Super

Joo, lunta saatiin etelään sitten hieman enemmän kuin se 5cm, joka olisi minulle vallan hyvin riittänyt. Onneksi koirat sentään tykkäävät hangessa kirmata. On tässä tosin ollut aamuja jolloin ollaan tarvottu jonossa polkua auki hyvinkin totisena jäätävän tuulen puskiessa vastaan. Ikävintä talvessa on pitkäkarvaisen koiran karvoihin tarttuva lumi ja sen sulatteleminen lenkin jälkeen. Toisinaan riittää pyyhkeen päällä makoilu, toisinaan on pakko käydä suihkun kautta sulattamassa paakut. Elvie on varsinainen lumimagneetti, sterkkauksen jälkeen karva on muuttunut aivan superkammottavaksi. Olen lyhentänyt sitä aika reilulla kädellä, eikä se varmaan koskaan tule enää täyttä pituuttaan saavuttamaan ;)

Hyisestä tuulesta ja lumipyrystä huolimatta päätin raahata Mantan juna-kauppakeskusreissulle. Siskonsahan on näitä reissuja tehnyt enemmänkin. Pikkasen meinasi vilu tulla laiturilla kun juna yllättäin oli myöhässä, mutta mepäs lämmitimme toisiamme ;) Matkustaminen ja kauppakeskuksen hälinä eivät mörssäriä juurikaan hetkauttaneet, vaan kotoisalla sammakkotyylillä neiti kahvilan lattialla pötkötti :) Ihan super-Manta!

Mama-Fayn kanssa väännetään yhä ja edelleen aksassa. Vääntäjänä toimin minä, koira menee aika lailla sinne minne milloinkin kykenen sen ohjaamaan, aina se ei ole se haluttu suunta. Kun persjalkainen pökkelö yrittää vääntää pakkovalssia vauhdista, tuppaa siinä olemaan suuntimat hukassa sekä ohjaajalla että ohjattavalla. Sinä päivänä kun saamme yhdessä tehtyä täyspitkän radan virheettä, voin sanoa että olemme supertaitavia! Siihen on vielä matkaa..

12-13.11 järjestettiin Helsingin messukeskuksessa Lemmikkimessut. Näiden yhteydessä Koirakoulu Kompassi järjesti Stadin Superkoira-kisan, joka koostui mätsäristä, huima hakija- sekä hajutaituri-osioista. Myös putkirallia oli tarjolla. Koska olemme Tuulin kanssa menossa joulukuussa sinne ihan oikeaan messukeskuksen koiranäyttelyyn, avautui tästä mätsäristä meille aivan loistava harjoittelumahdollisuus! Koiria oli kisaamassa yllättävän vähän, mutta kuitenkin sen verran että joka luokassa saatiin kilpailua aikaiseksi. Tässä mätsärissä painotettiin nimenomaan koiran ja ohjaajan yhteistyötä, niinkuin mätsäreissä käsittääkseni pitäisikin tehdä.

Tuulin ja minun lisäksi myös äitini oli Kaisla-pennun kanssa mukana, ja samassa luokassahan me kisailimme, eli pienissä pennuissa. Molemmat saivat sinisen nauhan, ja Tuulilla se johtui pöydällä väistämisestä. Tämä olikin ihan uusi juttu, sillä neiti on esiintynyt vallan topakasti aiemmin. No, emme tehneet ongelmasta sen suurempaa kuin mitä se oli, vaan tauon aikana treenasimme pöytää lisää, ja lisäksi pyysin useita meidän koiria ihastelemaan tulleita aikuisia ja lapsia antamaan Tuulille kädestä namin. Täytyy kyllä todeta, ihan asian vierestä, että lähes kaikki osasivat lähestyä koiria nätisti. Olin tästä oikein positiivisesti yllättynyt, toki useilla messuille tulijoilla oli itsellään jo koirakokemusta.

Tauon jälkeen pääsimmekin hieman isompaan kehään esiintymään ja kaikista sinisen nauhan saaneista pikkupennuista Tuuli veti pisimmän korren, ja nimenomaan siksi, että tsemppasi loistavasti tähän toiseen esiintymiseen, jossa koirat kopeloitiin myös pöydällä uudelleen. Aivan loistavaa harjoitusta oli tämä mätsäri, ja tietenkin koko tapahtuma ja koko pitkä päivä matkoineen kaikkineen! BIS-kehässä Tuuli ei enää pärjännyt, mutta me olimme jo ylittäneet itsemme kovaa ja korkealta :D
Alla valokuvaajan ottamia kuvia super-Tuulista kisajärjestäjän luvalla:

Loppuvuosi jatkuu yhä treenien merkeissä. Kotona kaikki opettelevat temppuja samalla kun harjoitetaan syviä lihaksia tasapainotyynyllä. Hallilla pääasiassa aksaillaan, mutta mukaan mahtuu myös muutakin aktiviteettia. Joulukuun alussa olisi tarkoitus kisata vuoden viimeiset kisat, ja radalle pääsee Wilson, sekä juoksuista riippuen Fay, se tosin pelkälle hyppärille.

Ikänsä lunta rakastanut Kössi lähettää kaikille blogin lukijoille ihan superit lumipesuterveiset. Kuva tosin on jo vuosien takaa :)

Kumpparit nurkkaan ja Kuomat jalkaan!

Talvi on saapunut Kirkkonummelle, ja jos minulta kysytään, sitä on nyt juuri riittävästi, pari astetta pakkasta ja viitisen senttiä lunta :D
Näin maalla asuvana osaa kummasti arvostaa pientä valoisuutta keskellä vuoden pimeintä aikaa, erottuu sekä koirat että peurat hieman paremmin.
Ensinmainitut ovat luonnollisesti lumesta haltioissaan ja lenkeillä yhtä hymyä. Elvie on saanut päälle kuudennen vaihteen ja ketutkin tuntuvat nauttivan lumen pöllyttämisestä ja äidin pöllyttämisestä lumessa. Odotan sitä päivää kun mama-Fayllä palaa pinna, joka on kyllä ihan käsittämättömän pitkä! Juoksuaan se on lykännyt jo kuukauden päivät, ja naureskelenkin että ei varmaan uskalla aloittaa ettei vaan taas tule lisää kakaroita nurkkiin pyörimään ;)

Aksatreeneissä ollaan käyty sekä aallonharjalla, että sen pohjalla. Jonkinlaista asennevammaa olen löytävinäni itsestäni aika ajoin, mutta viimeisimpiin treeneihin latasin sellaisen tsempin päälle että oksat pois, ja kas, tulostakin näkyi. Asenne se on mikä ratkaisee ja jos en jonain kertana saa sitä kohdilleen, en treenaa. Piste.

Jokin aika sitten havahduin tajuamaan että ketut oikeasti ovat jo yli puolivuotiaita, pitäisiköhän niille opettaa jotain muutakin kuin oma nimi?! Nyt Manta onkin ollut muutamana kertana mukana omatoimitreeneissä ja kyllä sen kanssa on kiva touhuta. Siinä missä äitinsä huutaa kitarisat soikeana tekemistä vaatien, katselee Manta rauhallisena ympärilleen lähtien kuitenkin iloisena mukaan harjoittelemaan tokoa ja temppuja. Lienee tullut enempi isäänsä ;)

Tuulin kanssa ollaan keskitytty lähinnä ajelemaan junalla ja käymään kahvilla kauppakeskuksessa. Hälinätreenistä ei ole koskaan haittaa.

Lyhyestä virsi kaunis ja sitä rataa. Loppuun hyvin vaihtelevalaatuisia lumikuvia :)

Tuuli

Manta

Elvie tarkkana

Tuuli eestä...

Tuuli takaa...

Tuuli melkein kiven päällä makaa...

Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki...

Sitähän se usein on, elämä, varsinkin koirien kanssa. Mutta mitä niiden terveyteen tulee, ottaisin oikein mieluusti tylsän, tasapaksun ja kultaisen keskitien. Mutta ei. Jos on Elvien maksa-arvot olleet laskussa, niin nyt on sitten taas pissassa kiteitä ja tällä kertaa oikeen kahta sorttia. Liian emäksisessä virtsassa kehittyviä struviittikiteitä, sekä liian happamassa kehittyviä kalsiumoksalaattikiteitä. Mielenkiintoista, varsinkin kun virtsan ph on 7. Nyt tehdään ruokintaan vain pieniä muutoksia, mutta Elvien juomista on lisättävä, sehän on koira joka ei juo, ei edes lenkin jälkeen. Se saakin ruoka-annoksensa lähinnä keittomuotoisena, jotta edes jonkin verran nestettä menisi. Mutta koska sekään ei riitä, täytyy ottaa järeämmät keinot käyttöön ja tarjota muutaman kerran päivässä makuvettä, se kyllä maistuu. Sitähän ei tietenkään voi olla koko ajan tarjolla, sillä se maistuu myös niille jotka juovat myös ihan tavallista vettä ;)
Pissa kontrolloidaan muutaman viikon päästä ja pitäisi ne maksa-arvotkin tsekata vielä tänä vuonna. Elvien pitäisi päästä hammaskiven poistoon, mutta ei sitä voi tehdä silloin jos maksa-arvot ovat pyllyllään. Tai toki voi, mutta koko toimenpide pelottaa jo muutenkin kun koiran historia on mitä on. Mutta sitä odotellessa Elvien mielipide tästä kaikesta:

Kössikin käväisi vuositarkastuksessa ja vielä otettiin reseptillinen lääkkeitä. Lääkäriin meneminen aikaistui gabapentiini-sählingin takia. On se vaan kiva mennä apteekkiin ja kuulla että ei oo, eikä ihan heti tuu. Varsinkin kun kokonaisen vuoden on tuotetta ollut Veikkolan apteekissa koko ajan varastossa. Syynä ei-oohon on YA:n raaka-ainepula, joten meidän oli pikapikaa juostava elliin hakemaan resepti ihmispuolen gabaan, koska tätä lääkettä ei saa lopettaa äkisti. Asia onneksi selvisi ja nyt mennään tällä lääkkeellä siihen asti kun sitä oikeaa liuosta taas saa. Se on helpompi annostella ja se toimii ainakin Kössillä paremmin. Mutta kyllähän se ikävä tosiasia on että luopumisen hetki pikkuhiljaa lähestyy, koiralla toimii pää mutta kroppa lahoaa alta :(  Mutta mennään päivä kerrallaan, ihan niinkuin minkä tahansa asian kanssa :) Jospa tuo vielä pääsisi lumella leikkimään:

Lokakuun alussa tuli ketuilla puoli vuotta täyteen! Ja edelleenkin mietin että vastako niin vähän, tuntuu että ovat olleet tuossa niin kovin kauan jo. Manta on jo perheen toiseksi kookkain koira, Elvie on jäänyt taakse. Testailin kerhomme uutta säkämittaa ja tulokset vaihtelivat hieman, mutta karvan alle 39cm:iin päädyin useammankin kerran, joten se olkoon 'virallinen' puolivuotismitta :) Tuulin kasvu on lähes pysähtynyt, se on sen saman karvan alle 35cm.
Lienen ennenkin toitottanut miten mielenkiintoista on seurata siskosten kehitystä, samasta puusta veistetyt mutta aivan erilaiset koirat sekä luonteen että ulkonäön puolesta.
Tuuli on villi luonnonlapsi, tytönhupakko, jolle nimi sopii kuin nyrkki silmään. Se ulvoo ja puhaltaa, ei enempää eikä vähempää kuin kuplia vesikupissa. Se mielestä elämä on ihanaa, kun hullu koira olla saa :D
Manta on siskoonsa verrattuna tosikko. Se ei viitsi lähteä kaikkiin humputuksiin mukaan, vaikka kyllä siitäkin se hullu puoli löytyy. Ulkonäöllisesti se on tällä hetkellä enemmän kettu kuin kettu itse, luonteen puolesta aivan erilainen kuin kukaan aiemmista shelteistämme. Mielenkiintoinen tapaus :)

Molemmat luonnollisestikin niin kovin kovin rakkaita <3

Lääkärikäyntien lomassa olemme ehtineet myös juosta hallilla. Mama-Fayn kontaktikurssi on nyt takanapäin ja ohjatut normitreenit alkaneet. Aiemmin syksyllä Wilsonin kanssa juoksemani supermöllirataa muistuttava 1-luokan hyppyrata innoitti minut ilmoittamaan Fayn Lohjan kisoihin hyppyradalle. Treenit olivat sujuneet ihan ok, joten ajattelin että käytäisiin tekemässä se jännittävin ensimmäinen rata nyt alta pois. Juuri ennen kisoja sitten alkoivatkin ongelmat kepeillä, joten kovin suuria odotuksia ei radalta ollut. Fay myös roiskii rimoja aika iloisesti, joten tähän täytyy nyt open kanssa paneutua seuraavaksi. Yritin tehdä Faylle radalla hyppäämisen helpoksi ja jätin tiukat käännökset pois, mutta siltikin sieltä tuli kaksi rimaa alas. Lisäksi saatiin kielto putkelta ja tokihan sitten kepeiltäkin tuli se odotettu virhe. Loppujen lopuksi tulos oli hylly, sillä Fay juoksi ihan pokkana muurista ohi! Kukaan kavereista ei tätä huomannut, enkä edes minä joka olin siellä radalla :D Hylyn syy selvisi vasta kun katsoin radan tietokoneen ruudulta. Tässä tämä ihka ensimmäinen virallinen ralli. Ja Fayhän mitattiin siis miniksi, mikä ei liene kenellekään yllätys.

Fay hyppyrata Lohja 15.10.2016

Ja koska olin ottanut kisapäivän vapaaksi, pääsi Wilsonkin kisailemaan. Sen kanssa on nyt tehty kaikenlaista takapäätreeniä ja hyppytekniikkaa, vaikkakaan en jaksa uskoa sen juurikaan vaikuttavan jätkän tapaan edetä radalla. Toki treenejä jatketaan, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että en ehkä jaksa nähdä kamalan isoa vaivaa, koska tiedän että Wilsonin vauhti ei tule riittämään 3-luokassa mihinkään. Me mennään näillä eväillä mitä meillä on. Kun 3-luokka on edessä, mietitään asioita uudelleen. Seuraavan radan ansioista se on enää yhden LUVAn päässä.

Wilson Lohja 15.10.2016

Tällä radalla irtosi voitto. Tosin kolmanneksi tullut femman vai kympin tehnyt koira oli jotain kymmenen sekuntia nopeampi..

Tämmöistä tällä erää, jatkuu ensi numerossa..

Aksaa, missikisoja ja kranio-sakraalihoitoja

Kesä on kääntynyt syksyyn ja meillä vauhti senkun kiihtyy! Mama-Fay on jatkanut treenejä aksan parissa ja kehitystä on havaittavissa. Viiden kerran kontaktikurssista on takana nyt kolme, ja ihan hyvään saumaan kyllä saatiin tämä kurssi kyhättyä. Vaikka olen kouluttanut jo useamman agilitykoiran, olen silti hyvin lahjakas sokeutumaan omille virheilleni. Ja vaikka sain aikanaan koulutettua Elvielle hyvät pysäytyskontaktit, on Fayn kouluttaminen ollut erilaista. Siksi onkin ollut hyvä kerrata asioita oikean kouluttajan (tai itse asiassa valmentajan) kanssa.
Alun alkaen olin opettamassa Faylle pysäytyskontaktia puomille ja juoksaria A:lle. Ennen mammalomaa tapahtunut itsemurhayritys A-esteellä sai minut kuitenkin toisiin ajatuksiin esteen suorittamisesta ja nyt opetan siihenkin pysäytyksen. Minulle on itse asiassa aivan sama vaikka Fay hiipisi esteen läpi, kunhan se ei tule sieltä pää edellä alas. Katsotaan sitten ajan kanssa millaiseksi esteen suoritustapa muotoutuu, mutta tällä hetkellä rauhallisuus ja kropan hallinta on sijalla yksi.

Kontaktitreeneistä ei ole videokuvaa, mutta tässä muutama 'lentävä' pätkä viikon takaisista omatoimitreeneistä. Kyllä on persjalkaisella ohjaajalla vielä tekemistä valsseissa ja käännöksissä että ehtii sopulitykin alta pois ;)

Fay treenaa 1

Fay treenaa 2

Fay treenaa 3

Treenien jälkeen jäähkälenkille lähdössä oleva tyytyväinen mammakoira <3

Äitikoiran kirmatessa aksaradoilla on Tuuli tytär harjoitellut näyttelyesiintymistä. Hieman hataralla pohjalla se vielä oli kun Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksen upealle nurmikentälle rantauduimme 18.9. kaikkien rotujen pentunäyttelyyn. Olimme paikalla peräti neljä tuntia ennen shelttikehän alkamista, koska kummityttöni havannankoira oli kehässä jo aamupäivällä. Vaan mikäpä siellä kauniissa auringonpaisteessa oli ollessa. Tuulikin sai rauhassa tottua paikkaan ja ottaa parit tirsatkin ennen omaa vuoroaan. Itseäni tietty jännitti jonkin verran. Näyttelykehät eivät ole ominta aluettani, ja nyt kun mukana oli ensimmäistä kertaa omat kasvatit niin olihan se aika huisaa!

Urospentuja oli ilmoitettu mukaan kolme, kaikki pikkupentuihin. Tuulin veli Nooa jäi näistä viimeiseksi, mikä ei kyllä ollut yllätys, poika on niin kesken ja pienikin. Pääasia kuitenkin oli Nooan hieno esiintyminen, sekä kehässä että sen ulkopuolella. Pieni on niin tormakka ja alati iloinen hurmuri! Tulevaisuuden harrastukset kyllä painottuvatkin näyttelykehien ulkopuolelle. Tästä pojasta kyllä saisi sen kaipaamani kaverikoiran :)

Narttupentuja näyttelyssä oli viisi, neljä pientä ja yksi isompi. Tuuli esiintyi omassa luokassaan viimeisenä, mikä kyllä sopi meille, ei ollut kukaan perässä 'häiritsemässä' .
Olin aika yllättynyt miten hienosti Tuuli esiintyi sen yhden mätsärin kokemuksella. Pöydällä ei ollut mitään ongelmaa vaikka siinä saikin aika kauan pönöttää. Tuomari (Nina Janger) oli mukavan rauhallinen ja käsitteli koiraa todella nätisti. Liikkeessä saatiin aikaiseksi pääasiassa kaunista ravia, mutta tokihan hyppyrotta sinne pari pomppuakin mukaan mahdutti. Nooo, pentuja...

Tuomari taisi tykätä Tuulista koskapa sijoitti sen toiseksi ja antoi vielä KP:n. Arvostelu kokonaisuudessaan tässä:
5,5kk, oikeat mittasuhteet. Kauniit ääriviivat, hyvä pään pituus. Kuono-osa voisi olla pyöristyneempi, kallossa vielä pyöreyttä. Kauniit silmät, hyväasentoiset korvat. Hyvä runko ja eturinta, riittävä luusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Kaunis ylälinja. Liikkuu hyvällä sivuaskeleella, löysästi edestä. Hyvä häntä.

Jotta semmoista näyttelykehissä :)

Ja jotta tyypit pystyisivät ja jaksaisivat ja voisivat hyvin, ovat ne päässeet tänä syksynä kranio-sakraalihoitoon. Tuuli on jumiensa takia ollut siellä jo useamman kerran. Nyt alkaa pikkuhiljaa kroppa olla parempi. Wilsonilta etsittiin eilen takaosaa ja Elvien kireydet olivat keskivartalossa. Fay hoidettiin muutama viikko sitten, ja olen nyt kahdelta taholta kuullut sen palautuneen synnytyksestä ja mammailusta varsin hyvin. Mikäpä sen parempi juttu!

Mitä tänään syötäisiin?

No jos vaikka tämmöistä:

Aamulla

Illalla

Meillä on menty raakaruoalla vuodesta 2007. Kaikki alkoi Kössin eliminaatiodieetistä. Se oli syönyt muutamaa eri merkkistä nappulaa ensimmäiset pari vuotta, kunnes vaihdoin nappulamerkkiä viimeisen kerran. Siirryimme merkkiin, jota nimen puolesta olisi voinut erehtyä luulemaan kotimaiseksi.
Siitä alkoikin Kössin pitkittynyt ripuli, jota hoidettiin Tylosinillä. Samoihin aikoihin Kössi myös alkoi raapia itseään, ja edessä oli eliminaatiodieetti. Piti keksiä proteiininlähde jota koira ei ollut vielä syönyt. Säkin kyljessä luki 'siipikarjajauho'. Minä sitten miettimään jotta mitähän lintua se mahtaa olla.. Fiksuna tyttönä kysyinkin tätä sitten maahantuojalta. Kovasti arvostin heidän lyhyttä, ytimekästä ja rehellistä vastaustaan: 'Me emme tiedä'.

Tähän loppui meidän koirien nappuloiden syönti vuosiksi eteenpäin. Myös vanhemmat koirat Caro ja Dixie siirtyivät ongelmitta raakaan, jota söivät hamaan loppuun asti.

Elvien kanssa jouduin pienen pakon edessä kokeilemaan erikoisnappulaa pitkittyneeseen struviittikidevaivaan, mutta sekin kokeilu päättyi huonosti. Tätä lukuunottamatta sekä Elvie etä Fay ovat kasvaneet luovutusiästä eteenpäin raa'alla.

Nyt keväällä, ensimmäisen oman pentueen synnyttyä jouduin miettimään ruokinta-asioita uudelleen. Kaikki eivät tahdo ruokkia koiraansa raakaruoalla, joten minun oli totutettava pennut molempiin ruokiin, sekä raakaan että nappulaan. Ensimmäiset kiinteät ateriat ja maistiaiset olivat lihaa, mutta pentujen kasvaessa tarjolla oli aika lailla 50/50 malli. Jouduin tosin tekemään hiukan galluppia ennen kuivamuonamerkin valintaa, sillä itse olin totaalisesti jo nappulaliigasta pudonnut.

Myös uusiin koteihin lähteneet pennut saivat mukaansa ruokintasuosituksen 50/50-mallista, ja pienen mietiskelyn jälkeen päätin itsekin pitää kuivamuonan osana pentujen ruokavaliota, ainakin kasvuajan. Ketut ovat syöneet koko pentuajan 75% lihaa ja 25% nappulaa ja tällä systeemillä jatketaan. Fay on päässyt testaamaan kuivamuonamerkin vastaavaa aikuisille suunnattua napua, johon ketutkin aikanaan vaihdan. Luonnollisesti jokaisen koiran kupista löytyy juuri sille yksilölle laskettu määrä vitamiineja, tärkeimpänä D. Keittiön laatikosta löytyykin varsinainen arsenaali karpalorouheesta kalkkiin ja biotiinista merilevään :)

Elvien ruokavalioon ei kuivamuona enää eksy. Sille ei käy kuin muutama eri liha ja sekä kiteiden että maksa-arvojen takia ruokavalio on aika rajoitettu.
Kössi söisi kaiken mitä sille keksisi antaa. Ei ole tullut eteen sellaista mikä sille ei kelpaisi. Mantassa tuntuu olevan hieman samaa 'vikaa' ;)

Mutta onni on omistaa ahneita koiria!

Kesäkausi paketissa, hallitreenit korkattu

Meidän ulkokisakauden viimeiset vingutukset nähtiin Hurtta-areenalla Konalassa. Tarjolla oli yksi hyppäri ja yksi agirata alemmille luokille, ja vaikka en pidä hallin omituisesta pohjasta, en voi olla liian kranttu kisapaikkojen suhteen silloin kun sattuu pyytämättä vapaa lauantai.
Täysi mysteeri oli myös Wilsonin hyppytekniikka sille uudella alustalla. No, pitäähän sitä kokeilla jotta tietää.
Agiradalla aloitettiin ja rimat olivat kolmevitosessa. Rata ei ollut vaikea, mutta päänvaivaa tuotti kevyenmallinen rengas, josta erittäin moni ykkösluokkalainen jo hyppäsi ohi. Wilson on samanlaisella renkaalla treenannut puoli vuotta takaperin, mutta sen koommin sellaista ei ole eteen tuotu.
Ja niinhän siinä sitten kävi että Wilsonkin hyppäsi renkaan ja kehikon välistä. Vauhti oli niin hyvä etten jäänyt korjailemaan vaan jatkoimme loppuun jotta Wilson voisi hypätä suoraan viimeisenä olleen okserin päälle...
Hyppyrata olikin sitten ulkokentällä. Se oli tähänastisista radoistamme haasteellisin, mutta enpä taas odottanut homman kosahtavan jo ensimmäiselle esteelle Wilsonin kiertäessä sen. Omasta mielestäni en jättänyt sitä mitenkään lähemmäs tai kauemmas hypystä kuin ensimmäiselläkään radalla, ja itselleni on täysi mysteeri miksi se teki tämän jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Loppuradasta ei ole mitään mainittavaa, oli sellaista sähläämistä että hävetti..

Nyt Wilsonilla on taukoa kisaamisesta ja yritämme selvitellä ongelmia, sillä niitä meillä on. Pitäisi ehkä ottaa muutama yksäri joltain hyppytekniikkakouluttajalta, joka voisi katsoa Wilsonin menoa ja antaa lisää juuri sille sopivia harjoituksia. Yksi kouluttaja sanoi koiraa näkemättä, että ehkä sillä on Early takeoff syndrome. No, jonkinlainen hahmotusongelma todellakin. Hyppää paremmin 40 kuin 35 korkeita, mutta varsinkin pitkillä esteväleillä hakee ponnistuspaikkaa sipsuttamalla, eikä aina siltikään onnistu. Wilsonin kanssa on tehty yksinkertaisia hyppytekniikkaharjoituksia, mutta mitä sitten jos koira ei vaan hahmota etäisyyksiä? Voiko sille tehdä mitään ja mistä se oikeasti johtuu, mikä sen aiheuttaa? Silmät on tutkittu vajaan parin vuoden välein eikä sieltä ole mitään löytynyt.
En ole törmännyt moisiin ongelmiin aiempien koirien kanssa. Allaoleva pikkumusta taisi kisaurallaan pudottaa yhden ainoa riman, ja vaikkei senkään vauhti päätä huimannut, ei tekniikassa ollut valittamista.

Kisaviikonlopun jälkeen heräsin flunssaisena, mutta se ei estänyt minua lähtemästä kohti Lohjaa ja syksyn ensimmäisiä hallitreenejä.
Mama-Fay sai taas viettää kanssani laatuaikaa ja treenit painottuivat tällä kertaa pujotteluun. Videolle olikin tallentunut Fayn oikaisu, jonka huomasin vasta jälkeenpäin. Vauhtia pikku sopulilla kuitenkin riittää, ja riippuen ihan juoksujen ajoittumisesta, korkaamme hyppyradat vielä tämän vuoden puolella. Wilson sai tehdä samaa harjoitusta ja videoista voikin päätellä kumpi menee kovempaa ;)

Fay treeni 5.9.2016

Wilson treeni 5.9.2016

Treenien ja kisojen ohessa pikkudyykkarit täyttivät jo viisi kuukautta. Omista ketuistani Manta on kehityksessä Tuulia edellä mm hampaiden vaihtumisessa, mutta Tuuli sen sijaan on kasvattanut  'oikeaa' karvaa pentupörrön tilalle Mantan ollessa edelleen sametinpehmeä kakara :D
Strategiset mitat 5kkn iässä ovat Mantalla 37cm ja 7,2kg, sekä Tuulilla 34cm ja 5,4kg. Jälkimmäisestä ei taida tulla agilitykoiraa..
Poikien osalta Nooa pitää perää 30cm:n säkäkorkeudellaan Capon ollessa hieman korkeampi. Konstan näin vajaa viikko sitten ja silmämääräisesti arvioituna se on noin 35cm, koska oli selvästi Mantaa pienempi, mutta Tuulia isompi.

Loppuun vielä hieman heilahtanut kuva Kössistä, jonka mielestä syksy taitaa olla vuoden parasta aikaa. Omena päivässä pitää lääkärin loitolla, mutta mitä tekeekään useampi omena??

Ei vähän kaikkea, vaan paljon kaikkea

Puuttuvan ykkösluokan nollan metsästys jatkui Wilsonin kanssa elokuun puolivälissä I-HAH:n kisoissa Ojangossa. Ei ollut yhtään pöllömpi päivä kisata hallissa, sillä vettä satoi aika tasaseen koko päivän. Kiitos siis Malmin lentonäytökselle, jonka takia kisat oli siirretty seuran kentältä halliin.

Halliolosuhteet eivät meitä nollan metsästyksessä kuitenkaan auttaneet, vaikka oma liikkuminen keinonurmella tuntui yllättävänkin helpolta hiekkakentällä juoksemisen jälkeen. Molemmilta agiradoilta teimme hienot hyllyt, ja vaikka hyppärille lähtiessämme menolippua kakkosiin suorastaan heiluteltiin nenän edessä, niin ei, ei sitten millään. Wilson tuli ja käveli ekan esteen ohi!! Heitolla takaakiertoon päästiin kuitenkin matkaan ja tehtiin loppurata puhtaasti, mutta Wilson kulki ihan käsittämättömän tahmeasti. Vitosella kuitenkin 2.sija.

Näillä eväillä oli hyvä lähteä edustamaan seuraa piirimestiksiin.. No, olimme jo saavuttaneet tavoitteemme sillä että saimme joukkueen kasaan! Meillä kun ei noita medikoiria mitenkään riesaksi asti ole. Kolmen koiran ja kahden ohjaajan voimin siis kohti Porvoota. Olin saanut mukaani myös lainakoira Helmin, jota ohjasin hyvällä menestyksellä myös vuoden 2015 SM-kisoissa. Tuolloin meillä oli alla parit epikset sekä 10min treenit. Nyt mentiin radalle niinkin kylmiltään, että olin nähnyt koiran edellisen kerran viime syksynä, enkä suinkaan aksan merkeissä. Nooo, Helmi on jo iäkkäämpi ja kovin kokenut kisakoira, jota on helppo ohjata. Se ei ole mikään pikakiituri, joten ihan luottavaisena lähdin sen kanssa radalle, jossa se ryökäle vielä varasti lähdössä!
Ihan omaan piikkiin voin ottaa puomin kontaktivirheen, koska suorastaan imin koiran sieltä vinoon ja alas, mutta keinun vitoselle en mahtanut mitään. Helteessä meinasi myös happi loppua elämää pidemmällä loppusuoralla, mutta taistelin meidät maaliin ja vielä aliaikaan ;)
Olin hädin tuskin saanut huohotukseni tasaantumaan, kun piti jo lähteä radalle Wilsonin kanssa. Ärsyttävää näissä kisoissa oli se, että oli vain yksi rataantutustuminen, jonka aikana jouduin miettimään ohjauksen kahdelle eri tavalla ohjattavalle koiralle. Pyörinkin siis lähes koko ajan ensimmäisen viiden esteen ympärillä, mistä johtuen loppuradan pienet kämmipaikat jäivät vähemmälle huomiolle. Tämä kostautui Wilsonin kanssa.
Selvisimme alun hankalista kohdista, mutta pakka levisi puomille käännyttäessä koska vaihdoin valssin lennossa persjättöön, joka ohjasi koiran väärälle puolelle minua. Minä idiootti! Siinä sitten paloi aikaa kun otettiin puomille meno uusiksi. Tästä vähän eteenpäin ja hosuin menemään kohti keinua, jolloin Wilson ohitti edellisen hypyn. Tässä vaiheessa tuli lannistus ja olin heittää hanskat tiskiin, mutta jostain kantautui tajuntaani kisakaveri Tainan huuto 'ota uudestaan', joten taas peliin jo tutuksi tullut heitto takaakiertoon ja radalla eteenpäin :)
Olin aivan poikki maalissa, mutta tyytyväinen taistelun voittaja :) Ankkurina startanneet Taina ja Rosa eivät hienolla nollalla pystyneet joukkuettamme kovin korkealle nostamaan, joten lopputulos oli 6/9. Olihan tämä aika pudotus kahden vuoden takaisesta piirimestaruudesta, mutta kyllä oli oikeasti taas niin mukavaa olla mukana hyvällä porukalla, ja kuulla radalle ne kaikki tsemppihuudot, päällimmäisenä: JUOKSE!!!!

Jotta elokuu ei olisi pelkkää aksaa, päätimme äitini kanssa lähteä kolmen pikkudyykkarin kanssa Marketanpuistoon Sukokan mätsäriin. Valitettavasti koko päivän satoi, eikä ajatus ympyrän juoksemisesta lits-läts-nurmikolla ihan hirveästi houkutellut. Mutta, mepäs lähdimme kuitenkin, koska olimme näin päättäneet. Ja fiksuina kuvittelimme ettei siellä varmaan monta koiraa olisi juurikin kökön sään takia. No, pieleen meni. Porukkaa oli kuin paikalla olisi jaettu ilmaisia ämpäreitä!

Kehät alkoivat sateesta ja suuresta koiramäärästä huolimatta ajallaan. Meillä oli siis pennuissa Manta, Tuuli ja Nooa. Elvie suuren tukkansa kanssa oli myös tarttunut matkaan. Se pyörähti pienten aikuisten kehässä saaden sinisen nauhan. Pentukehässä Tuuli ja Nooa olivat pari, ja tämä olikin taktinen veto, jotteivät kaikki kolme pentua saisi samanväristä nauhaa, meitä kun oli vain kaksi niitä esittämässä.  Tuulille punainen ja Nooalle sininen, vähän kuin tyttö-poika-meiningillä ;) Myös Manta sai sinisen nauhan, mutta se onkin hyvä jätkä :D
Loppujen lopuksi kukaan koiristamme ei sijoittunut, tosin vain Tuuli ja Nooa olivat kehässä sitä kokeilemassa. Oleellisinta kuitenkin oli hyvä kehäkokemus ja hauskanpito, ja Tuuli ainakin otti sateesta kaiken irti napsien kengistäni lentäneitä vesipisaroita.
Kyllä koiraihmiset on ihan hulluja kun lähtevät sateeseen koikkelehtimaan ja vielä maksavat siitä :D
Itse olin sentään fiksuna tyttönä sonnustautunut kumisaappaisiin, joten kotiin viemisinä oli sentään jotain kuivaa, sukat.

Juhannuksen jälkeen alkaneet Fayn aksatreenit ovat jatkuneet läpi elokuun. Kylläpä on ollut tervetullutta treenata valvovan silmän alla. Omatoimisesti treenaten tuppaa liikkumaan pelkästään omalla mukavuusalueella, mutta kun ope laittaa kokeilemaan erilaisia juttuja, saattaa niistä saadakin ihan toimivia ohjauksia omalle koiralleen. Täytyy sanoa että mammaloma on tehnyt Faylle hyvää. Se on saanut lisää vauhtia (jota tosin ei välttämättä olisi tarvittu), ja vaikka se onkin radalla alati räksyttävä pikkurakki, tuntuu yhteistyömme jotenkin helmpommalta kuin aiemmin. Nyt ollaan tehty treenejä ilman kontakteja, mutta syyskuussa alkaa niiden ympärille rakennettu teemakurssi, josta toivon saavani apua Fayn itsemurha-A:n muutamiseksi turvallisesti suoritettavaksi A:ksi. Vihaan nykyään kyseistä estettä, mutta vihani tuskin poistaa sitä radoilta..

Soopeleiden temmeltäessä erilaisissa tapahtumissa, on trikkien tekemiset olleet vähän kiven alla. Elvie olikin kovin iloinen päästessään sateisena aamuna mukaani palauttamaan Helmiä omaan kotiinsa, mutta ilme muuttui kun astelimme sisään Vihtivetin piikitettäväksi. Taas! Elvien punkkipannan poistosta oli kulunut useampi viikko ja nyt oli aika kontrolloida maksa-arvot. Ja kyllä, ne olivat laskeneet. Eivät vieläkään viitearvojen sisälle, mutta reilusti kuitenkin. Nyt on aika tasan vuosi pähkäilty tämän ongelman parissa. Minä ja lääkäri emme tähän hätään keksi mitään muuta diagnoosia kuin että Elvie reagoi maksallaan erilaisiin lääkeaineisiin syystä tai toisesta. Tokihan tämä on parempi vaihtoehto kuin jokin vakava sairaus, mutta kyllä tämäkin pieniä haasteita mukanaan tuo. Jo punkkitorjunnan suhteen menee sormi suuhun. Että jos minä ensi kesänä joudun ajelemaan koirani turkin, en tee sitä siksi että se kulkisi kovempaa tai että sillä olisi liian kuuma, vaan siksi että löytäisin siitä punkit ennenkuin ne putoilevat siitä itsensä pulleaksi imeneenä.. Voihan Ellun kana!

Elokuu huipentui Hiiden Haukkujen agilitykisoihin, jonne suuntasimme Wilsonin kanssa edelleen puuttuva nolla mielessämme. Osan kisamaksusta saimme kuitata vuosi takaperin voittamallamme lahjakortilla. Siitä ensimmäisestä nollasta todellakin ehti kulua vuosi!
Sää kisapäivänä oli poutainen, mutta erittäin tuulinen. Mutta olihan Tuulikin paikalla :) Fiilis oli hyvä, kisaajia vähän ja radat erittäin mukavia. Tosin emme saaneet ykkösissä startata kuin yhdellä radalla, sillä sieltä se nolla vihdoinkin napsahti, jippii!!

Kannatti nousta kakkosiin pikkukisoissa, jossa kakkosluokan starttien odotteluun ei kulunut puolta päivää. Pian olimmekin taas radalla, ekalla kakkosluokan sellaisella ja homma alkoi hyppärillä. Haastetta oli heti enemmän, kuten kuuluukin, mutta olin tästä vain innoissani. Koiran toimivuus oli kysymysmerkki, mutta sinnehän se meni mihin sohin ;)
Aivan viimeisille metreille asti hienoa hyppyrataa, kunnes hätiköin itse kepeille menoa ja ohjasin edellisen esteen huolimattomasti. Siinä sitten pyörittiin aikamme ja pudotettiin ennen maalia yksi rimakin. Tulos 20 ja voitto, koska ainoa kisakaveri hylkääntyi.
Agiradalla olikin sitten yksi aika kinkkinen paikka, mutta tiukalla ohjaamisella (ja keskittymisellä) selvitimme sen ja myös loppuradan puhtaasti. Ja koska kisakaveri hylkääntyi tälläkin radalla, Wilsonille heti ensimmäinen luva 2-luokasta ja voitto :)  Niin siistiä!

Ensi viikonloppuna päätetään kesäkisakausi HAU:n kisoissa ja Tuulille ja Nooalle on luvassa näyttelyhommia syyskuun puolivälissä. Tähän kuitenkin vielä muutama kuva ketuista.

                       Manta: 'Makaan näin, koska mä voin' :)