ihan pelkkää hiekanruskeaa ei reissussa kuitenkaan tarvinnut katsella, sillä äitini Wilson ja Kaisla lähtivät mukaan matkaan, molemmat näyttelyyn ja Wilson vielä agirodun joukkuekisaan.

Itselläni oli reissun suhteen kaksi jännityksen aihetta, Fayn mahdollinen juoksu (joka jättäisi sen pois kaikista starteista) sekä Mikkelin raviradan nurmikentän kunto. Mielestäni agility ei enää tänä päivänä kuulu perunapellolle, mutta ei tästä montaa vuotta ole kun sellaisella on kisattu, ei tosin Mikkelissä. Muhkurainen alusta ja mahdollisen sateen liukastama nurmi, enää en suostu sellaisella juoksemaan enkä koiraani sellaiselle vie. Pelkoni kisapaikan pohjan suhteen oli kuitenkin täysin turha, sillä se oli aivan loistava ja puitteet muutenkin upeat ja asialliset. Faykään ei juoksua aloittanut, joten pääsimme kisaamaan!

Perjantaina oli tarjolla sekä hyppäri että agirata. Ensimmäinen kosahti meillä keppien aloitusvirheeseen, jonka jälkeen Fay ei löytänyt renkaasta pyöreää muotoa, vaan suihki menemään useamman kerran renkaan ja kehikon välistä. Lopetettiinkin sitten siihen kun sain vihdoin koiran oikeasta reijästä läpi. Olihan rikkonainen alku meidän agirodulle.

Agirata vaikutti varsin vauhdikkaalta. Jälkiviisaana olisin voinut valita alkuun erilaisen ohjauksen, mutta enpä valinnut, ja se johti virheeseen, hieman erikoiseen putkikieltoon. Ajan kulumisesta huolimatta päästiin reilusti alle ihanneajan. Olen erittäin tyytyväinen Fayn pujotteluun, joka tälläkin radalla oli tarkkaa ja nopeaa. Ihan agiuran alussa Fayllä oli hieman vaikeuksia löytää hyvä rytmi, mutta tällä hetkellä sujuu hienosti. Illan agiradalta siis vitonen ja 6. sija. Ainoa kerta kun Fay ei ole kolmen sakissa tuloksen tehtyään.

Hassu putkikieltorata :) 

Sokos hotelli Mikkeli oli majapaikkamme reissussa. Huolimatta erinomaisesta palvelusta, koirien huomioimisesta sekä siisteistä huoneista, valitsen ehkä seuraavalle kerralle kuitenkin sen mökin sieltä pellon laidalta. Metsän keskellä asuvana häiriinnyin kaupungilta kantautuvista äänistä, jotka kuuluivat huoneeseen valitettavan hyvin. Kerran meinasin saada paskahalvauksen kun viereisen huoneen ovi paiskattiin kiinni ja meidän lauma lensi unen keskeltä pystyyn ja haukkumaan. Klo 4 luovuin toiveesta saada kunnolla unta ja lähdin viiden koiran kanssa tunnin lenkille kummasti rauhoittuneeseen keskustaan.

Lauantain tohinat alkoivat sillä että heitin äitini, hänen koiransa ja Tuulin näyttelypaikalle odottelemaan tapahtuman alkua. Itse lähdin Fayn ja Mantan kanssa raviradalle valmistautumaan päivän ainoaan agirataamme, joka toimi samalla karsintaratana iltapäivän avoimeen SM-kisaan. Jos tekisimme nollan, olisimme mitä todennäköisimmin mukana iltapäivän radalla, jonne 1-luokasta pääsisi seitsemän parasta. Mutta eipä ollut pelkoa finaaliin joutumisesta, sillä Fay teki saman tempun kuin keväällä Lägin kisoissa ja hyppäsi puomilta alas. Jotta näin. Tulos siis HYL.

No, ei muuta kuin takaisin näyttelypaikalle, joka olikin tässä ajassa täyttynyt kummasti. Shelttien arvostelu ei ollut vielä alkanut, joten ehdin mainiosti esittämään oman koirani.

Tuulille tällä kertaa NUO EH, NUK 2. Pöydällä esiintyminen ei ollut ihan parasta mahdollista, mutta tuomari Tarja Löfman oli erittäin mukava ja asiallinen, tykkäsin. Arvostelu oli seuraavanlainen:

15kk vanha oikean kokoinen narttu. Hyvät mittasuhteet. Hyvä purenta, kevyt alaleuka. Kaunis ilme, hyvä kaulan pituus. Kovin kevyt eturinta ja rintakehä. Hyvin kulmautunut takaa. Liikkuu sivulta hyvin, ahtaasti takaa. Etuosan tulee tiivistyä.

Näyttelyn jälkeen meillä ei ollutkaan enää muuta ohjelmaan kun ajaa takaisin raviradalle seuraamaan muiden suorituksia. Kun itsellä menee vähän huonommin, piristää kavereiden onnistumiset kummasti.

Toinen yö hotellissa sujui onneksi ensimmäistä paremmin, ja sekä koirat että me ihmiset olimme niin lopen uupuneita että menimme nukkumaan ennen yhdeksää! Reissaaminen on rankkaa :D

Viimeisen agirotukisapäivän suurin pulssinnostattaja olikin sitten joukkuekisa. Olimme menossa radalle kokoonpanolla  Fay ja minä, Wilsonin tytär Ansa ja ohjaajansa Anne, facen kautta joukkueeseen löytyneet Muru ja Hanna, sekä ankkurina Wilson ja minä. Lentävät lähdöt nostavat pulssia jo ennen yhtäkään juoksuaskelta, ja omalta osaltani tietty jännitti kahdella koiralla kisaaminen ja jaksaminen. Hienosti kuitenkin selvittiin vaikka virheitäkin tuli. Fay roiski ainakin kaksi rimaa ja kielsi yhden hypyn, Wilsonin ainoa virhe oli yksi ylimääräinen hyppy, joka tosin taisi tuoda eniten virhepisteitä. Lopullinen sijoitus meillä taisi olla 15. Hauskaa meillä kuitenkin oli koko rahan edestä. Kiitos joukkueelle!

Fayllä olisi vielä myöhään iltapäivällä ollut juostavana Open Class –rata, mutta jätin sen pois koska emme ennen kisaviikonloppua päässeet sitä treenaamaan. Ratahan julkaistaan kisaviikolla, ja paikanpäällä on tutustumisaikaa vain minuutti. Rata oli sen verran hankala että jätin sen suosiolla väliin ja nautin loppuajan muiden hienosta suorituksista.

                                                 Kettutytöt kevarissa päikkäreillä <3

                                                   Mama-Fayn rento ote reissaamiseen :)

Siinä oli meidän Mikkelin reissu. Ei mainetta eikä varsinkaan mammonaa, mutta niin ihanaa rentoa meininkiä ihanassa seurassa ystävien ja rakkaiden nelijalkaisten kanssa.

Reissun jälkeen Fay olisi puolestani voinut aloittaa juoksun, heinäkuussakaan kun ei ollut tarjolla lauantain kisoja meille. Mutta ei. Elo- ja syyskuu sen sijaan näkyi olevan suorastaan miinoitettu kisoilla, joten siihenhän se juoksu sitten sopivasti holahti. No, tää on tätä narttukoiran kanssa. Ennen juoksua ehdittiin kuitenkin juosta KKK:lla kolme rataa joista molemmat agiradat voitettiin, mutta ei puhtailla radoilla. Hyppäri meni ihan plörinäksi.

Juoksujen jälkeen olikin sitten luvassa joukkuepiirinmestaruuskisat, sekä kaksi normirataa. Fay oli mukana minijoukkueessa, ja Wilson oli herätelty agilityeläkeputkestaan mukaan medijoukkueeseen, muutenhan se ei enää kisaa. En muista olenko koskaan aiemmin pystynyt tekemään neljää hyllyä samana päivänä, mutta tulipahan sellainen setti nyt taituroitua. Varsin ala-arvoista suorittamista minulta, mutta teki Faykin ihan outoja virheitä. No, ei muuta kuin takaisin treenikentälle kertaamaan kontakteja ja rengasta.. 

Seuraavat kisat olikin sitten jälleen naapuriseura KKK:lla, jonne pääsin heti tuhlaamaan elokuussa voittamamme lahjakortit. Ajattelin kisoja enempi treeninä, koska aloin pikkuhiljaa vaipua epätoivoon edes yhden kokonaisen puhtaan radan suorittamisesta. Fay on siitä mielenkiintoinen koira, että sen kanssa ei ikinä tiedä mistä mahdollinen virhe radalla tulee, ei ole mitään yksittäistä asiaa joka aina menisi väärin, ja jonka voisi tehotreenata kuntoon. On tullut keppivirheitä, putkikieltoja, renkaan ohi hyppäämisiä, yksi lentokeinu, rimoja.. Jos rata muuten on täydellinen, putoaa se yksi helkutin rima. Rengaskin on jännä este, pitkään saattaa mennä todella hyvin, sitten vaan ei löydykään oikeaa reikää ja Fay menee renkaan ja kehikon välistä. Näin se teki myös KKK:n kisojen ensimmäisellä agiradalla, jonka jälkeen treenattiin sitten kontakteja.. Toinen agirata levähti tykkänään putkella sähläämiseen. Tultiin sitten keinun kautta pois radalta. Fayn kanssa mulla on keskeytettyjä ratoja enempi kuin muiden koirien kanssa yhteensä. Mutta se vaan on niin että kun se pakka leviää ja koira ei tee muuta kuin haukkuu, riekkuu ja komentaa, on parasta kävellä pois. Puuro on jo porissut hellalle ja palanut.

Viimeisenä ratana ollutta hyppäriä ennen olin pettynyt ja huonolla tuulella. Mietin jo radan jättämistä väliin, koska ei olisi reilua koiraa kohtaan vaatia siltä suoritusta kun omassa otsassa kasvoi tatti. Jotenkin sain kuitenkin ketutuksen käännettyä päättäväisyydeksi ja päätin mennä radalle. Ihan sama tulisiko rimoja alas tai kieltoja, jos saataisiin iloinen suoritus ja päästäisiin maaliin, se olisi tärkeintä.

Ja niinhän me sitten mentiin ja tehtiin iloinen suoritus ja tehtiin myös puhdas rata! Kolmas vika rima kolahti, kun Fay viime tingassa hyppäsi hypyn oikein päin. Olin itse tässä myöhässä kun jäin turaamaan valssin kanssa enkä päässyt liikkeelle riittävän nopeasti. Etenemä oli lopun takeltelusta huolimatta 4,66 ja sillä ylivoimainen voitto. Oli tosin ainoa nollakin.

Fay 1lk hyppäri nollavoitto 

Meillä on nyt takana 31 virallista kisastarttia, joista kaksi nollaa. Vitosia on viisi, kymppejä yksi ja jopa yksi 15. Hyllyjä on 22. Fay ei päästä mua helpolla, se ei juurikaan anna ohjaajan virheitä anteeksi, ainakaan vielä. Ehkä sitten kun se on katsonut könkkäämistäni ja sohimistani useamman vuoden, se alkaa tehdä rohkeampia irtoamisia ja itsenäisempi suorituksia. Parit kisat vielä käydään tähän samaan syssyyn ja sitten jäädään treenaamaan vähän pidemmäksi aikaa uusia juttuja. Meillä on ’salainen ase’, ja ihmettelen joka treeneissä miten olen aiemmin pärjännyt ilman sitä :D :D

Lähes täydellistä

Niinhän siinä sitten kävi että yksi stiplu tuli muuten niin täydelliseen listaan:

KLIK

Harmittaa kovasti. Nooaa olin kaavaillut aksakoiran rooliin äitinsä rinnalle miniradoille, mutta nyt täytyy ottaa pieni aikalisä ja selvittää tarkempi syy kyynärän 1-tulokseen. Omaan silmään ei syytä kuvista löydy, ja kuvaava lääkärikin arvioi molemmat kyynärät nolliksi. Ja hän on aika kriittinen.
Tällä hetkellä puoli Suomea on kesälomalla, joten asian selvittämiseen saattaa tovi vierähtää.. No, kun emme tähänkään mennessä ole vielä kummempaa tehneet kuin keppejä omalla pihalla muutamia kertoja treenanneet ja talvella hieman siivekkeitä kiertäneet, ei 'treenaamiseen' ihan hirveitä muutoksia tule ;)
Olisin niin paljon mieluummin ottanut ne b-lonkat kuin jotain epämääräistä kyynärään. Onneksi Nooa on pieni ja kevyt koira. Se rakastaa juoksemista ja hyppimistä yli kaiken, eikä sillä siis ole ollut mitään ongelmia etupään kanssa. No, nyt ei auta kuin odotella viisaampien kommentteja. Nooa olisi kaikin puolin kätevän kokoinen minikoira, jonka ei koskaan tarvitsisi hypätä oman säkäkorkeutensa ylittäviä hyppyjä.

Viisikko jälleen yhdessä

Juu ei, Kössi ei ole herännyt henkiin, vaan 'hieman' pienempi trikkipoika on palannut toistaiseksi synnyinkotiinsa. Ensi viikolla käydään luustokuvissa ja sen jälkeen, jos kaikki näyttää hyvältä, aloitetaan pikkuhiljaa aksatreenit sekä Nooan että Mantan kanssa. Pujottelukepit odottavat pihalla verkkoja, kukahan ne sinne askartelisi.. ;)

Onhan näistä kakaroista molemmat tehneet simppeleitä putki-hyppysiiveke-radanpätkiä, mutta käytännössä osaaminen on molemmilla vielä ihan nollassa. Kehonhallintatreenejä ollaan tehty paljonkin, joten eiköhän tämä homma tästä ala pikkuhiljaa edistyä.

Mama-Fayn kanssa ollaan kisattu se mikä ollaan ehditty, eli toisin sanoen keskimäärin kerran kuussa. Kuvittelin kisaavamme touko-kesäkuussa enemmänkin, mutta eipä tuota voi tehdä jollei ole kisoja tarjolla. Sunnuntait on lähes poikkeuksetta pyhitetty työlle, joten kisaamaan tarvitsisi päästä lauantaina. Emme siis vieläkään ole saaneet kunnon kisarutiinia päälle. Pikkuhiljaa kuitenkin alkaa tuntua että yhä enenevässä määrin olemme radalla yhdessä. Nollat on kiven alla, vitosia ollaan pari haalittu, samoin pari hyvää hyllyä. Suurin ongelmamme on tällä hetkellä se ettei Fay etene metriäkään itsenäisesti jos jään pikkasenkin sen taakse. Vaikka este olisi suoraan nenän edessä, niin ei, jaloille tullaan ja hypyn ohi. Ja sehän nyt on sanomattakin selvää että en pysty sen vauhdissa juoksemaan esim pitkää loppusuoraa. Ja kyllä, irtoamista ollaan harjoiteltu ja harjoitellaan tehostetusti vastakin. Etenemiskäsky ei vaan tunnu pienen tajuntaa vielä  kisatilanteessa tavoittavan. Yhtä kaikki, kivaa meillä on ollut.

Elvie täyttää tänään kuusi vuotta. Se on perheemme vanhin koira, joten keski-ikä on täällä hyvin alhainen ja käytös ja meininki sen mukainen :D
Elvien maksa-arvoja ollaan nyt kontrolloitu kaksi kertaa kortisonin syömisen aikana, ja vieläkin näyttää hyvältä. Lääkitystä puretaankin pikkuhiljaa ja loppukesällä / alkusyksyllä selviää onko sairaus tällä erää nujerrettu. Peukut pystyyn! Toiveita on mutta vielä en uskalla liikaa iloita.

Pitää ihan pinnistää jotta muistaa mitä kaikkea reilun kuukauden aikana on tapahtunut. Tuuli kävi toukokuussaa missikisoissa kv-näyttelyssä esiintyen junnuluokassa. Kovin avokätisesti ERIä jakaneelta tuomarilta EH tuntui hieman pettymykseltä, mutta koska se häntä nyt nousi hieman liian ylös liikkeessä niin se nousi. Arvostelu oli kyllä muuten varsin kiva ja kyllä siitä koiran tunnistaa. Tuuli esiintyi  hienosti vaikka itse taas jännitin aika paljon. Seuraavan kerran mennään kehään Mikkelissä heinäkuun alussa.

                                                           Tuulin kuvat Sirpa Saari

Jotain muutakin tähän piti vielä kirjoittaa mutta kas, en muista mitä :D :D

Huh huh mikä huhtikuu!

Masentavan ja surutyöntäyteisen maaliskuun lopulla toivoin huhtikuusta hieman hilpeämpää ja henkisesti helpompaa. No sitä se on kyllä ollut, eikä kuukausi ole vielä edes loppu. Ilman tärviöitä ei tästäkään kuusta ole selvitty, mutta hengissä ollaan.

Jo kuun alku oli yhtä juhlaa, sillä ensimmäinen (ja tähän mennessä siis vielä ainoa) kasvattamani pentue täytti vuoden! Vielä kerran onnea Capo, Konsta, Nooa ja mun ketut Manta ja Tuuli  :)

                                         Suurehko pikkusisko ja sen pienehkö isoveli :D

Itse en koirilleni mitään poikkeavaa ohjelmaa merkkipäivän kunniaksi järjestänyt, mutta Tuuli päätti aloittaa juoksun ja tärvellä silmänsä. Yhtään en tiedä mikä silmään oli osunut, mutta sarveiskalvossa oli pinnallinen pieni haava, johon sitten kävimme hakemassa lääkettä. Oikeastaan ihme ettei vastaavaa ole aiemmin tapahtunut, kettujen ja äiteen meno on välillä niin hurjaa että heikompaa hirvittää.

Heti synttäreitä seuranneella viikolla lähdimme neljän dyykkarin voimin Vihtiin luustokuvauksiin, sekä sydän- ja polvitarkkiin. Kyllä oli kasvattajalla jännät paikat kun tietty jännitti koko hässäkkä ylipäätään, sekä luonnollisesti kaikkien tulokset. Ettei kenenkään unelmat murenisi sinne klinikan lattialle..
Alku oli hyvin lupaava, sillä kenenkään sydämestä ei kuulunut ylimääräisiä ääniä ja polvetkin olivat vallan terveet, niistä siis kaikille 0-0.
Muutamia luustokuvia nähneenä ja lääkärin kommentit kuultuani olin hyvin tyytyväinen kettujen läpivalaisun tuloksista. Perässä seuranneet pojat näyttivät yhtä hyviltä, ja lääkäri nauroikin että mietti tuliko vaihdettua kasettia ollenkaan kun tuntui että hän katseli tietokoneen ruudulta koko ajan samoja kuvia :D
Pikkasen jännitystä tuuliseen iltaan toi vartin mittainen sähkökatkos, joka aiheutti Konstan kuvauksiin pienen tauon. Onneksi kuitenkin sähköt palasivat ja saatiin loputkin kuvat otettua. Olisi ollut todella tylsää lähteä parin kuvan takia uudestaan rauhoittamaan koiraa.

                                           Tuuli on laantunut ja Mantakin makaa ;)

Niinhän siinä sitten kävi että identtiset kuvat saivat kennelliitosta hyvin identtiset lausunnot. Kaikkien neljän kyynärät 0-0 ja lonkat A-A. Konstan selkälausunto ei ole vielä valmistunut, mutta Capo ja Tuuli LTV0, Manta LTV0, VA0. Aivan jäätävän upeeta!!!
Myös Caposta ja Tuulista on tilattu VA-lausunto, mutta nyt on vielä hieman auki voidaanko se lausua rintarangan kuvasta josta näkyy koko kaularanka, vai pitääkö siihen todellakin olla erillinen kuva kaularangasta. Itse en pysty käsittämään, että jos koira mahtuu rankansa puolesta kahteen kuvaan, miksi siitä pitäisi ottaa kolme kuvaa. Manta ja Konsta ovat sen verran isompia että kuvia tuli kolme. Fayn kohdalla kävi aikanaan samoin. Koirasta on kaksi kuvaa, ensin jäi VA-lausumatta, mutta kyseltyäni sen perään sain sen. Kuvaukset on suoritettu eri paikoissa, joten on se hieman outoa jos ellit eivät tiedä miten näissä tulee toimia jotta saadaan kaikki ne lausunnot mitä asiakas tahtoo. Ymmärrän huonolaatuiset kuvat, niistä ei voi lausuntoa antaa, mutta nyt ei ole siitä kyse.

Nyt on sitten enää yksi koira pentueesta kuvaamatta, mutta sekin epäkohta korjaantuu tulevan kesän aikana kun Nooa kuvataan samaan aikaan äitini Kaisla-neidin kanssa.

Kyllä tämä A-kirjainten ja 0-numeroiden litania on ollut niin suuri ilon aihe että huh! Tokihan odotukset olivat korkealla Devil-isän aivan huipun jälkeläisnäytön ja Fayn ja sen sisarusten terveiden tulosten perusteella, mutta kun aina on olemassa se mutta.

Lisää iloa huhtikuuhun on tuonut Elvie ja sen maksa-arvot. Heti kettujen kuvauspäivän jälkeen oli vuorossa Elvien ensimmäinen kontrolli diagnoosin ja kortisonikuurin aloittamisen jälkeen. Hämmästys oli suuri sekä lääkärillä että minulla, kun ensimmäistä kertaa yli puoleentoista vuoteen kaikki veriarvot olivat normaalin rajoissa. ALAT ei hypännyt paperilta silmille punaisella, eikä mitkään muutkaan arvot, joiden nousua kortisonin takia pidettiin hyvinkin mahdollisena.

Nyt on annos jo puolitettu kymmeneen milligrammaan ja sillä jatketaan yhteensä puolitoista kuukautta, kunnes taas tiputetaan määrää. Oleellista tässä nyt onkin se, miltä arvot näyttävät siinä vaiheessa kun Elvie on ollut viiden milligramman annostuksella pari viikkoa. Otetaanko takapakkia vai jatketaanko kevyellä annostuksella, se selviää kesäkuussa.

Tuulin silmätärviö ei jäänyt kuun ainoaksi sairasteluksi, vaan asuntomme toimi sairastupana läpi koko pääsiäisen ja muutaman päivän vielä sen jälkeen, kun vuosikymmenen riupulitauti laskeutui luoksemme. Tuuli aloitti sinappikoneena kiirastorstaina Elvien seuratessa perässä lauantaina. Manta pääsi vähimmällä ruibaillen vain yhden aamupäivän ja mama-Fay taisteli pisiten vastaan aloittaen pääsiäisen jälkeisenä tiistaina. Ruibarallia kesti siis kokonaisuudessaan reilun viikon, eikä mukana ollut yhtään ehjää yötä unien suhteen. Tuulin viisi päivää kestäneen taudin ja Elvien maksasairauden takia olin lähtökuopissa lääkäriin hetkenä minä hyvänsä, mutta tästä kuitenkin selvittiin kotikonstein ja tukihoidoin. Ja mattopyykein, tietenkin ;)

Fayn kanssa palataan testailemaan aksaa, koiralle erilaista alustaa ja uutta hallia, sekä ylipäätään yhdessä tekemistä turhankin pitkän paussin jälkeen kuun lopussa, jolloin starttaamme kisoissa yhden hyppyradan verran.
Jospa tämä elämä tästä taas normalisoituisi, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Elvie ja Elvien maksa

Viime viikolla sain vihdoinkin tietooni tulokset Elvien maksasta otetusta paksuneulanäytteestä. Lääkäri oli aivan oikeassa kun aiemmin sanoi, että olisi ihme jollei sieltä jotain löytyisi. Ihmettä ei tapahtunut ja tulos on lyhykäisyydessään tässä:

Maksassa on lieviä mutta selkeitä inflammaatiomuutoksia. Ei fibroosia eikä kuparikertymää.

Hoitona immunosuppressiivnen lääkitys. Aluksi Prednisolon.

Hoitosuunnitelmaa tarkennetaan vasteen ja koiran voinnin perusteella.

Kyseessä voi olla alkava aktiivinen idiopaattinen krooninen hepatiitti.

Nyt on vajaa viikko takana tujua kortisonikuuria. Kaksi viikkoa mennään isolla annostuksella, sitten jo hieman lasketaan. Mikäli Elvie vastaa hoitoon, edetään suunnitelman mukaan ja jatketaan lääkitystä syksyyn asti pikkuhiljaa annostusta laskien. Mikäli ei, mietitään jotain muuta. Ensimmäinen kontrolli on jo parin viikon kuluttua.

Aina niin iloinen Elvie on ollut paljon vaisumpi ja väsyneempi nyt kuurin alettua. Kortisonin sivuvaikutuksia, oletan.. Toivottavasti lääkemäärän lasku vaikuttaa aikanaan myös koiran olotilaan piristävästi.

Miksi Elvie on sairastunut tällaiseen, on täysin hämärän peitossa. Sana 'idiopaattinen' tuolla ylempänä tarkoittaakin juuri sitä että syytä ei tiedetä. Dobermanneilla sairautta esiintyy enemmänkin, muut rodut voivat toki myös sairastua, mutta puhutaan enempi yksittäisistä tapauksista. Ehkäpä jotkut koirat, kuten jotkut ihmisetkin, sattuvat saamaan elämässään enemmän paskaa niskaan kuin toiset.

Hepatiitista voi parantua, mutta se voi myös jäädä päälle. Se voi lähteä pois ja tulla takaisin. Kuinka minun elämäni sheltille käy, jää nähtäväksi.

Kun on aika luopua

   Fin TVA Cabaroo Fiery Gust 'Kössi'
             17.4.2005-20.3.2017

 Maailman paras bc, maailman upein luonne.

Siellä missä olet, on toivottavasti paljon pehmeää valkoista lunta,
jossa voit juosta ja loikkia ilman kipuja 💓💗💗

Urpo, Turpo ja muut

Helmikuun viimeisinä päivinä sain hoitooni kolme koiraa, kun äitini Yocu ja Kaisla, sekä kettujen Nooa-veikka tulivat pariksi vuorokaudeksi kyläilemään. Taloudessamme oli siis kahdeksan koiraa, joista puolet oli alle vuoden ikäisiä. Kyllä siinä sai ihan lastentarhan kyttänä toimia, eikä tullut mieleenkään lähteä lenkille koko lauman kanssa yhtä aikaa. Kätevästi jaoinkin sen koon mukaan kahtia niin että Kössi ulkoili Mantan, Elvien ja Kaislan kanssa, ja pienemmät sitten keskenään. Näinollen Urpo ja Turpo, eli Tuuli ja Nooa pääsivät toden teolla riehumaan keskenään. Harmaudesta huolimatta otin uutterasti kuvia, joten ne kertokoon enemmän :)

Manta puolestaan juoksutti Kaislaa Elvien tyytyessä juoksemaan hieman kauempana suurimmasta häslingistä. Kyllähän Elviekin juoksee ja paljon, mutta se juoksee lähinnä minun luo ja taas jonnekin ja taas takaisin nappaamaan hihastani.

Nooa alkaa pikkuhiljaa miehistyä. Se on kehittynyt hyvin hitaasti, kuten äitinsäkin aikanaan, mutta enhän minä mitään broilereita kasvatakaan. Nättikin se on, mutta kovin pieni. Tulevan mahdollisen aksaharrastuksen kannalta toki varsin passelin kokoinen :) Siitä on täysin mahdotonta saada fiksua sivukuvaa ilman apua, joten sellaista saa yhä odottaa.

Entinen aksakaverini Yocu täyttää kohta jo yhdeksän vuotta. Hyvin se jaksoi kakaroiden kanssa kirmata, vaikkei sekään siihen kaikista sekopäisinpään meininkiin lähtenyt. Oi niitä kisoja ja fiiliksiä mitä sen kanssa sain aikanaan kokea aina arvokisoja myöten. Meidän joukkueen hidas mutta hyvin varma nollakone :)

Viikko takaperin käytin hyödyksi lähellä sijaitsevan eläinlääkäriaseman joukkosilmätarkastuspäivän ja vein Fayn ja Tuulin tarkkiin. Fayllä vuoden iässä todetun yhden ripsen kaveriksi oli tullut pari lisää, mutta muuten ei huomautettavaa. Tuulilla oli puhkeamassa pari ripseä, mutta senkään silmistä ei muuta vikaa löytynyt. Hieno homma!

Eilen oltiinkin sitten isompien asioiden äärellä, kun Elvien maksasta otettiin paksuneulanäyte Tammiston Evidensiassa Anders Erikssonin toimesta. Operaatio meni hyvin ja Elvie on toipunut siitä hienosti. Nyt sitten jännätään pari viikkoa että mikä on tuomio. Pikkasen hymyilytti koiraa hakiessa, kun vastaan tuli pinkkiin sydänkuosiseen kääröön pakattu Elvie :)
Tykkäsin myös siitä, että ennen operaatiota sain olla mukana niin kauan että koira nukahti. Vaikka Elvie on helppo ja kiltti, tykkään että saan olla sen turvana, ei se kuitenkaan riemusta kiljuen lääkäriin mene. Ja asia mitä en voi sietää, ja mihin jossain valitettavasti törmää, on hoitajan tai lääkärin lässyttäminen koiralle. Tämä on onneksi harvinaista, eikä eilen sellaista tarvinnut kuunnella. Elvie ainakin kavahtaa moista epänormaalia käytöstä.

Huomenna olisi oman kylän aksakisat Fayn kanssa. Omat ajatukset harhailee aivan muualla, joten saa nähdä saadaanko aikaiseksi muuta kuin sählinkiä. Myös keinun oikeanlainen suoritustapa on dynypötköllä nyt hieman hakusessa. Ensin katosi puomin oikea pysäytyspaikka, mutta sen korjaannuttua keinulle tarjotaan pysäytystä etutassut maassa, mikä ei ole lainkaan hyvä juttu. Tähän täytyy treeneissä nyt todella paneutua. Voihan toki olla että viime treenien jälkeen asia on muhinut Fayn päässä, ja homma toimiikin huomenna.

Loppuun vielä muutama kuva reikäpäiden ulkoilusta. Ja päivän teema oli...? :D