Takaisin sorvin ääressä -ainakin toistaiseksi

Meillä oli ihan täydellinen kesäloma! Koirat ei käyneet Janakkalaa pidemmällä, mutta kaikkea kivaa silti tehtiin ja ipanat ovat taas useita kokemusta rikkaampia. Aikuisista Fay on päässyt takaisin aksan makuun ja Wilsonkin kisaamaan. Itse rämmin yhä rapakuntoisena, mutta on kyllä ollut niin siistiä saada treenata ja kisata ja epistellä.
Ensimmäisellä lomaviikolla oli Taskudyykkareiden pentutreffit Espoossa Sporttikoirahallilla. Ottaen huomioon sen että itseni lisäksi pentukatraalla on vain 2,5 muuta omistajaa, oli treffeille saatu mukaan peräti kymmenen ihmistä! Mukana oli myös kummityttöni havannakoiransa kera, eli vähän erinäköistäkin karvanaamaa oli paikalla.
Parituntinen meni nopeasti Tammisen Katjan pentukoulutuksen merkeissä, ja loppuun jäi vielä aikaa pentujen vapaamuotoiseen leikkimiseen. Meno meinasi poikien kesken tosin yltyä hieman liian hurjaksi. Itse koulutuksessa Manta ja Tuuli toimivat molemmat Katjan esimerkkikoirina, ja täytyy kyllä olla tyytyväinen siihen miten hienosti ne lähtivät tekemään toisen ihmisen kanssa :)
Iso Kiitos Katjalle koulutuksesta! Treffeistä on olemassa kuvia, mutta ne eivät ole omassa kamerassani, joten lisään niitä tänne sitten kun jonkun otoksen käsiini saan. Oli kyllä mukavaa nähdä koko kööri yhes koos, ja omistajat toki myöskin ;)

Seuraavana päivänä soin mama-Faylle laatuaikaa kanssani kahden kun lähdimme Vihtiin Millan ja Häkän tukiepiksiin. Olin ilmoittanut Fayn kahdelle supermölliradalle ja yhdelle mölliradalle, koska siellä oli kontakteista vain puomi. Tietenkin olimme starttivuorossa ensimmäisenä, ei ole ensimmäinen kerta.. Ei siinä muuten mitään mutta rataantutustumisen jälkeen olisi ihan kiva hieman hengähtää, tällä kondiksella varsinkin ;)
Ensimmäinen yritys meni osaltamme sähläämiseksi, mutta toisella kierroksella jäin haavi auki katsomaan kun pikkuäiti paineli menemään lähes ilman ohjausta :0 Itse olin totaalisen jäljessä, mutta Fay paikkasi hyvin ja paineli oikeille esteille. Ei se yleensä noin hyvin irtoa! Viimeisillä metreillä alkoi jo naurattamaan että koira osaa radan ulkoa :D
Vitsit mikä fiilis oli maalissa!! Kuvitelmistani huolimatta rata ei ollut puhdas, vaan joku mystinen rima oli tullut alas, siitä siis vitonen, eikä asiaa kolmen sakkiin, jonne aika olisi riittänyt hyvin. Mutta eipä haittaa, aivan huikea fiilis jäi tuosta suorituksesta!
Mölliradalla käytiin lähinnä testaamassa vierasta puomia, joka ei sitten onnistunut. Fay ei mennyt ylös asti, joten en jäänyt jankkaamaan. Koira alastulolle josta palkka ja sitten maaliin.
Valitettavasti päivän hieno supermöllirata ei ole videolla.

Seuraavalla viikolla lähdin itse ystäväni kanssa Viking Gracelle palelemaan. Tokihan sen tietää että laivalla on aina viileää ja ilmastointi tuppaa aiheuttamaan ongelmia; mutta näin kylmällä laivalla en ole ikinä ollut.  Vaikka seura oli mitä parhain, ruoka aivan taivaallista ja ne parit drinksutkin herkullisia, oli kylmyys aika häiritsevää. Hytissä pystyi onneksi säätämään lämpöä, mutta muualla laivalla palelin koko ajan. Onneksi kotimatkalla alkoi aurinko paistamaan ja pääsimme kannelle lämmittelemään ;) Valitettavasti saan itseni aivan jumiin kylmästä ja vedosta, joten lomanjälkeinen viikko onkin sitten mennyt migreenin aihiota nujertaessa :(

Laivailun jälkeisenä viikonloppuna oli vuorossa paluu virallisille aksakisakentille. Muita kisaaviahan minulla ei tällä hetkellä ohjattavana ole kuin äitini Wilson. Kisaaminen tyssäsi viime syksynä selkäni prakaamiseen, ja nyt olimme vihdoin takaisin kisakentillä yli kymmenen kuukauden tauon jälkeen! Siistiä! Petteri Kerminen oli laatinut mukavat radat, joista olisi kyllä jokaisesta pitänyt selvitä puhtain paperein, mutta eipä vaan selvitty. Eka radalla Wilson teki wilsonit ja alkoi virheen jälkeen tehdä omiaan. Tokalla radalla mentiin muuten ok mutta kepeille mentiin väärin ja radan lopussa koira hyppäsi todella huonosti ja rysähti riman päälle. Tsekkauksen jälkeen jatkoimme maaliin. Wilsonin kanssa ollaan treenattu hyppytekniikkaa, ja se on taas takaisin treenilistalla. Koira ponnistaa hyppyihin aivan liian kaukaa..
Viimeiselle radalle lähdin ajatuksella, että kunhan ehdittäisiin suorittaa se ennen sadetta. No ehdittiinhän me ja sieltä se nolla sitten tuli! Hidas se kyllä oli, useamman sekunnin voittajaa hitaampi, mutta nolla kuitenkin ja luva-tulos. Yhtä uupuu siis vielä kakkosluokasta :) Satu Tuominen oli kameransa kanssa paikalla ja allaolevat huippuhienot kuvat ovat hänen käsialaansa.

Wilsonille tauon aikana opetettu juoksu-A toimii ainakin nyt. Satun kameran eteen pääsi myös mörssäri-Manta, niin itsensä näköisenä, ylpeänä nenä pystyssä ;)

Innostuneena Fayn hienosta episradasta Vihdissä, en meinannut malttaa odottaa seuraavia epiksiä. Vaan tulihan se perjantai sieltä lopulta ja suuntasimme koko viiden koiran voimin ensin työpaikalle ja siellä lenkille, ja sieltä sitten Ojankoon toisiin tukiepiskiin. Siellä vielä ennen kisojen alkua koko köörin lenkitys, jonka jälkeen ei-kisaavien olikin hyvä köllötellä autossa.

                                                 

 Näissä epiksissä ei ollut valmiina suoritusjärjestystä, vaan radalle mentiin kun siltä tuntui. Tällä kertaa olin valmiina ensimmäisenä, sillä tutustumisessa ei juuri juosta tarvinnut. Naurattaa ihan oma intoni päästä radalle ja vielä supermölleihin :D Tämä rata oli helppo ja teimmekin Fayn kanssa kaksi nollaa, vaikka toisella meinasikin mennä putkesta ohi. Aika riitti näissä karkeloissa toiseen sijaan. Voi sitä mieltöntä intoa ja energiaa mikä Faystä pursuaa! Ei tarvitse kahta kertaa kysyä jotta mentäiskö ;)

Koko elokuu on täynnä kaikenlaista kivaa treeneistä kisoihin ja tarkoitus olisi käydä mätsärissäkin pyörähtämässä. Niistä lisää sitten ensi kerralla :)

Tuuli tuulisessa Helsingissä ja Mantakin matkustaa

Vaikka pennun kiivain sosialistumisen aika päättyykin 12 viikon ikään, ei kokemusten kartuttamisesta luonollisesti ole haittaa sen jälkeenkään. Niinpä yhdistin edellämainitun ja ystävätapaamisen ja suuntasimme Tuulin kanssa ihan ytimeen asti. Itse käyn Helsingissä ehkä kerran tai kaksi vuodessa. En viihdy ihmispaljoudessa enkä täyteen ahdetuissa julkisissa kulkuvälineissä. Ja omalla autolla ytimeen ajaminen ei sekään kuulu suosikkeihini.
Niinpä nakkasin eväillä täytetyn repun selkään ja koiran kantolaukun toiselle puolelle kroppaani, ja lähdin kantojuhtana kohti Kauklahden asemaa kera Tuulin. Tässä vaiheessa on syytä todeta, että kyllä, koirallani on myös neljä jalkaa, enkä tietenkään raahannut sitä kassissa koko matkaa, mutta en myöskaan tahtonut pienen joutuvan ihmisten tuuppimaksi täpötäysissä ahtaissa paikoissa. Laukku olikin lopulta varsin tarpeellinen, sillä koiran kantaminen sylissä käy enemmän selän päälle.

 15-viikoinen Tuuli oli junassa ensimmäistä kertaa. Voi olla ettei sen tarvitse toista kertaa moisella matkustaakaan, mutta onpahan nyt käyty sekin kokeilemassa. Kummasti saa itse juttuseuraa kun kantaa mukanaan suloista pentua. Ja tietenkin kaikilla juttelemaan tulevilla on joskus ollut samanlainen kääpiölassie ;) Niinpä niin.
Helsingin päässä löysimme nopeasti kaveriporukkamme ja jatkoimme matkaa Espan halki kohti Kauppatoria ja Kauppahallia. Koko tämä matka oli täynnä turisteja kameroineen ja meikäläistä hieman ahdisti.
Lopulta pääsimme kipuamaan eväinemme Tähtitorninmäelle ja picnic-paikka oli siinä!

Juuri Helsingin päälle luvatusta vesisateesta ei ollut tietoakaan, ja aika kului rattoisasti hyvässä seurassa upeassa kesäsäässä :)

Tästä matka jatkui vielä Kaivopuiston poikki rantaan Mattolaiturin terdelle istumaan. Ihanaa huomata miten paljon enemmän on nykyään paikkoja, joissa koiravieraita ei katsota kieroon. Meidänkin neljän ihmisen jengissä oli kolme koiraa.
Kovasti tuulisella rannalla Tuulikin sitten malttoi antaa unelle valtaa, ja torkkui kassissa tyytyväisenä.

Kotona olimme peräti yhdeksän tunnin seikkailun jälkeen, ja kuvittelin pennun kaatuvan suorilta jaloilta nukkumaan. Mutta mitä vielä, pitihän sitä siskoa vielä viihdyttää puolitoista tuntia! Uni tuli siinä vaiheessa kun erotin pennut nukkumaan omiin tiloihinsa. Yliväsymystä, sanon minä.

Sunnuntain olin vielä töissä ja sitten alkoi kesälomani toinen kahden viikon pätkä. Loma alkoikin heti maanantaina matkailulla Mantan kanssa.
Koska olin saanut pääkaupungistamme jo tarpeeksi, päätimme pysytellä Kirkkonummi-Espoo-akselilla. On kyllä kivaa käydä seikkailemassa pentujen kanssa erikseen, ihan eri tavalla niistä näkee asioita, ja sen miten reagoivat mihinkin, vai reagoivatko lainkaan.
Mantakin koki junan ensimmäistä kertaa, ja se oli siellä siskoaan rauhallisempi. Tuuli on muutenkin säpäkämpi ja huomioi kaiken. Taaskin löytyi juttuseuraa, ja kuinka ollakaan, ihmisistä joilla on joskus ollut collie :D :D

Kahvit ja jädet Sellon kauppakeskuksessa, bussilla muutama pysäkinväli, kävelyä jonkun matkaa ja kas, olimme Nooan luona! Valitettavasti kamera oli jäänyt kotiin, joten en saanut vieläkään järkeviä kuvia jätkästä. Sisaruksilla oli kuitenkin hauskaa, ja kun porukkaan liittyi vielä kummityttöni havannankoira Nata, ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita taaskaan puuttunut. Ja voi sitä Nooan riemua minut nähdessä! Se on niin iloinen pieni eläin että huh! Kovasti muistuttaa Yocua pentuna, mutta ei sitten ihan kuitenkaan. Pieni se on, tiedä sitten kuinka pieneksi jää. Tällä hetkellä kasvaa aika lailla äitinsä tahtia.

Kotimatka Mantan kanssa taittui kahdella eri autolla ja junalla. Kotona oltiin väsyneinä mutta tyytyväisinä. Toki reissut olivat tytöillä erilaista, mutta Manta oli päivän päätteeksi aivan eri tavalla väsynyt kuin Tuuli.

Mukavia juttuja meillä siis takana, ja kaikenlaista kivaa myös edessäpäin :) Ah, loma!

Varttivuotiaat dyykkarit

Tämän viikon  maanantaina kersat täyttivät jo neljännes vuoden! Olin melkein varma että Manta ehtii sitä ennen kasvaa äitinsä kiinni, mutta eipäs ehtinytkään. Eroa säkäkorkeudessa on huikeat 0,5cm Fayn hyväksi :D Ei kuitenkaan ole epäselvää kuinka tässä lopulta tulee käymään ;)

Ei se Tuulikaan mikään ruippana ole, yllä Manta ja Tuuli.

Kersojen kasvaessa on tapahtunut paljon muutakin. Elvien kanssa kävimme taas kerran Vihdissä piikitettävänä  maksa-arvojen kontrollin takia. Tuloksia sain odottaa lähes viikon, ja lääkärin kanssa keskustelua vielä toisen, koska palaapi lomalta vasta ensi maanantaiksi. Arvot ovat kuitenkin yhä nousussa, joten Seresto-panta lähti siltä seisomalta Elvien kaulasta. Ja mitä sitten tapahtuu, en tiedä.

Maksa-arvojen seilaamisesta kettuuntuneena päätin tehdä Elvien kanssa jotain hauskaa! Olin menossa tiistaina Ojankoon agilityn epiksiin, joten otin kuningattarenkin mukaan rallattelemaan supermöllirataa matalilla hypyillä. Mukaan lähti myös energiaa pursuava Fay, jonka kanssa oli tarkoitus ihan vaan katsastaa kuinka hunningolla se mammaloman jäljiltä on. Turistiksi mukaan lähti pennuista Tuuli. Myös äitini Wilson saapui paikalle kisaavien agirataa varten, minun ohjaukseeni tietenkin.
Luvassa oli siis itselleni kolme juostavaa rataa ensi kertaa piiiiiitkään aikaan. Ensi kertaa juoksuaskelia ylipäätään!

Fay oli vuorossa ensimmäisenä. Radalle ei menty oikein missään loogisessa järjestyksessä, vaan omaa vuoroaan joutui kyttäämään radan reunalla. Tästähän jo rata-alueen ulkopuolella kuplinut kalju äitikoira kuumui entisestään, eikä todellakaan ollut yllätys että suoritus radalla meni täysin perseelleen. Startista meinasi varastaa, mutta totteli sentään äkäistä käskyäni. Kolme esteen jälkeen nelijalkainen ruutitynnyri ei enää hillinnyt itseään vaan rata jatkui niin että kun räksytys ja holtiton syöksyily alkoi, komensin koiran maahan, jonka jälkeen jatkoimme matkaa. Pääsimme ontuen maaliin ja sirkushuvi loppui siihen. Kiitos ja kumarrus. Viralliset kisat eivät todellakaan ole vielä tämän vuoden juttu! Nyt laitetaan kroppa kuosiin ja aletaan reenaamaan!!

Parinkymmenen koiran jälkeen oli Elvien vuoro. Vaikka sekin on radalla innokas ja nopea, se sentään keskittyy. Puhtain paperein ei kyllä Ellunkaan kanssa selvitty, mutta syynä oli oma tahmeaakin tahmeampi liikkuminen. Kun ei jaksa niin ei vaan jaksa :( Mutta eipä tuo meitä häirinnyt. Oli siistiä nähdä taas se palo Elvien katseessa kun annoin sille luvan lähteä radalle. Oi-voi..

Viimeisenä meidän listalla oli sitten ihan täyspitkän aksaradan juokseminen Wilsonin kanssa. Rata oli tulevan agirodun open class-rata, ei mikään vaikea. Päätin kuitenkin haastaa koiran tekemään kuin olisin sen kanssa viime aikoina enemmänkin treenannut. Ja kas, sehän teki nollan! Keinulla ja A-esteellä himmaili miettien jotain, mutta otti kontaktit hienosti ja varsinkin puomilla. Wu-huu!! Eikun kisakalea katsastamaan ;)
Näillä ajoilla ei tosin kärkeen kiritä, sillä oma lyllerrykseni syö koirankin suoritusaikaa. Mutta jospa tämä tästä, ylöspäin..

Tänään olikin sitten koko lauman huoltopäivä! Piirosen Lea tuli hieromaan mustat ja pennut, Faylle oli varattuna akupunktio myöhemmin iltapäivällä. Sen kroppa on nyt eniten ollut koetuksella kevään aikana. Kössi ja Elvie nauttivat konkareina hieronnasta ja pieni Tuulikin ymmärsi nopeasti ajatuksen > maataan paikoillaan ja nautitaan ;) Manta sen sijaan laittoi alkuun hanttiin, mutta se on enempi sääntö kuin poikkeus. Kun Manta ei tahdo niin Manta ei tahdo! Viime kynsienleikkuussakin nähtiin uhmaikäinen vastaanhangoitteleva Manta, vaikka aiemmin hommassa ei ole ollut mitään kummallista. No, nää on näitä. Ei se Manta kauaa jaksanut Leallekaan kiukutella, vaan rauhoittui käsiteltäväksi. Pentuja nyt ei aikuisten lailla edes hierota, mutta kyllä niilläkin pieniä jumeja oli ja hoito teki varmasti hyvää niin psyykkisesti ja fyysisestikin. Kiitokset Lealle vielä :)

Kersat rokotuksilla

Tuntuu että tämä 12 viikon ikä ja ekat rokotukset ei tule koskaan. Kun pennun saa kotiin luovutusiässä, menee viikot nopsaan ja kohta ollaankin jo lekurissa. Mutta kun pennut on olleet tuossa sen koko 12 viikkoa, syntymästään asti, tuntuu että ne oikeesti olisi jo paljon vanhempia vaikka ovatkin vasta alle 3 kuukautta :)

Heti aamusta suunnattiin siis rokotuksille Kauklahteen ja treffattiin siellä myös Nooa. Vastaanoton puntari kertoi kolmikolle seuraavia painolukemia: Nooa 2,6kg, Tuuli 3,4kg ja Manta 4,8kg :)  Toissapäivänä suoritettu säkämittaus taas kertoi seuraavaa: Nooa 24cm, Tuuli 26cm ja Manta...tadaaa...30,5cm :D
Manta on erilainen nuori. Ihan jokainen tämän lauman nähnyt 'ulkopuolinen' on kysynyt että onko tuo yksi vanhempi. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä että 12 viikkoa sitten Fay pungersi sen masustaan ulos, ja ihan justiinsa kohta kersa ohittaa äitinsä koossa.

Toisinaan taas tuntuu että mulla on yhä täällä kolme pentua, sillä Fay on itsekin niin kovin kakara vielä.

Juhannusta vietettiin ihan perinteisesti kotosalla. Lämmin keli innoitti meidät vesileikkeihin, ja kersat olivatkin kovin kiinnostuneita kahluualtaastaan ;)

Sen verran on pieni tuo allas, ettei siinä uida pysty, sitä varten on sitten mentävä järveen. Kuuleman mukaan Capo-veljestä  ( TD Lenni Lentokapteeni) on kehkeytymässä varsinainen uimamaisteri :D Meidän tytöt eivät ole vielä järveen päässeet, mutta ehtiihän tuota vielä. Altaassa kahlaamisen jälkeen on mukavaa kieriä hiekassa ja mullassa ja hyppiä pusikossa.

Jotain tähän piti vielä kirjoittaa, mutta ajatus katkesi tyystin. No, ensi kerralla sitten. Pari kuvaa vielä natiaisista.

Fay, tuo ahneuden ruumiillistuma

Pentujen ollessa kohta 11-viikkoisia, on pikkuäitikin palautunut rooliinsa pikkupiruksi. Tiineyden jäljiltä se on entistä pirullisempi, sillä sen ahneus on paisunut aivan uskomattomiin mittoihin!

Meillä ei koirat kerjää, koska emme ikinä ole lähteneet sille tielle että kerjäämällä jotain saisi. Fayn mielestä kerjääminen olisikin ihan turhaa, sillä helpompaa on mennä ihan vaan härskisti pentujen ruokakipoille. Ja pennuthan ovat syöneet aidan takana, mutta eihän aita meidän apinaa ole ennenkään estänyt toteuttamasti suunnitelmiaan. Se ei ole este, se on pelkkä hidaste.

Fay on myös esittänyt Taskudyykkaria parhaimmillaan, tai ehkä pahimmillaan. Minulla on kaikissa taskuissa nameja jotta aina on mistä ottaa kun pentujen kanssa käydään pihalla ja tehdään tarpeita ja tullaan luokse, ym. No, jos tasku jää Fayn ulottuville, niin tyhjähän se hetken päästä on.

Olohuoneen pöydältä tyhjeni kokonainen namikippo. Eipä tullut edes mieleen moinen, sillä koskaan aiemmin kukaan koiristamme ei ole pöydältä syötävää varastanut. Fay teki tässä poikkeuksen, sillä olinhan toki jättänyt sille rahin mihin oli helppo kiivetä..

Suurimman hämmästyksen koin pari yötä sitten, kun heräsin koiran köhimiseen. Nousin katsomaan kuka köhisijä oli, ja hämmästys oli suuri, kun löysin pääosan esittäjän keittöstä RUOKAPÖYDÄLTÄ!!!
Tsiisus... Syvässä muovipurkissa oli avaamattomissa paketeissa naminäytteitä, ja niitähän Fay oli yrittänyt kalastaa alkaen köhiä kun purkin reuna painoi kurkkua.

Huh-huh! Ahneuden lisäksi Fay on varsin kuriton ja kadottaa korvansa aika ajoin. Jos haluaa käydä vain pikaisesti pentujen kanssa pihalla, on äitiä turha ottaa mukaan. Mikä onkaan sen mielestä mukavampaa kuin juosta sata lasissa ympäri pihaa: 'Ette saa kiinni, ette saa kiinni!!'

                                            Niin suloinen...ja ite piru ;)

Onneksi pääsemme juhannuksen jälkeen pikkuhiljaa aloittamaan aksatreenejä ja heinäkuussa on myös akupunktio. Ehkä energia saadaan pikkuhiljaa kanavoitua hullutuksista järkevämpiin asioihin.

Joku on ehkä jo huomannut että Mantan nimi on päässyt valikkoon. Niinhän siinä sitten kävi, että en mörssäristä halunnut luopua. Alusta asti pentu kiehtoi, sillä se oli joukkion minäminäminä, joka tarpoi kaikkien muiden yli matkallaan nisälle, tai ylipäätään mihin vaan. Se luikerteli synnyttyään eteenpäin jo ennenkuin sain sen kalvoista kokonaan pois. Se on iso, mutta justiinsa nyt ei voisi vähempää kiinnostaa. Tykkään siitä koko ajan enemmän, joten mitäpä tässä selittelemään ;) Se on mun!

Jonkinlaisia järjestelyjä pentujen suhteen kyllä tapahtuu. Jo kahden pennun pitäminen samaan aikaan aiheuttaa haasteita, saatikka kolmen. Ja kolmen pitäminen ei tietenkään ollut edes tarkoitus. Niinpä Nooa lähtee vanhempieni luo kasvamaan ja oppimaan lähiöelämää poikajengissä. Katsotaan sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

                           Kuvassa Nooa ja Capo-veikka. Räps, Kirsi Ojanen :)

Ja tasapuolisuuden nimissä pari kuvaa myös Tuulista. Se on vallan syötävän söötti.

Huomenna matkaamme SM-agilityyn, pitkästä aikaa pelkästään yleisön joukkoon. Voi kun ensi vuonna saisimme taas olla mukana, vaikkapa Wilsonin kanssa :)
Tsemppiä radoille kaikille tutuille ja tuntemattomille. Ja ennen kaikkea, nauttikaa!!

Toiset tulee iholle, toiset ihon alle

Elvie rakas viisi vuotta <3

Tästä se lähti..

Ei mulla muuta :)

Hullu koiranainen Evitskogista

Loma lähenee loppuaan ja mietin jotta mistähän sitä saisi vuorokauteen lisää tunteja..

Reilussa parissa viikossa on tapahtunut paljon. Kaksi pentua on itketty uusiin koteihinsa, enkä voisi näistä kodeista tyytyväisempi olla. Konsta lähti Riinan ja Leevin kaveriksi Helsinkiin ja Eicasta tuli Ojasen Jennan ensimmäinen ikioma koira :) Konsta pysyi Konstana ja Eicca muuttui Capoksi :)

Manta pyörii (kirjaimellisesti, muiden mukana) täällä edelleen. En tiedä onko kellään kasvattajalla koskaan ollut näin vaikeaa päättää jonkun koiran kohtalosta..

Erilaiset palstat ovat pullollaan shelttipentua etsivistä ihmisistä, mutta minä täällä panttaan omaani.. Manta on iiiiso tyttö, 8,5 viikon iässä säkä oli 24cm ja painoa kertynyt 3,2kg. Ihan vertailun vuoksi, äitinsä Fayn normipaino on 5,5kg.

Tuuli ja Nooa ovat kahden kilon molemmin puolin ja säkä 20cm:n molemmin puolin.

Päivät ovat aika lailla täyttyneet pentutouhuista. Ollaan juostu ties missä, yhdessä ja erikseen, kaksin ja kolmin, aikuinen ja pentu -yhdistelmällä ym ym. Picnicille pääsi mukaan ihan koko kuuden koiran poppoo. Kuvaan ne eivät toki kaikki samalla kertaa kiireiltään ehtineet ;)

Kauppakeskus Sello Leppävaarassa on kyllä huippu paikka kun sinne voi ihan luvan kanssa lampsia kera koiran, tai useamman, kuten tässä tapauksessa. Paikalla oli myös Capo ja Jenna.

Tänään oli Nooan vuoro päästä yksin kanssani matkaan kun suuntasimme Konalaan HAUn kisoja katsomaan. Ja ylläri ylläri, paikalla oli taas Capo-veikka, ja kylläpäs pojilla oli lystiä!

Kuvat mustista pojista on ottanut Kirsi Ojanen.

Tytötkin pääsivät pariin kuvaan kotona. Useimmat otokset ovat pelkkiä häntiä tai korvia, tällä kertaa Mantan kuvaaminen oli haastavampaa.

Tuuli muistuttaa minusta kovasti paljon isoäitiään Lizzyä.

Manta sen sijaan on ihan itsensä näköinen ;)

Pentutouhujen lisäksi ehdimme Elvien kanssa käymään sappihappotestissä, jonka yhteydessä kontrolloitiin (taas kerran) maksa-arvot. Ensiksimainitun tulos oli normaali, mutta yllättäin maksa-arvo (ALAT) oli taas nousussa. Nyt ei sentään puhuta samoista lukemista kuin viime syksynä, mutta jokuhan siellä nyt kuitenkin kaihertaa. Lääkärin mielestä on olemassa mahdollisuus, vaikkakin hyvin pieni, että Elvie reagoi kaulassaan olevaan Seresto punkkipantaan. Kontrolli on taas kuukauden päästä, ja jos arvot yhä nousseet, hylätään panta.
Olenko jo joskus maininnut miten iloinen olen Elvien vakuutuksesta? Se on jo tähän mennessä maksanut itsensä takaisin koko voimassaoloajaltaan, ja koira täyttää viikon päästä viisi vuotta.
Elämäni sheltti, ihana luonne, niin minun koira, mutta terveytensä puolesta varsinainen maanantaikappale :(